”Akilleen kantapää on siinä, että teosten metadata on puutteellista, virheellistä tai ristiriitaista”, kertoo Digital Media Finlandin konsultti Jari Muikku.

”Suoratoistopalvelujen brändin kannalta olisi hirveää, jos tietoja olisi esillä satunnaisesti, tai että tieto olisi epäluotettavaa. Esimerkiksi: Jos jostain kappaleesta kerrotaan, kuka soittaa kitarasoolon ja toisesta ei tiedetä edes soittajien nimiä.”

Tai jos jostain kappaleesta on näkyvillä yhden säveltäjän koko nimi ja toisen säveltäjän sukunimi? Ja jostain toisesta kappaleesta ei näy mitään tekijätietoja?

”Juuri näin. Jos tieto ei ole kattavaa ja luotettavaa, eihän sitä esille laiteta”, Muikku sanoo.

Hän selvitti Elvisin ja muiden alan järjestöjen toimeksiannosta sitä, miksi musiikkitiedostojen metadata päätyy suoratoistopalveluihin puutteellisena tai ei ollenkaan. Huono metadata johtaa myös siihen, että suoratoistopalveluiden ja oikeudenomistajien tilityksiä hoitavien tahojen on vaikea kohdentaa tekijänoikeuskorvauksia automaattisesti oikeille oikeudenomistajille.

Metadata on äänitetiedostoihin liittyvää tietoa. Se sisältää tiedot mm. teoksista, esityksistä ja oikeudenomistajista. Metadatan merkitys digitaalisen tiedon automaattisessa järjestelyssä on olennainen.

Julkaistaanpa musiikkia digitaalisesti tai levyillä, metadatan alkulähteenä ovat tekijät, tuottajat ja muusikot. Heiltä tieto kulkeutuu levy-yhtiöille ja tekijänoikeusjärjestöille eri toimijoiden kautta.

Jari Muikun tekemästä selvityksestä Musiikkitiedostojen metadata ilmenee, että teokseen liittyvien tietojen kirjaaminen jää joskus vähälle huomiolle studiotyöskentelyssä. Mitä harrastajamaisempaa toiminta on, sitä huonommin ns. paperihommat hoidetaan. Elleivät musiikintekijät, artistit ja muusikot kirjaa teostietoja sekä jako-osuuksia oikein, on metadata jo lähtökohtaisesti puutteellista.

”Lisäksi teos tulee ilmoittaa Teoston rekisteriin mahdollisimman ripeästi. Mieluiten heti, kun se valmistuu. Muuten käy niin, että teoksen käytöstä raportoidaan jo ennen kuin se on rekisteröity, mikä hankaloittaa tilitysten tekoa”, Jari Muikku muistuttaa.

Jos teos on kustannettu, tekijän on hyvä katsoa, että kustantaja toimii ripeästi teoksen rekisteröinnin suhteen.

”Ja kun muusikoille ja tekijöille tulee erilaisia rojaltiraportteja ja raportteja teosten käytöstä, ne kannattaa tarkastaa huolella ja mahdolliset epäkohdat korjata.”

METADATAN SIIRTOKETJUN suurin ongelma on siinä, että digitaaliset palveluntarjoajat (DSP) ovat levy-yhtiöiltä tulevan metadatan varassa.

”Tekijäpuolella isoilla kustantajilla ja tekijänoikeusjärjestöillä on tässä peiliin katsomisen paikka. Miten saada niistä teostietoja digitaalisiin palveluihin? Siinä on paljon tekemistä. Tietokantojen avaaminen voisi olla yksi ratkaisu, ja oikeastaan se olisi edellytyskin sille, että tekijätiedot näkyisivät striimauspalveluissa”, sanoo Muikku.

Major-levy-yhtiöissä on selvityksen mukaan selkeä työnjako metadatan siirtoprosessissa. Indie-yhtiöissä metadataprosessit vaihtelevat sen mukaan, miten isosta ja ammattimaisesta toimivasta yhtiöstä on kyse.

Aggregaattoreiden eli jakelijoiden metadatatarkkuudessa on eroja. Erityisesti omakustannejulkaisijoille tarkoitetuilla aggregaattoreilla saattaa olla hyvinkin rajoitetut pakolliset metadata-kentät, mikä tuottaa musiikkijakelijoille puutteellista tai laadultaan kehnoa metadataa.

Teosten, jotka synnyttävät suoratoistopalveluissa eniten liikevaihtoa, metadata on pääosin kunnossa. Networks Music Partnersin (NMP) tilastojen mukaan suoratoistopalveluista raportoitujen biisien Top 100 -ryhmässä tiedot ovat kunnossa lähes kaikissa tapauksissa. Mutta jo Top 1000 -ryhmässä joka kymmenes biisi on ilman luotettavaa metadataa.

Sen sijaan ns. long tail eli suurin ja vähemmän käytetty osa repertoaarista, josta on toimitettu enemmissä määrin puutteellista tai väärää tietoa, aiheuttaa suurimman määrän ongelmien ratkaisuun vaadittavasta manuaalisesta työstä. Se on kallista.

Jari Muikku toteaa, että asiat metadatan suhteen eivät muutu ja parane olennaisesti, elleivät major-levy-yhtiöt ja teospuolen suurimmat toimijat, eli kustantajat ja tekijänoikeusjärjestöt, näe riittävästi syitä niiden korjaamiseen. Nyt tilanne on erityisesti major-levy-yhtiöiden mielestä ns. good enough: Ne, jotka tienaavat suoratoistosta eniten, saavat tilityksensä, koska metadata on sellaisessa kunnossa, että tilitykset hoituvat ongelmitta.

”Kaikkien alan toimijoiden näkökulmasta pitäisi löytää konkreettisia, taloudellisia etuja. Major-levy-yhtiöt, joiden osaomistuksessa Spotify on, eivät usko siihen, että keskimääräistä kuulijaa pätkääkään kiinnostaisi saada tekijä- ja esittäjätietoja. Jos kuulijoista vain pieni osa on kovia musiikkifaneja, niin ei heidän takiaan kannata lähteä ottamaan lisäkuluja itselleen. Vastakkainasettelu on selkeä, mutta miten siitä voisi löytää taloudellisia kannustimia? Sitouttaisiko rikkaampi metadata ja tietojen näkyminen kuulijoita palveluun pidemmäksi aikaa ja niin edelleen. Jos metadata on kriittinen tekijä riittävän suurelle tilaajajoukolle, sitten siihen kannattaa panostaa.”

TEKIJÖIDEN MORAALISISTA oikeuksista striimauspalvelut ja levy-yhtiöt eivät joko tiedä tai välitä, ilmenee Muikun selvityksestä.

Hankalinta digitaalisten palveluntarjoajien on saada tietoja muusikoista, jotka äänitteillä esiintyvät. Se tieto muusikoista, jonka levy-yhtiöt toimittavat Gramexille fyysisistä äänitteistä, ei kulkeudu digitaalisiin palveluihin mitenkään. Tiedot yksittäisistä muusikoista eivät ole pakollisia niissä järjestelmissä, joihin levy-yhtiöt naputtelevat teosten metadatan.

”Muusikkotiedot menevät kuitenkin Gramexille levy-yhtiöiltä. Jos yhtiöt eivät pysty samoja tietoja digipuolelle toimittamaan, voisivatko Spotify ja sen kaltaiset toimijat kehittää käytäntöjä Gramexin kanssa? Voitaisiinko luoda rajapinta, jossa Spotifyn ja Gramexin tietokannat keskustelisivat keskenään?”, Muikku pohtii.

Tämä ei ratkaisisi muusikkotietojen metadatan ongelmaa kuin suomalaisten julkaisujen osalta. Sellaisesta yhteistyötä, mitä levy-yhtiöillä ja Gramexilla on Suomessa, ei löydy muualta. Monissa Euroopan maissa on yksittäisten muusikoiden vastuulla ilmoittaa levytyksensä oman maansa Gramexia vastaavaan järjestöön, jolloin tieto ei ole aina täydellisen oikeaa.

METADATAN ONGELMAT ovat kansainvälisiä ja liittyvät siihen, että alan toimijoilla on erilaisia intressejä. Jotta ongelmat korjaantuisivat, tarvittaisiin iso muutos toimintakulttuuriin.

”Nyt ei näytä siltä, että tilanne olisi lähitulevaisuudessa mitenkään merkittävästi helpottumassa”, Muikku sanoo.

”Joitain parannuksia voidaan tehdä Suomessakin. Isoimpien asioiden ratkaiseminen on kansainvälisissä käsissä. Isoimmat muutokset vaativat muutoksia myös alan toimintakulttuuriin, jossa on perinteinen kahtiajako: äänitteet ja teokset. Ja äänitepuolella fyysiset äänitteet sekä digitaalinen maailma, johon ollaan yhä enemmän menossa.”

Yksi Muikun selvityksen lopputulema on se, että kotimaiset alan toimijat pitäisi saada saman pöydän ääreen miettimään, mitä metadatan ongelmille voitaisiin tehdä kansallisella tasolla.

”Keskustelukulttuurissa on ikävä kyllä vallalla toisten syyttely. Spotify ei tee sitä, eikä levy-yhtiö tätä, kustantaja ei tee tota, yksittäiset tekijät ja muusikot eivät tee tätä. Ei haluta tai osata katsoa asiaa kokonaisuuden kannalta eikä hahmoteta sitä, miten metadata kulkee eri osapuolten välillä ja mitkä ovat kriittisiä kohtia, joihin pitäisi kiinnittää huomiota.”

Vaikka metadataan liittyy isoja ongelmia, joihin yksittäinen tekijä ei voi vaikuttaa, Muikku kannustaa jokaista hoitamaan oman osuutensa mahdollisimman hyvin.

”Pakko ajatella rationaalisesti. Jos yksittäinen tekijä varmistaa, että teoksen tiedot lähtevät eteenpäin ajallaan ja oikein, se kumuloituu isommassa mittakaavassa niin, että tarvitaan vähemmän työvoimaa käsittelemään ja tarkastamaan tietoja manuaalisesti. Se voi tuntua kaukaiselta ajatukselta, mutta jos kaikki tekevät saman, se alkaa näkyä tilipussissa ajan kanssa.”

Musiikkitiedostojen metadata -selvitystä lukiessa tulee miettineeksi, olisiko musiikin suoratoistopalveluja vieläkään olemassa, jos metadataan, sekä tekijöiden moraalisiin ja taloudellisiin oikeuksiin liittyvät ison mittakaavan asiat olisi ratkaistu ja hoidettu asianmukaisesti kuntoon jo ennen palvelujen avaamista? Jari Muikku vastaa kysymykseen yleisellä tasolla, pohtien verkkobisnestä laajemminkin.

”Verkkobisneksessä törmäävät eurooppalainen ja amerikkalainen yrityskulttuuri. Esimerkiksi kalifornialaisyhtiöt Google ja Facebook ovat kylmästi menneet harmaalle alueelle, vähän mustallekin, ja tulevat takaisin sitten, jos näpeille lyödään.”

Eurooppalainen ja varsinkin suomalainen legalistinen ajattelutapa on se, että mitään ei tehdä, ennen kuin ollaan täysin varmoja siitä, ettei juridista riskiä ole.

”Näin ollen markkinat ovat jo menneet menojaan: amerikkalaiset ovat ottaneet ne jo, eikä mitään ole enää tehtävissä.”

Musiikkitiedostojen metadata -selvitys kokonaisuudessaan