7. ”Esko Linnavalli” big band –sävellyskilpailu 2017

7. ”Esko Linnavalli” big band –sävellyskilpailu 2017

Suomen Big Band -yhdistys ry, UMO ja YLE järjestävät seitsemännen ”Esko Linnavalli” big band -sävellyskilpailun toukokuussa 2017. Tuomaristo valitsee kilpailuun saapuneista kappaleista enintään 10 teosta, jotka esitetään YLEn radioimassa finaalikonsertissa Savoy -teatterissa Helsingissä 31.5.2017.

Kilpailu tekee kunniaa UMOn perustajajäsenelle ja kapellimestarille, Esko Linnavallille, jonka kausi orkesterin taiteellisena johtajana kesti vuodesta 1975 vuoteen 1991. Linnavallia pidetään yhtenä UMOn merkittävimmistä kapellimestareista, sillä hänen ansiostaan UMOsta kehittyi kansainvälisesti tunnustettu jazzorkesteri sekä pysyvä instituutio Suomen musiikkielämässä.

Kilpailun tarkoituksena on nostaa esille uuden big band -musiikin tekijöitä sekä osaltaan tukea uuden musiikin säveltämistä ja esittämistä. Kaikki kilpailun finaaliin hyväksytyt kappaleet tulevat osallistumisen myötä Suomen Big Band -yhdistyksen käyttöön ja ne tulevat levitykseen SBBY ry:n kautta sähköisesti.

Tuomaristo valitsee kilpailuun saapuneista kappaleista enintään 10 teosta, jotka UMO esittää finaalikonsertissa 31.5.2017. Teokset kilpailevat anonyymisti alkukarsintavaiheessa, mutta finaalikonserttiin pääsevien kappaleiden säveltäjät julkistetaan. Tuomaristo valitsee konsertissa esitetyistä kappaleista kolme palkittavaa teosta. Palkinnot ovat: 1. palkinto 1500 euroa, 2. palkinto 1000 euroa ja 3. palkinto 500 euroa. Tuomaristolla on oikeus jakaa palkinnot toisinkin sekä jakaa myös erilaisia tunnustuspalkintoja. Myös yleisö saa antaa äänensä ja kappaleista valitaan yleisön suosikki lippuäänestyksen avulla.

 7. ”Esko Linnavalli” big band –sävellyskilpailu 2017

 Suomen Big Band -yhdistys, UMO ja YLE järjestävät seitsemännen ”Esko Linnavalli” big band -sävellyskilpailun toukokuussa 2017. Esiraati valitsee kilpailuun saapuneista kappaleista enintään 10 teosta, jotka esitetään YLEn radioimassa finaalikonsertissa Savoy-teatterissa Helsingissä 31.5.2017. Tässä konsertissa tuomaristo valitsee kolme palkittavaa teosta. Myös yleisö saa antaa äänensä ja kappaleista valitaan yleisön suosikki. Teokset kilpailevat anonyymisti alkukarsintavaiheessa, mutta finaalikonserttiin pääsevien kappaleiden säveltäjät julki

KILPAILUN SÄÄNNÖT:

1. Kilpailuun voi osallistua kuka tahansa musiikin tekijä, paitsi kilpailun tuomarit.

2. Kilpailukappaleen on oltava ennalta esittämätön. Kukin säveltäjä voi osallistua kilpailuun yhdellä teoksella.

3. Kilpailukappaleen tulee olla kestoltaan 4-7 minuuttia. Instrumentaatio on big bandin vakiokokoonpano (2 alttosaksofonia, 2 tenorisaksofonia, baritonisaksofoni, 4 trumpettia, 4 pasuunaa, piano, basso ja rummut sekä kitara). Kaikki vaskien sordiinot sekä flyygelitorvet trumpettien vaihtosoittimina ovat käytettävissä. (Huom! Ei saksofonien sivusoittimia!)

4. Nitomaton partituuri sekä stemmat tulee toimittaa UMOon 28.4.2017 (postileiman päiväys) mennessä, osoitteella UMO, Tallberginkatu 1 C 139, 00180 Helsinki. Kuoreen merkintä ”Esko Linnavalli big band -sävellyskilpailu”. Nuottimateriaali toimitetaan ainoastaan nimimerkillä varustettuna. Mukaan liitetään suljettu kirjekuori, jonka sisälle osallistuja laittaa omat yhteystietonsa: nimi, osoite, puhelinnumero ja sähköpostiosoite.

5. Palkinnot ovat: 1. palkinto 1500 euroa, 2. palkinto 1000 euroa ja 3. palkinto 500 euroa. Tuomaristolla on oikeus jakaa palkinnot toisinkin sekä jakaa myös erilaisia tunnustuspalkintoja.

6. Finalisteille ilmoitetaan osallistumisesta loppukilpailuun 12.5.2017 mennessä.

7. Finalisteille maksetaan matkat sekä majoitus kilpailun aikana. Matkat korvataan juna- tai bussilipun hinnan mukaan (2. lk). Ulkomailta tulevia tai ulkomaille meneviä matkoja ei makseta, mutta niihin voi hakea tukea erillisellä vapaamuotoisella hakemuksella Suomen Big Band -yhdistyksestä.

8. Finaalissa on mukana enintään 10 teosta, jotka esittää UMO.

9. Finaalissa kappaleet arvostelee tuomaristo, jonka asettaa Suomen Big Band -yhdistys.

10. Kaikki finaaliin hyväksytyt kappaleet tulevat osallistumisen myötä Suomen Big Band -yhdistyksen käyttöön.

11. Kilpailuun toimitettuja teoksia ei palauteta, mutta finaalin ulkopuolelle jääneet teokset voi noutaa UMOsta toukokuun 2017 loppuun mennessä.

 

Kilpailun historiaa:

 

Vuonna 2015 sävellyskilpailun voitti Sampo Kasurinen kappaleellaan Samson. Toiseksi tuli Teemu Halmkrona kappaleellaan An Evening at River. Kolmanneksi sijoittui Sid Hille kappaleellaan Hashtag.

Vuonna 2013 voittajaksi nousi Teemu Takanen kappaleellaan Here Waiting For YouKilpailun toisen sijan jakavat Joonas Leppänen kappaleellaan Big Sur ja Teemu Halmkrona kappaleellaan Parting of the Ways. Kolmanneksi sijoittui Visa Oscar kappaleellaan Balkan Express.

Vuonna 2011 kilpailun voitti Artturi Röngän teos By Rail, toiseksi sijoittui Ville Kyttälän Slalom ja kolmannen sijan Antti Hynnisen Trangier. Yleisöäänestyksen voitti Ville Kyttälän Slalom.

Vuonna 2009 voittajaksi kilpailussa nousi Mikko Hassisen teos Karhunvartija, toiseksi sijoittui Ville Vannemaan One for Oatts ja kolmannen sijan jakoivat Artturi Röngän Wandering, wondering ja Jussi Kososen Gran Tourismo, jonka myös yleisö äänesti suosikikseen.

Vuonna 2007 voitto meni Vellu Halkosalmelle kappaleella Solo Flight, toisen palkinnon sai Pertti Jalava kappaleella Pluto? – Siellä se kieppuu yhä! ja kolmannen palkinnon Jussi Lampela kappaleella Desert Sand.

Ensimmäisessä Linnavalli kilpailussa vuonna 2005 ensimmäisen palkinnon sai Pessi Levannon Golden House of Samargand, toisen palkinnon Vellu Halkosalmen Kaiku ja kolmannen palkinnon Sid Hillen Odd Men Out.

 

Tätä ennen Suomessa on järjestetty vastaava big band -sävellyskilpailu vuonna 1987 Lusesin toimesta. Tällöin Eero Koivistoisen teos Kukonpesä voitti ensimmäisen palkinnon. Ympäri maailmaa vastaavanlaisia kilpailuja on vain noin kymmenkunta. Kautta vuosien niissä ovat suomalaisista säveltäjistä menestyneet mm. Jukka Linkola, Kari Ikonen, Sid Hille, Teemu Halmkrona ja Antti Rissanen. Esko Linnavalli big band -sävellyskilpailua tullaan tulevina vuosina järjestämään joka toinen vuosi.

 

Yhteystiedot:

www.sbby.com

www.umo.fi

 

Lisätiedot:

Suomen Big Band -Yhdistys ry, www.sbby.com

Antti Rissanen, SBBY puheenjohtaja, e-mail antti.rissanen(at)sbby.com, gsm 040 556 5446

UMO, www.umo.fi

 

Terhi Siirala, UMO tuotantopäällikkö, e-mail: terhi(at)umo.fi, gsm 040 763 6275