Suomen Äänitearkisto luovuttaa kokoelmansa Musiikkiarkistolle
Suomen Äänitearkisto ja Musiikkiarkisto ovat sopineet, että Äänitearkiston noin 450 hyllymetrin laajuinen ja 35 000 äänitettä käsittävä kokoelma luovutetaan Musiikkiarkistolle, joka vastaa syksystä 2017 lähtien kokoelman säilytyksestä sekä sen tarjoamisesta tutkijoiden ja muiden asiasta kiinnostuneiden käyttöön. Luovutussopimus takaa Äänitearkistolle mahdollisuuden ylläpitää nykyisenkaltaista toimintaansa. Kokoelmaa esimerkiksi täydennetään jatkossakin parempikuntoisilla sekä siitä vielä puuttuvilla äänitteillä.
Suomen Äänitearkisto on vuonna 1966 perustettu yksityinen yhdistys, jonka tehtävänä on ollut suomalaisen ääniteperinnön vaaliminen. Äänitearkisto on keskittynyt ennen vapaakappalelakia eli ennen vuotta 1981 julkaistujen äänitteiden keräämiseen ja säilyttämiseen. Äänitearkiston puolen vuosisadan aikana kokoama aineisto on monessakin suhteessa merkittävä. Esimerkiksi gramofonilevykauden (1901–1961) suomalaisten äänilevyjen kokoelma on lähes aukottomana kansallisena äänitekokoelmana maailmankin mittakaavassa ainutlaatuinen. Myöskään kotimaisia single-, EP ja LP-levyjä vuosilta 1956–1981 ei ole yhtä systemaattisesti kerätty mihinkään muualle.
Äänitearkistolla on myös laaja ”ulkofennica”-kokoelma eli ulkomailla äänitettyjen suomalaisten taiteilijoiden ja suomalaisen musiikin levytysten kokoelma. Kokoelmaan kuuluu lisäksi noin 50 hyllymetriä käsittävä äänitehistoriallinen pienpainate- ja kirjakokoelma, levytuottajien masternauhoja, koelevyjä ja muuta äänilevyteollisuuden historiaan liittyvää aineistoa sekä yksityishenkilöiden tekemiä varhaisia nauhoitteita.
Suomen Äänitearkisto tuottanut yhteensä 30 painettua äänilevyluetteloa eli yhtä poikkeusta lukuunottamatta kaikki Suomessa julkaistut historialliset diskografiat. Sen lisäksi Ääniarkisto ylläpitää avointa sähköistä tietokantaa Suomessa vuosina 1901–1999 julkaistuista äänilevyistä (https://www.aanitearkisto.fi/firs2/). Yhdistyksen jäsenet ovat tehneet eri arkistoissa äänitehistoriallista tutkimusta tarkentamalla diskografioihin äänitteiden tietoja. Äänitearkisto on myös digitoinut merkittävän määrän historiallisia suomalaisia äänitteitä parantaakseen niiden käytettävyyttä ja säilyvyyttä.
Musiikkiarkisto (www.musiikkiarkisto.fi) on opetus- ja kulttuuriministeriön rahoituksen turvin toimiva valtakunnallinen keskusarkisto, joka tallentee suomalaiseen musiikkiin liittyvää aineistoa taidemusiikkia ja kansanmusiikkia lukuun ottamatta. Musiikkiarkisto palvelee tutkijoita, mutta myös muita suomalaisen populaarimusiikin historiasta kiinnostuneita. Musiikkiarkiston aineistot ovat käytettävissä arkiston tiloissa Sörnäisten rantatiellä Helsingissä.