Teoskynnys tekoälyn aikakaudella
Jos tekoälyn käyttö tekijänoikeuksien näkökulmasta askarruttaa, ota yhteyttä toimistoomme.
TEOSKYNNYS, eli raja, jonka ylittänyt tuotos saa tekijänoikeussuojaa, on juuri nyt puolustuslinjalla kahdesta suunnasta yhtä aikaa. Toisella puolella kysytään, saako teoskynnyksen ylittänyttä musiikkia käyttää tekoälymallien kouluttamiseen lupaa kysymättä. Toisella puolella kysytään, voiko tekoälyalustan suoltamana musiikki ylittää teoskynnyksen.
ENSIMMÄISEEN kysymykseen tuli hiljattain vastaus. Münchenin alueellinen tuomioistuin ratkaisi 31.7.2026 saksalaisen tekijänoikeusjärjestön GEMA:n kanteen tekoälypalvelu Sunoa vastaan. Tuomioistuin katsoi, että Sunon malli sisälsi kuuden suojatun sävellyksen ilmenemismuotoa siinä määrin, että se pystyi tuottamaan niistä tunnistettavia ja hyvin läheisiä toisintoja. Näitä kuutta teosta käytettiin todisteluaineistona osoittamaan, että Sunon malli oli koulutettu suojatuilla teoksilla.
Kyse ei tuomioistuimen mukaan ollut pelkästä koneoppimisesta, vaan tekijänoikeudellisesti merkityksellisestä kopioinnista. Suno velvoitettiin lopettamaan luvaton käyttö, antamaan tiedot tästä tekijänoikeuden loukkauksesta saaduista tuloista, ja se velvoitettiin maksamaan vahingonkorvauksia, joiden määrä ratkaistaan myöhemmin.
RATKAISUA pidetään merkittävänä ennakkotapauksena. Vaikka oikeudenkäynti perustui vain kuuteen yksilöityyn teokseen, tuomioistuimen oikeudellinen perustelu ulottuu paljon laajemmalle. Tämä on jo GEMA:n toinen vastaava voitto; ensimmäinen koski OpenAI:ta ja sanoituksia.
TOISEEN kysymykseen liittyy sattumalta oma pieni kokeiluni. Kirjoitin kolme vuotta sitten tälle palstalle tekstin, jonka lopussa paljastin tekstin olleen ChatGPT:n kirjoittama antamieni kehotteiden perusteella. Testasin silloin, pystyykö tekoäly tuottamaan tekstiä, joka vaikuttaisi minun kirjoittamalta. Kenen kirjoittamaa se teksti siis oli?
Anton Ylikallio väitteli viime vuoden lokakuussa Helsingin yliopistossa tekoälymusiikin tekijänoikeudesta. Ylikallion analyysin perusteella tekijänoikeussuojan syntyminen riippuu siitä, kuinka täsmällisiä tekoälylle annetut kehotteet ovat ja kuinka selvästi niiden sisältö ilmenee lopullisessa sävellyksessä. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että vaikka osa tekoälyavusteisista sävellyksistä voi täyttää voimassa olevan tekijänoikeuslainsäädännön mukaiset suojan edellytykset, monet niistä eivät täytä omaperäisyyden vaatimusta.
TUOMIO ja tutkimus kertovat lopulta samaa asiaa eri suunnista. Teoskynnys ja teoksen suoja eivät ole hämärtyneet tekoälyn myötä. Ne ovat vain joutuneet puolustautumaan uudenlaisia uhkia vastaan. Tekijänoikeuden rajat kannattaa tuntea joka tapauksessa: sekä silloin, kun sinun musiikkiasi saatetaan käyttää luvatta, että silloin, kun työskentelet tekoälyn tuottaman materiaalin kanssa.
Aku Toivonen
toiminnanjohtaja
Suomen Musiikintekijät
