Suomirokkia
San. Jukka Takalo
Säv. Jukka Takalo ja Kai Latvalehto
Ensilevytys: Aknestik (1998)

Kuuntele Spotifyssa

Jotkut laulut ovat valmiita syntyessään ja toisia muokataan pitkään. Aknestikin klassikko Suomirokkia kuuluu jälkimmäisiin. Jukka Takalo kertoo, että ensimmäinen aihio syntyi 1995.

”Tein silloin albumimme Säätiedotuksia merenkulkijoille biisejä. Kämpässäni Oulun Heinäpäässä soittelin The Clashin London Calling -biisin tatsilla tätä sointukiertoa ja kelasin lapsuusmuistoja. Palasin yhteen kesäpäivistä, joita olin viettänyt serkkujen luona Kuusamossa.

Vanhemmista serkkupojista joku ajoi, kun Ladalla huristeltiin uimarannalle tai kalastamaan. C-kasetti soi täysillä ja takapenkillä hakkasin etupenkin niskatukia, joissa oli älyttömän hyvät rumpusaundit.

Tämä Mustosenvaaran maisema ja tunnelma on mulle se, missä laulun ensimmäisessä säkeistössä ollaan.

Kertosäkeessa aloin toistaa iskusanaa suomirokkia ja kuinka sitä on siellä sun täällä. Rakenteeksi tuli se, että paikat ja tilanteet aina vaihtuu. Näin jälkikäteen arvioituna se, että kertsikin kuljettaa tarinaa koko biisin ajan, oli onnistunut ratkaisu. Samalla iskusanaan tuli vertauskuvallisuutta ja tarina sai tasoja.

Toistoa olin käyttänyt tehokeinona jo uran alusta lähtien. Usein toisto toimii paremmin kuin liiat sanat.

Osaltaan tekstin kollaasimaiseen rakenteeseen vaikutti se, että olin suorittanut opistotasoisen videokoulutuksen Oulun Pikisaaressa. Kun tekee leikkauksia ja kuljettaa tarinaa kohtauksittain, kuulija voi täyttää aukot.

Aknestikin ekoista levyistä lähtien olin myös luottanut siihen kirjallisuudesta tuttuun metodiin, että yksityinen muuttuu yleiseksi. Jos lauletaan suomirokkia Haukiputtaalla, todennäköisesti Vaajakoskellakin se tajutaan. Kirjallisuutta olin lukuharrastukseni lisäksi myös opiskellut Oulun yliopistossa ennen videokoulua.

Yhdeksi tekstin ideaksi keksin viittaukset suomirokin biiseihin. On Dingoa aamukasteessa ja Juicea saunan takana. Lama-yhtyeen Totuus löytyy kaurapuurosta oli tullut ekan kerran tutuksi Vaasan Myllyn t-paidoista, joita kaverimme Haukiputaan yläasteella jakeli. Hänen isänsä oli siellä töissä, ja yhtiö oli ottanut biisin sloganin mainoksiinsa.

Kun biisin ensimmäinen versio oli valmis, kokeilimme sitä bändinä, mutta se ei toiminut vaan jäi pois levyltä.

Jatkoin työstämistä ja muokkasin tekstiä niin, että Lasse Virén vaihtui Kaarlo Maaninkaan ja Eput sellaisiin kuin Keba ja Noitalinna huraa. Näin tyypit tulivat lähemmäksi sitä, mitä itsekin oltiin.

Biisin viimeistelyvaihe oli 1997, jolloin tehtiin jo levyämme Aallonmurtaja. Asuin silloin Punavuoressa Helsingissä. Olin hankkinut syntikan, jossa oli valmiita komppeja. Biisin poljentoon tuli vaikutteita elektronisesta tanssipopista tyyliin Pet Shop Boys.

Latvalehdon Kai ehdotti fuusiota, jossa hän tulee mukaan mun synapoppiin soittamalla kitaraa kuin U2:n The Edge. Näin biisi löysi muotonsa. Levyn tuottaja Janne Huotari sitten vielä ohjasi sitä hiukan rokimmaksi. Hän halusi nostaa biisin sydänveren pintaan ja jättää syntikoiden tuomia ironisia tasoja vähemmälle.

Pokolla Juha Torvinen oli meidän A&R-managerina. Kun Suomirokkia oli äänitetty, hän kommentoi, että tämmösiä nyt tulee aina. Parin päivän päästä hän soitti, että nyt Epe (Helenius) kuunteli sen ja tykkäsi ihan helvetisti.

Levytyksessä soittavat kitaraa Kai Latvalehto ja Vesa Kupila, rumpuja Mikko Rautalin ja bassoa Janne Huotari. Koskettimet ja ohjelmoinnit hoiti Olli Tuomainen. Itse keskityin lauluun, ja taustoja albumille lauloivat Mika Ronkainen, Tapsa Louhimo ja Timo Rautio.

Sinkku ilmestyi talvella 1998. Aknestik lopetti aktiiviuransa 2002, mutta biisi jatkoi elämäänsä ja on sitten kasvanut vuosi vuodelta isommaksi.”

Jutussa mainittujen muiden laulujen tekijät:
London Calling: Mick Jones ja Joe Strummer
Totuus löytyy kaurapuurosta: Timo Eno, Jarkko Hämäläinen, Jari Kronholm ja Timo Peräniitty

(Sinä olet) Aurinko
Säv. ja san. Kalle Chydenius
Ensilevytys: Samuli Edelmann (1994)

Kuuntele Spotifyssa

Kreikassa Kosin saaren vesillä sai elokuussa 1993 alkunsa yksi suomipopin klassikoista. Kalle Chydenius kertoo olleensa silloin tulevan vaimonsa kanssa ensimmäisellä yhteisellä ulkomaanmatkalla.

“Oltiin veneretkellä, ja vene oli ankkuroitu turkoosina hohtavaan lahteen. Turistit sai hyppiä veneen katolta veteen.

Seisoin siinä katolla ja katsoin alas. Syvyyttä oli kymmenisen metriä, vesi oli peilikirkasta ja pohja näkyi selvästi. Oli kuin jokin voima olisi kutsunut mua pohjaan.

Siitä kokemuksesta se lähti: Luonnossa on voimia, jotka vetävät puoleensa niin voimakkaasti, että voisimme kuolla, jos seuraisimme kutsua ilman filtteriä. Tätä tunnetta kuvaa esimerkiksi kohta, jossa vesi odottaa, että veneeni pohjasta tappi irtoaa.

Näin laulusta tuli ylistyslaulu luonnolle ja luonnonvoimille –  jopa jumalalle, sellaisille voimille, jotka ovat meitä suurempia, emmekä kykene niiden edessä kuin ihailemaan.

Kotiin palattua tein sävellyksen pianon kanssa. Ehkä myös se kokemukseni luonnonvoimista sanallistui laulutekstiksi vasta silloin. Nopeasti laulu oli valmis.

Samuli Edelmannin vuoden 1992 albumilla Yön valot oli ollut jo joitakin biisejäni. Nyt Samuli etsi uutta levy-yhtiötä Flamingon tilalle. Tätä biisiä tehdessä oli vapaan tekemisen vaihe, jossa uudesta yhtiöstä ei vielä hengitetty niskaan. Se uusi levy-yhtiö oli sitten BMG.

Pian Kosin matkan jälkeen tapahtui myös se, että menin sivaria suorittamaan Annantalon taidekeskukseen. Siellä oli lasten ja nuorten harrastustoimintaa varten moniraitastudio. Omalla ajalla tein siellä demoja, ja myös tästä biiistä. Samuli kävi laulamassa ja sovitus oli reggaepoljentoa Bob Marley and the Wailers -hengessä.

Samulin uuden albumin tuotin yhdessä Pekka Witikan kanssa. Siitä Annantalon demoversiosta Pekka ei pitänyt, joten lähdin hakemaan groovimpaa ajatusta ja kehitin alun bassokuvion sekä sen bassolinjan, jonka ympärille koko arri sitten rakentui.

Kuuntelin siihen aikaan paljon Stereo MC’s:in levyä, jonka hitistä Step it up tuli tämän biisin tuotantoon vaikutteita. Ja Al Green oli tärkeä referenssi. Soul oli sana, joka niissä sessioissa usein lausuttiin, vaikka suomisoulia ei käsitteenä silloin vielä tunnettu.

Biisin soittajat ovat Peter Engberg kitarat, Leri Leskinen hammond ja Sami Kuoppamäki rummut. Itse soitan bassoa ja loput on Pekan ja pieneltä osin mun ohjelmointia.

Anna-Mari Kähärä, Ona Kamu ja Kati Bergman lauloivat taustat. Session lopuksi pyysimme Anna-Maria vielä scättäämään. Niin syntyi hauskoja fillejä korostamaan biisin groovia leikillisyyttä.

Albumin nimeksi tuli Ihana valo, mutta biisille kehitin uuden nimen tämän alkuperäisen tilalle, koska samalle levylle tuli Arto Tammisen tekemä Ihana ilta. Pelkkä Aurinko ei sekään käynyt, kun CMX oli juuri julkaissut albumin sillä nimellä. Sulut halusin tämän nimeen mukaan, jotta se ei tunnu liian iskelmälliseltä.

Albumi oli myyntimenestys ja saimme Pekan kanssa siitä tuottaja-Emman. Samuli oli vuoden miessolisti.

Tekstistä ovat jotkut kuulemma löytäneet yhtymäkohtia moderniin lyriikkaan. Se ei ollut millään tavalla tietoista, annoin sanojen vain tulla. Toki olin jo lapsesta saakka imenyt vaikutteita suomalaisesta runoudesta vanhempieni välittämänä.

Olin silloin 23, ja tämä on edelleen selvästi suosituin kaikista tekemistäni biiseistä. Jotain vapautunutta ja nuoruuden estottomuutta siinä täytyi olla. Sellainen on aika liikuttavaa, kun sitä nyt ajattelee.”

Jutussa mainitun Step it up -laulun tekijät:
Nicholas Hallam ja Robert Birch