Suomen Musiikintekijöillä on nyt yli 1000 jäsentä

UUTINEN

Suomen Musiikintekijöillä on nyt yli 1000 jäsentä

Suomen Musiikintekijät on kasvattanut merkittävästi jäsenmääräänsä viimeisten viiden vuoden aikana. Yhdistys on saanut jäseniltään kiitosta erityisesti viime vuosina kehitetyistä mentorointipalveluista.

– Samalla kun olen iloinen ja ylpeä upeasta jäsenmäärästämme, tiedostan kasvuun liittyvän vastuun. Jäsenpalvelujemme ja edunvalvontamme on vastattava koko jäsenistön tarpeita. Kehittämämme mentorointipalvelut onkin otettu hienosti vastaan, toiminnanjohtaja Aku Toivonen sanoo.

Jäsenmäärän kasvu on näkynyt Toivosen työpöydällä myös neuvontapyyntöjen määrän kasvussa.

Olemme havainneet muuttuneessa tekijänoikeusjärjestelmässä lisääntyneen neuvontapalvelun tarpeen. Siihenkin olemme reagoineet: vahvistamme neuvontapalvelujamme ja valmistaudumme olemaan musiikintekijän tukena erilaisissa neuvottelu- ja sopimustilanteissa. Olemme tekijän turva, hän kiteyttää.

Myös Suomen Musiikintekijöiden hallituksen puheenjohtaja Kaija Kärkinen on erittäin tyytyväinen siihen, että musiikintekijät ovat löytäneet yhdistyksen.

– Tuhannen jäsenen rajan ylitys kertoo selvästi, että yhteisöllisyys ja yhteinen edunvalvonta on tässä ajassa aina vain tärkeämpää. Olemme halunneet kuunnella, mitä musiikintekijät meiltä odottavat ja tarvitsevat. Se on kannattanut! Edustamme iältään, sukupuoleltaan ja genreltään monimuotoista ja aktiivista tekijäporukkaa, joka kokee tärkeäksi niin yhteisen tekemisen ja tapaamiset kuin ammatillisen hyvinvoinnin edistämisenkin. Hyvä me!