Musiikintekijöiden rahaston stipendit jaettu

UUTINEN

Musiikintekijöiden rahaston stipendit jaettu

Musiikintekijöiden rahastoon lähetettiin vuoden 2024 ensimmäisessä haussa yhteensä 1004 stipendihakemusta, kun syksyn 2023 haussa hakemuksia vastaanotettiin 1018 kappaletta. Rahaston toimikunta jakoi stipendivaroja yhteensä 133 020 euroa ja ne jaettiin kokonaisuudessaan yhteensä 80 hakijalle.

Valtaosa stipendivaroista, 74 300 euroa, jaettiin 47 hakijalle työskentelystipendinä eli luovaan työskentelyyn tarkoitettuna tukena.

”Musiikintekijöiden rahaston vuoden 2024 ensimmäinen stipendihakukierros on saatu käytyä läpi ja stipendien saajat valittua. Hakemuksia tuli suuri määrä mikä kertoo meille jatkuvasta ja isosta tuen tarpeesta monenlaisten tekijöiden keskuudessa. Stipendien jaossa painotimme jälleen Työskentelystipendejä joita oli myös hakemusten enemmistö. Ilahduttavaa oli myös hyvien hakemusten ja kiinnostavien projektien määrä! Erityisstipendiä ei tällä kertaa jaettu, mutta kaksi nuoremmille, uusille tekijöille suunnattua Uralle-stipendiä löysi saajansa”, toteaa Musiikintekijöiden rahaston toimikunnan puheenjohtaja Sampo Haapaniemi.

Musiikintekijöiden rahaston toimikunta jakoi stipendejä seuraavasti:

Työskentelystipendit

  • Jaettiin 47 kpl
  • Yhteensä 74 300 euroa
  • Myöntösummat vaihtelivat 1000 eurosta 2000 euroon

Hankintastipendit

  • Jaettiin 25 kpl
  • Yhteensä 39 500 euroa
  • Myöntösummat vaihtelivat 600 eurosta 2900 euroon

Reissustipendit

  • Jaettiin 6 kpl
  • Yhteensä 9220 euroa
  • Myöntösummat vaihtelivat 600 eurosta 3000 euroon

Uralle-stipendit

  • Jaettiin 2 kpl
  • Yhteensä 10 000 (5000 euroa per myönnetty stipendi)

Erityisstipendejä ei jaettu

Myönnetyt stipendit löytyvät klaavi.fi-sivustolta. Seuraava Musiikintekijöiden rahaston stipendihaku on elokuussa 2024. Tässä vuoden 2024 ensimmäisessä jaossa stipendin saaneet eivät voi saada stipendiä Musiikintekijöiden rahastosta seuraavan kahden hakukierroksen aikana.

Musiikintekijöiden rahastosta on mahdollista hakea viittä erilaista stipendiä:

  • Työskentelystipendi on tarkoitettu työskentelemiseen musiikintekijänä, eli säveltämiseen, sanoittamiseen ja sovittamiseen.
  • Reissustipendi on tarkoitettu säveltämisestä, sanoittamisesta tai sovittamisesta aiheutuvien matkojen kustannuksiin.
  • Hankintastipendi on tarkoitettu esimerkiksi luovaa työtä tukeviin laitehankintoihin ja esimerkiksi studion vuokraan parempien demoäänitteiden aikaansaamiseksi.
  • Erityisstipendi voidaan myöntää hakemukselle, jossa erityisen suuren tuen tarve on hyvin perusteltu ja hakijan tulee olla myös vakiinnuttanut asemansa musiikintekijänä.
  • Uralle-stipendi myönnetään alle 30-vuotiaalle tekijälle, joka on vakavasti rakentamassa uraa musiikintekijänä. Stipendi on 5000 euroa ja sen voi saada kerran.
  • Kaikki stipendit ovat tarkoitettu nimenomaan musiikintekemiseen, eikä esimerkiksi esiintymiseen liittyviin tarpeisiin. Hakijan ei tarvitse olla Suomen Musiikintekijöiden jäsen. Musiikintekijöiden rahastosta stipendin saanut ei voi saada seuraavan kahden hakukierroksen aikana stipendiä.

Musiikintekijöiden rahasto edistää ja tukee suomalaisten musiikintekijöiden toimintaa ja työtä jakamalla stipendejä. Rahastoa hallinnoi musiikintekijöiden etujärjestö Suomen Musiikintekijät ry. Rahastoon siirrettävät varat ovat peräisin Kopiosto ry:n Suomen Musiikintekijät ry:lle vuosittain tilittämistä kevyen musiikin teosten valokopiointikorvauksista.