Julkista kulttuurikeskustelua tuntuu hallitsevan kaksi vastakkaista kantaa. Ensimmäinen leiri vastustaa verovaroilla tuettua kulttuuria, koska se on eliitin ärsyttävää puuhastelua. Toinen leiri puolustaa verovaroilla tuettua kulttuuria, koska se tuottaa henkistä hyvinvointia.

En kuulu kumpaankaan leiriin. Kaupallisen musiikin tekijänä ja luovan alan yrittäjänä edustan kolmatta näkökulmaa, jossa kulttuuri on elinkeino, joka tuottaa rahaa.

Tällä viikolla hallitus ilmoitti massiivisista leikkauksista kulttuurialalle. Jos tarkoituksena on todella tasapainottaa valtion taloutta, päätös on järjenvastainen. Emme voi palata 1900-luvulle. Jos Suomi haluaa pysyä muiden länsimaiden perässä ja rutistaa jostain sitä ihanaa talouskasvua ja työllisyyttä, meidän on keksittävä jotain muuta kuin savupiipputeollisuutta, turvetta tai turkistarhoja. Tuo jokin muu on nykyään enimmäkseen aineetonta, kuten esimerkiksi luovia aloja.

Hyvä poliitikko, tässä on viestini Sinulle: ei ole pakko pitää kulttuurista, mutta täytyy olla tyhmä jos ei tajua että kasvua tukevalla politiikalla luovat alat voisivat tuottaa paljon nykyistä enemmän tuloja valtion kassaan.

***

Elämme synkkiä aikoja, joten suljetaan silmät, hengitetään syvään ja kuvitellaan valoisa tulevaisuus. 2030-luvulla suomalaiset artistit ja biisintekijät valloittavat maailmaa, täältä viedään elokuvia ja sarjoja kaikkialle, on menestyskirjoja ja koukuttavia pelejä, ja suomalainen muoti ja suunnittelu tunnetaan kaikkialla. Kulttuuriala jatkaa kasvuaan. Luovien alojen osuus bruttokansantuotteesta onkin noussut nopeasti kolmesta prosentista neljään ja puoleen – ollaan siis lähellä euromaiden keskiarvoa.

Kuinka tämä toteutetaan? Lyhyesti sanottuna kulttuurialan menestys rakennetaan kolmella tasolla: ensinnäkin ruohonjuuritason harrastusmahdollisuuksilla ja perusopetuksella, toiseksi turvaamalla alan ammattilaisten työskentelymahdollisuudet ja kolmanneksi kehittämällä vientiverkostoja.

Kaiken keskellä tärkein on tekijä, uneksija, jolla on taitoa ja resursseja toteuttaa unelmansa. Ei ole väliä puhutaanko huippu-urheilusta, korkeasta teknologiasta vai taiteesta: jos halutaan kansainvälistä menestystä, tarvitaan joukko taitavia ja intohimoisia ammattilaisia, joille annetaan mahdollisuus keskittyä työhönsä täysipäiväisesti.

Menetin hiljattain hermoni, kun erään hallituspuolueen eurovaaliehdokas kävi kertomassa musiikin ammattilaisille, ettei valtion kannata tukea kulttuurin tekemistä, koska taidetta voi aivan hyvin tehdä myös vapaa-ajallaan, ja tekihän myös David Lynch erään varhaisen elokuvansa samalla kun ajoi taksia työkseen.

Enpä oikein tiedä – jotenkin on vaikea kuvitella, että startup-yrittäjää kehotettaisiin rahoittamaan teknologista innovaatiotyötään vaikkapa ruokalähetin palkalla. Tuskin harrastelijastatuksesta on ainakaan mitään erityistä hyötyä näillä kilpailluilla aloilla. Ehkä juuri tällaisten amatöörimäisten asenteiden takia Suomi on jämähtänyt kulttuurin kakkosdivariin samalla kun esimerkiksi Viro ohitti meidät kulttuuriviennissä.

Mikä on, kun ei raha kelpaa? 

***

Kulttuurin tukirakenteita voi varmasti tehostaa: nykyisin vain kymmenesosa kohdistuu vapaalle kentälle. Ehkä olisi tukien sijaan parempi puhua sijoituksista: tutkimusten mukaan jokainen kulttuuriin – järkevästi – sijoitettu euro tuottaa itsensä moninkertaisesti takaisin työpaikkoina ja tuloina. Vertailun vuoksi suuri osa nykyisistä yritystuista on todettu tehottomiksi tai jopa haitallisiksi.

Juuri nyt kulttuurin rahoitusta kuitenkin leikataan, vaikka Suomen kulttuurirahoitus oli jo valmiiksi Euroopan pohjatasoa. Julkisen talouden kestävyysvaje on aito ongelma, mutta sitä ei voi korjata vain kurittamalla työttömiä ja pienituloisia. Pitkällä tähtäimellä tarvitaan lisää tuloja. Siksi on lyhytnäköistä leikata tukea alalta, jossa on aitoa kasvua.

Tukien sijasta hallitus on epämääräisesti lupaillut tukea luovien alojen kasvua Business Finlandin kautta. Mitään konkreettista ei vielä ole näkynyt, mutta voin säästää aikaa ja kertoa jo nyt, ettei tämä malli tule toimimaan musiikkialalla. Suurin osa toimijoista on yksinyrittäjiä tai pienyrittäjiä, joille Business Finlandin tuet eivät ainakaan nykyisellään osu käytännössä lainkaan. Innovaatioihin keskittyvät yritystuet ohjautuvat ennemminkin musiikkia etäisesti sivuaville teknologia-startupeille kuin niille luovan sisällön tekijöille, joiden työ on kaiken keskiössä.

***

Hyvä poliitikko, jos ajatus kulttuuriin sijoittamisesta tuntuu edelleen kerta kaikkiaan mahdottomalta, voisitte edes yrittää puolustaa luovan alan työläisten toimintaedellytyksiä esimerkiksi EU-tason sääntelyllä. Olemme hankalassa neuvottelutilanteessa globaalien teknologiayritysten puristuksessa. Tällä hetkellä suoratoistoyhtiöiden ja tekoälyjättien ehdot ovat sellaisia, että suuryritykset kukoistavat, mutta tekijöiden on vaikea edes ansaita elantonsa työllään. 

Loppuun pieni vinkki: Ranska, jolle oman kielialueen kulttuuri on syystä tai toisesta aina ollut tärkeää, sääti joulukuussa musiikin suoratoistoyrityksille 1,2% veron. Tämä raha jaetaan suoraan tukina uuden musiikin tekemiseen. Mikä parasta, se ei ole lähtöisin valtion kassasta, vaan suoraa tulonsiirtoa monikansallisilta suuryrityksiltä kotimaisille itsensätyöllistäjille.

Kyösti Salokorpi

Suomen Musiikintekijöiden hallituksen jäsen