Kesäkuun Teosto-tilitykset: laskua tv-alueen tilityksissä

Kesäkuun Teosto-tilitykset: laskua tv-alueen tilityksissä

Kesäkuun tilityksiin liittyen on noussut esiin kysymyksiä tv-alueen korvauksien pienentymisestä. Suurin syy korvausten pienenemiseen on, että etenkin kaupallisilla tv-kanavilla suojatun (Teoston edustaman) musiikin käyttö on vähentynyt vuoden 2017 aikana.

Osalla Teoston asiakkaista tv-alueen korvaukset ovat pienempiä kuin aiempina vuosina. Suurin syy korvausten pienenemiseen on se, että etenkin kaupallisilla tv-kanavilla suojatun (Teoston edustaman) musiikin käyttö on vähentynyt vuoden 2017 aikana. Lisäksi koko kaupallisen tv:n tilityssummaan vaikuttaa se, että MTV on maksanut aiempaa vähemmän musiikin esityskorvauksia Teostolle.  Teoston ja MTV:n erimielisyys vuoden 2017 esityskorvausten hintatasosta ja maksamisesta etenee markkinaoikeuden ratkaistavaksi.

Lisäksi tv-alueella on tehty keväällä 2018 muutoksia tilityskertoimiin, jotka osaltaan vaikuttavat tv-alueen tilityssuummiin. Tilityskertoimilla televisiossa esitettyjä sisältöjä ryhmitellään tilityksessä sen perusteella, millainen roo­li musiikilla on ohjelmassa. Esimerkiksi tv-sarjoissa ja mainoksissa oleva musiikki on tilityksessä määritelty erihintaiseksi. Teoston asiakkaat voivat tutustua tilityksessä käytettäviin kertoimiin verkkopalvelusta löytyvästä kerroinliitteestä.

Lisätietoja

Lähde: Teosto