Tuomo Tähtinen jättää tehtävänsä Music Finlandin toiminnanjohtajana

Tuomo Tähtinen jättää tehtävänsä Music Finlandin toiminnanjohtajana

 Music Finlandin toiminnanjohtaja Tuomo Tähtinen jättää tehtävänsä yhdistyksen johdossa ensi maaliskuussa. Tähtinen aloittaa uuden tehtävänsä musiikkiyhtiö Fullsteam Agency Oy:n toimitusjohtajana 5. maaliskuuta 2018.

 
Tuomo Tähtisellä on takanaan kymmenen vuoden ura musiikkiviennin parissa. Hän on ehtinyt toimia Music Finlandin toiminnanjohtajana vuodesta 2012 alkaen, jolloin Fimic (Finnish Music Information Center) ja Musex (Music Export Finland) yhdistyivät Music Finlandiksi. Sitä ennen Tähtinen toimi Music Export Finlandin projektipäällikkönä vuosina 2008–2012.
 
Tuomo Tähtisen johdolla Music Finland on onnistunut tekemään esimerkiksi hienosti onnistuneen ja tuloksekkaan Aus Finnland -kärkihankkeen saksankielisessä Euroopassa vuosina 2015–2016, sekä tiivistänyt koko musiikkikentän yhteistyötä musiikkiviennissä. Hänen kaudellaan Music Finland on sijoittunut kahdesti Suomen parhaiden työpaikkojen listalle. Lisäksi Tähtinen on valittu kahdesti vuoden järjestövaikuttajaksi Musiikki & Median Industry Awards -gaalassa.
 
”Kuuden vuoden jakso Music Finlandin toiminnanjohtajana on ollut hienoa ja samalla sekä opettavaista että palkitsevaa aikaa. Organisaatio on tuona aikana oppinut mukautumaan vauhdilla muuttuvaan markkinaan ja luomaan uusia keinoja tuottaa lisäarvoa asiakkailleen. Onnistumisiin voi lukea myös sen, että suomalainen musiikkiala tekee viennin parissa tiiviimmin yhteistyötä kuin koskaan aikaisemmin. Haluan kiittää kaikkia hallituksia, yhteistyökumppaneita sekä tietenkin Music Finlandin upeaa henkilökuntaa, jonka kanssa olen saanut nämä vuodet työskennellä”, Tuomo Tähtinen summaa.
 
”On vain luonnollista, että näin taitavalla ja pidetyllä johtajalla on kysyntää kautta musiikkialan. Music Finland on luotettava suomalaisen musiikin kansainvälistymisen kumppani. Yhdistyksen uuden johtajan rekrytointiprosessi on jo aloitettu, ja julkinen haku avautuu lähipäivinä. Odotamme suurta kiinnostusta tehtävää kohtaan”, toteaa hallituksen puheenjohtaja Aku Toivonen (Suomen Musiikintekijät ry) ja kiittää Tuomo Tähtistä arvokkaasta panoksestaan Music Finlandin kehittämisessä nykyiselle tasolleen.

Tuomo Tähtinen nykyisessä tehtävässään Music Finlandin toiminnanjohtajana maaliskuun alkuun 2018 saakka. Uudesta toiminnanjohtajasta uutisoidaan siinä vaiheessa, kun rekrytointiprosessi on edennyt loppuun.

 
Kuva: Music Finland