Taideneuvosto esittää nuorille taiteilijoille sata uutta taiteilija-apurahaa
Apurahoilla tuettaisiin nuoria taiteilijoita urapolun alussa kohti menestystä ja kansainvälistymistä.
Taideneuvosto toivoo eduskunnalta tulevaisuuteen investointia samaan tapaan kuin 50 vuotta sitten, jolloin se päätti nykymuotoisesta taiteilijatuesta.
”Vain kahden miljoonan euron suuruinen panostus suoraan taiteilijatukeen edistää merkittävästi suomalaisten nuorten taitelijoiden mahdollisuuksia kehittyä, kansainvälistyä ja menestyä”, toteaa taideneuvosto.
Taideneuvosto esittää myös, että eduskunta päättäisi lisätä ylimääräisten taiteilijaeläkkeiden määrää. Taiteilijaeläkkeitä on vuosittain jaettavana vain 51 ja eläkkeen saa noin 10 % hakijoista. Hakijamäärät kasvavat suurten ikäluokkien eläköityessä.
Taiteilijoiden saamat apurahat eivät vuoteen 2009 asti kerryttäneet lainkaan eläkettä, joten nyt eläkeikään tulevien taiteilijoiden eläkekertymä on jäänyt erittäin pieneksi. Monet taiteilijat jatkavat aktiivista työskentelyä myös eläkeiässä.
Taideneuvosto ottaa kantaa myös ns. VOS-uudistukseen. Teattereiden, orkestereiden ja museoiden valtionosuuksiin valmistellaan uutta lainsäädäntöä.
”Nyt valmisteilla oleva koko taidekentän tulevaisuuden kannalta erittäin merkittävä VOS-uudistus edellyttää valtiolta myös taloudellista panostusta”, painottaa taideneuvosto.
Neuvoston mielestä vuosina 2019-21 tarvitaan noin 20 miljoonan euron lisäpotti, jotta uudistus on mahdollista toteuttaa.
Ilman lisäresursseja koko VOS-järjestelmän toimivuus vaarantuu ja syntyy turhaa vastakkainasettelua valtionosuutta jo saavien ja tuen piiriin tulevien yhteisöjen kesken.