Georg Malmstén -palkinto Kassu Haloselle
Palkinto myönnettiin Kassu Haloselle hänen merkittävistä ansioistaan suomalaisessa populaarimusiikissa.
Kalervo ”Kassu” Halonen (synt. 1953) on toiminut musiikkialalla muun muassa säveltäjänä, sanoittajana, sovittajana, muusikkona ja äänilevytuottajana jo vuosikymmenien ajan. Hänen merkittävimpiä yhteistyökumppaneita ovat olleet sanoittaja Vexi Salmi ja säveltäjä Kisu Jernström. Hänen levytetty tuotantonsa kattaa yli 2 000 teosta, joista useat ovat tunnettuja Suomi-iskelmän hittejä, joita ovat esittäneet muiden muassa Kirka, Irwin Goodman, Vesa-Matti Loiri, Jari Sillanpää, Tapani Kansa, Laura Voutilainen ja Arja Koriseva. Hänen kättensä jälkeä on myös Sillanpään albumi Jari Sillanpää, joka on Suomen musiikkihistorian myydyin levy. Haloselle on myönnetty noin 70 kultalevyä. Hän on tehnyt myös kuusi sooloalbumia ja säveltänyt seitsemän sinfoniaa ja työstää kahdeksatta.
Vuonna 2022 sai ensi-iltansa Kassu Halosen taiteilijaurasta kertova dokumenttielokuva Melodian mestari – Kassu Halonen, joka on Tommi E. Virtasen ohjaama ja käsikirjoittama*. Vuonna 2023 hänestä on julkaistu Tommi Saarelan kirjoittama elämäkerta Kassu Halonen – Maailma on kaunis (Tammi, 2023). Kassu Halonen on myös palkittu taiteilijoille suunnatulla Pro Finlandia -mitalilla (2022).
Jo lapsuudessa Kassu Halonen oli musikaalisesti poikkeuksellisen laaja-alaisesti lahjakas. Hänen taustansa Kainuun sotilassoittokunnassa, Boråsin Sinfoniaorkesterin kakkoshuilistina ja Kirkan Islanderseissa on selvästi jättänyt jälkensä hänen taitoonsa hallita monipuolisesti nimenomaan isoja kokonaisuuksia. Halosen partituurinlukutaito on omaa luokkaansa ja erityisesti sovittajana hän on poikkeuksellisen pätevä.
Kassu Halonen on myös ihminen, joka onnistuu luomaan ympärilleen erinomaisen yhteistyöilmapiirin. Hänen tärkeimpiä ominaisuuksiaan onkin taito tulla kaikkien kanssa hyvin toimeen. Hän on mestarillinen työnjohtaja, joka kunnioittaa jokaisen ihmisen lahjakkuutta ja osaa hyödyntää kaikkien musiikintekijöiden ja muusikoiden taitoa ja luovuutta. Hänen kanssaan on ilo työskennellä studiolla pitkinäkin työpäivinä, kun hänen huumoritaitonsa ja kielellinen komiikkaansa luovat energiaa jaksamiseen. Kassun sessioiden ilmapiiri luo jo itsessään onnistumisen edellytykset!
Erityiskiitos Kassu Haloselle myös siitä, että hän on aina suhtautunut kannustavasti nuorempiin, alalle pyrkiviin tekijöihin. Hän on jakanut oppejaan nuorille muun muassa musiikkileireillä ja varmistanut osaltaan, että hänen erityislaatuiset taitonsa näkyisivät myös tulevissa musiikintekijäpolvissa.
Palkinto jaettiin 12.12.2024 Suomen Musiikintekijät ry:n 70-vuotisjuhlassa. Palkinnon vastaanottivat Kassu Halosen puolesta hänen vaimonsa Miia Hämäläinen ja heidän poikansa Elias Hämäläinen.
*Melodian mestari – Kassu Halonen esitetään uusintana TV1:ssä su 5.1.2025 klo 14.50 ja on sen jälkeen nähtävissä Yle Areenassa.
Georg Malmstén -palkinto (10 000 euroa) on jaettu vuodesta 1999 alkaen. Palkinto jaetaan ansioista suomalaisessa populaarimusiikissa.
Suomen Musiikintekijöiden perustaman Georg Malmstén -säätiön tarkoituksena on edistää ja tukea luovaa suomalaista kevyttä musiikkia. Säätiö jakaa apurahoja ja valvoo Georg Malmsténin ja Kullervo Linnan tekijänoikeusasioita mm. antamalla sovitus- ja julkaisulupia. Säätiö jakaa myös Georg Malmstén -säätiön palkintoa ansioista suomalaisessa populaarimusiikissa. Säätiö jakaa myös vuosittain kaksi Kullervo Linna -palkintoa tunnustuksina ansioista kotimaisessa viihde- ja tanssimusiikissa.
Georg Malmstén -palkinnon saaneet:
- 2024 Kalervo ”Kassu” Halonen
- 2014 Esa Nieminen
- 2008 Kaj Backlund
- 2002 Pentti Lasanen
- 1999 Paul ”Nacke” Johansson
Lähteinä käytetty:
- Haastattelu, Tommi E. Virtanen Musiikintekijä-lehti 2/2022 https://musiikintekijat.fi/artikkeli/blue-note-on-koko-maailma/
- Wikipedia https://fi.wikipedia.org/wiki/Kassu_Halonen