Elvis ry:n hallitusvaaliehdokkaat 2014

Elvis ry:n hallitusvaaliehdokkaat 2014

Elvis ry:n kevätkokouksen yhteydessä 24.3. järjestetään hallitusvaali. 

Ensin järjestetään puheenjohtajavaali. Vaalivaliokunta esittää Kaija Kärkistä edelleen puheenjohtajaksi: 
 


Kaija Kärkinen, Kirkkonummi. Laulaja, sanoittaja, näyttelijä. Elvisin jäsen vuodesta 2004. Elvisin hallituksessa vuodesta 2012. Hallituksen puheenjohtaja.

”Olen ollut Elvis ry:n hallitustyössä mukana nyt kolme vuotta, joista kaksi puheenjohtajana. Tämän ajan olen oppinut, osallistunut, keskustellut, ottanut vastuuta ja nauttinut yhteistyöstä energisen hallituksen ja ammattitaitoisen toimistonväen kanssa.

Pyrkimykseni on olla puheenjohtajana keskusteleva ja helposti lähestyttävä. Tunnustan myös, että minulla ei vieläkään ole kaikkia vastauksia takataskussani, mutta teen parhaani hankkiakseni ajankohtaista tietoa ja jakaakseni sitä eteenpäin.

Tunnen, että työ on vielä minun osaltani kesken, itse asiassa se on juuri päässyt alkuun, joten toivon, että saan mahdollisuuden jatkaa mielenkiintoista matkaa teidän kanssanne, arvoisat elvisläiset!”
 

Tämän jälkeen on vuorossa hallitusvaali. Vaalivaliokunta esittää seuraavia henkilöitä hallitusvaaliin, jossa valitaan kolme jäsentä hallitukseen: 


Heikki Elo, Helsinki. Säveltäjä, sovittaja, tuottaja, kapellimestari, pianisti. Liittynyt Elvisiin 1989. Elvisin hallituksessa vuodesta 2006. 

Toiminut kapellimestarina ja pianistina useissa konserteissa ja televisio-ohjelmissa. Toimii monipuolisesti musiikin parissa, tietoa musiikintekijä-, musiikkituotanto-, musiikkikustannus- ja tekijäinoikeusasioissa. Valmistunut kapellimestariksi Sibelius-Akatemiasta puhallinorkesterinjohdon luokalta. Mukana useissa luottamustoimissa. 



Jussi Lampela, Helsinki. Sovittaja/säveltäjä/kitaristi. Liittynyt Elvisiin 2007. 

”Olen musiikin sekatyöläinen jonka nykyinen pääasiallinen toimeentulon lähde ovat erilaiset musiikin sovitustehtävät, erilaisille kokoonpanoille. Olen koulutukseltani jazzmusiikin maisteri vuosimallia 2002 (kitara pääaineena), mutta koulun jälkeen olen ajautunut tekemään paljon erilaisia töitä musiikin saralla: musiikin tuottamista, äänittämistä, säveltämistä, sovittamista, opettamista, keikkojen soittoa ym. Viime vuosina olen ollut paljon tekemisissä sinfoniaorkestereiden/sinfonisten kokoonpanojen kanssa, yhtenä tärkeänä yhteistyökumppanina mm. Vantaan viihdeorkesteri, Nick Daviesin johtajakaudesta alkaen.
 
Elvisin jäsenenä olisin erityisen kiinnostunut monialaisen musiikintekijän näkökulmasta. Esim. oman työn hinnoittelu sekä sovituslupa-asiat ovat sellaisia joiden kanssa joudun itse painiskelemaan useasti, ja niihin liittyviä epäselvyyksiä ja käytäntöjä olisin mielelläni mukana seuraamassa ja kehittämässä.”
 


Antti Lipponen, Helsinki. Freelance-muusikko, säveltäjä, sanoittaja, sovittaja ja musiikin yleissählä. Elvisin jäsen vuodesta 2010.

”Nimeni on Antti Lipponen, intohimoinen freelance-muusikko, musiikin tekijä sekä paljon keikkamaailmaa nähnyt reipas nuori mies. Olen ollut Elvis ry:n jäsen vuodesta 2010 lähtien ja nauttinut joka hetkestä mitkä olen kokouksissa sekä epävirallisissa osuuksissa viettänyt. 
 
Oma roolini musiikin kentällä on sen verran pirstonainen, että juuri Elvis on ollut minulle oikea foorumi ottaa selvää muusikkouteen ja musiikin tekemiseen liittyvistä kummallisuuksista. Juuri nämä kummallisuudet sekä halu olla mukana päättämässä meille kaikille tärkeistä asioista saavat minut ryhtymään ehdokkaaksi hallitusvaaliin. Haluan olla  mukana tekemisen eturintamassa turvaamassa jokaisen esittävän muusikon sekä tekijän tulevaisuutta. Koska me ollaan kaikki hyviä tyyppejä.”
 

 

Esa Nieminen, Espoo/Hanko. Säveltäjä-sovittaja, tuottaja. Liittynyt Elvisiin 1977, hallituksen jäsen vuosina 1999-2000. 
 
”Verotusasian lobbaaminen, tekijänoikeusasioiden vieminen kulttuuri- ja poliittisten päättäjien käsiin, yhden miehen musiikkiyritysten aseman auttaminen, tekijän aseman turvaaminen, liikkuminen kentällä, verkostoituminen alan muiden järjestöjen jäsenten kanssa;  siinä agendaa jota tahtoisin toteuttaa Elviksen riveissä.”
 


Sanni Orasmaa, Espoo. Jazzaulaja, säveltäjä ja kouluttaja, joka tekee kansainvälistä uraa. Elvisin jäsen vuodesta 2011, hallituksessa vuodesta 2012.

Kansainvälinen laulaja, säveltäjä ja pedagogi. Elvis ry:n edustaja ECSA:ssa vuodesta 2013.
 


Olavi Uusivirta, Helsinki. Laulaja-lauluntekijä, näyttelijä. Elvisin jäsen vuodesta 2011, hallituksessa vuodesta 2012.

”Vahvuuksiani ovat laajat verkostot ja kontaktit yli kulttuuri- ja mediakentän. Alamme kaipaa juuri nyt tervettä itsekritiikkiä ja laajan perspektiivin ennakkoluulottomia näkemyksiä. Sellaisia eväitä olisin valmis tuomaan pöytään. Kaksi hallitusvuottani ovat olleet opettavaisia. Jatko tuntuukin nyt erityisen luontevalta, kun käytännön toiminta on kirkastunut ja tullut tutuksi.”
 

 

Vaalivaliokunnasta

Elvisin hallitus nimitti Petri Somerin vaalivaliokunnan puheenjohtajaksi. Hän kutsui valiokuntaan kolme muuta jäsentä (Vesa Anttila, Jutta Annala ja Pertti Jalonen). Valiokunnan tehtävä on ehdottaa kevätkokoukselle ehdokkaita vapautuville hallituspaikoille. Vaalivaliokunta vaihdetaan vaalikausittain, ja se kokoontuu vain tätä yhtä tarkoitusta varten.