Seitsemänvuotiaana soittotunneille, sormet pianon koskettimilla. Myös tarinoiden kirjoittaminen ja säveltäminen kiehtoivat Vilmaa jo nuorena. Kodissa kannustettiin luovaan toimintaan. Sibelius-lukiossa tiedostavan valikoivaa musadiggailua (fuusiojazzia, 70–80-lukuista rockia, Frank Zappaa, Kate Bushia, Björkiä) ja ajatus, että pophittien kuunteleminen on epäcoolia.

Pop & Jazz Konservatorio oli tavoitteena. Mutta kun lukion kamarikuoron Sveitsin-matka eskaloitui biletykseen paikallisen jalkapallojoukkueen voitonjuhlissa, ei tulevasta muusikosta lähtenyt ääntäkään, kun pääsykokeisiin olisi pitänyt mennä. Nolotti ja edessä oleva välivuosi tuntui musertavalta.

Jotakin tekemistä piti keksiä, joten Vilma hankki loopperin ja alkoi laulaa YouTubeen covereita. Video, jossa hän yhdistelee teinitähti Robinin ja Anssi Kelan tuotantoa, laittoi lumipallon liikkeelle. Kela jakoi videon somessaan, tuottajauraansa aloitteleva Jurek Reunamäki bongasi sen ja kutsui Vilman juttusille Kaikuun, jonka päällikkö Pekka Ruuska innostui nuoresta, lupaavasta laulajasta, joka halusi tehdä musiikkinsa itse.

Yllättäen kalenteriin tulikin mieluisia merkintöjä: parin viikon välein biisinkuuntelupalavereja Ruuskan kanssa, ja keikkoja kosketinsoittajana Robinin bändissä. Vilma sävelsi, ja alkoi harjoitella tarinoidensa kirjoittamista laulutekstien muotoon. Se ei ollut helppoa ja välillä pääsi parku, mutta määrätietoisuus vie eteenpäin. Välivuosi ja puolikas päälle, ja oma sanoitustyyli tuntui hahmottuvan.

Kun Universal Music esitteli uuden laulaja-lauluntekijän esikoisalbumin Ufoja (2016), Vilma Alina oli 22-vuotias. Jo pari vuotta aiemmin oli julkaistu hänen ensimmäinen singlensä Hullut asuu Kallios.

Ensimmäisen soololevyn julkaisun jälkeen alkoi biisien kirjoittaminen myös muille artistelle.

”Tunnistan aika hyvin sen, kirjoitanko biisiä Vilma Alinalle vai jollekin muulle.”

”Meitä oli silloin Kaiun tallissa muitakin uusia tekijöitä, kuten Tido ja Minna Koivisto. Saimme opetella, tutkia ja löytää asioita yhdessä”, Lähteenmäki kertoo.

”Mun neuvoni aloitteleville laulunkirjoittajille onkin ollut se, että kannattaa etsiä samassa kehitysvaiheessa olevia tyyppejä rinnalleen. Nimittäin jos menee heti kirjoitussessioihin todella kokeneiden tekijöiden kanssa ja ikään kuin vain ottaa mallia viisaammilta, saattaa oma kehitystarina jäädä kokematta.”

Lukion jälkeisenä välivuotena yllättäin alkanut ura on johtanut siihen, että Lähteenmäki, 28, tekee sekä soolouraa Vilma Alinana että toimii useiden artistien säveltäjänä ja sanoittajana, popkielellä toplinerina, kustantajanaan nyt HMC.

Kaksoisrooli ei tuota päänvaivaa.

”Tunnistan aika hyvin sen, kirjoitanko biisiä Vilma Alinalle vai jollekin muulle. Itse asiassa usein käy niin, että ilmeisempi hittibiisi saa mennä muuhun käyttöön.”

Itsellään Lähteenmäki pitää laulut, jotka haluaa toteuttaa omilla ehdoillaan. Sellaiset, joiden lopullisen toteutuksen hän kuulee päässään ja sellaiset, joiden teksteissä tuntuu olevan jotakin todella omaa sanottavaa, Vilma Alinaa itseään.

”Nautin sanoittaa tietty pilke silmäkulmassa ja käyttää hassuja ilmaisuja. Vakavan asian kerrottuani saatan heittää perään jonkin omituisen termin.”

Omien biisien kanssa on lupa odotella rauhassa inspiraation hetkeä ja sitä ideaa, joka todella sytyttää innostuksen.

”Koska se tuntuu hauskalta työtavalta.”

”Työskentelen vain sellaisten ihmisten kanssa, joille kehtaan esitellä keskeneräisiä ideoitani.”

Kirjoitussessioissa, joissa tehdään kimpassa biisejä tietylle artistille, on luovuuden sytyttävä ripeämmin. Siinä auttavat idikset, joita Lähteenmäki hymisee puhelimeensa – hyvin usein koiranulkoilutusreissuilla.

”Tällä hetkellä voice memoja taitaa olla noin 1600”, hän paljastaa.

”Mulla on viikossa keskimäärin kolme sovittua kirjoitussessiota. Työskentelen vain sellaisten ihmisten kanssa, joille kehtaan esitellä keskeneräisiä ideoita ja joiden kanssa ilmapiiri on hyväksyvä ja tekeminen tuntuu kivalta.”

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty -ajattelu sopii vallan hyvin biisitekstin tekoon. Jos vain alkaa kirjoittaa jotakin kronologisessa järjestyksessä, saattaa tekstin edetessä kompastua kysymykseen: mistä tämä laulu oikeastaan kertoo?

”Sanoituksessa taika tapahtuu, kun saa yhdistettyä tekniseen osaamiseen sen, mitä oikeasti haluaa sanoa”, Lähteenmäki miettii.

Biisisessiossa hän saattaa tuumailla ensimmäiset kolme tuntia vain kertosäkeistöä. Hän näpyttelee tekstiä puhelimeen, koska se tuntuu luontevalta ja rennolta. Kuin kirjoittaisi viestejä kaverille.

”Etsin kirkkainta ajatusta, sitä tekstin tärkeintä väittämää. Ydinviestiä, jonka haluan kertoa”, Lähteenmäki kuvailee.

Kun kertsi on hahmottunut, säkeistöt rakentuvat sitä kohti tarinaksi, jonka kertsi sitten lunastaa.

”Säkeistöihin laitan usein sellaiset ideat ja lauseenpätkät, jotka jäivät kertsissä käyttämättä. Siksi säkeistöjen kirjoittaminen sujuu aika nopeasti. Joskus tunnissa.”

Rakkaus. Siitä on hiteimmät poplaulut tehty. Tosin vaikka näin ei olisikaan, Lähteenmäki kirjoittaisi rakkaudesta silti.

”Kyllä mä haluan tehdä lauluja, jotka osuu syvälle.”

”Oon tiimissä ainoa, joka saa vain Teosto-korvaukset, jotka siis usein jaetaan tiimin kesken tasan”

Toplinerit, kuten Lähteenmäki, ovat musabisneksen ainoa ammattiryhmä, joiden toimeentulo on Teosto-korvausten varassa. Tilanne on puhuttanut ja harmittanut tekijöitä jo pitkään.

Jos co-write-sessioissa ei synny sinkkubiisejä radiosoittoon, työpäivästä ei saa mitään korvausta. Suoratoistopalvelujen tekijänoikeuskorvaukset ovat, Lähteenmäen sanoin, loukkaavan pieniä. Niinpä albumiraidat tuottavat säveltäjille ja sanoittajille lähinnä lounasrahoja. Artistit saavat niistäkin Gramex-korvaukset ja levyrojaltit, tuottajat niinikään Gramex-korvaukset sekä tuotantopalkkiot.

”Mä teen biisejä usein tuottajan ja artistin kanssa. Oon tiimissä ainoa, joka saa vain Teosto-korvaukset, jotka siis usein jaetaan tiimin kesken tasan”, Lähteenmäki kuvailee.

”Mua ihan oikeasti kiinnostaisi tietää, miten tähän tilanteeseen on tultu. Missä vaiheessa ja miksi biisinkirjoittajille on lakattu maksamasta levyrojalteja? Ja miten me ammattikuntana on annettu tämän tapahtua?”

Uhkarohkeus on osa musiikkialan hauskuutta, ja tavallaan Lähteenmäki tekee ihan mielellään työtään niin sanotusti omalla riskillä. Hän arvioi, että noin puolet hänen toplinerina tekemistään biiseistä päätyy julkaisuun.

Kirjoitussessiopalkkiota hän ei omalla kohdallaan kannata.

”Se toisi paineita saada jotain hyvää aikaiseksi päivän aikana. Ja pakottava tilanne ei ole luova. Haluan pitää itselläni mahdollisuuden mennä studiolle ja todeta, että tänään ei lähde yhtään mitään.”

Rahasta hän puhuisi levy-yhtiön kanssa mielellään sitten, kun biisi on menossa julkaisuun.

”Olisiko se joku rojaltisysteemi tai sitten niin, että biisin tekijät saisivat siinä kohtaa jonkin kirjoituspalkkion? Tähän mulla ei ole suoraa vastausta”, Lähteenmäki sanoo.

”Mutta on paljon artisteja, joille tosi mielelläni tekisin vaikka albumillisen biisejä jonkinlaista korvausta vastaan. Ja tiedän, että niin tekisi moni muukin.”

Se, että biisintekijät tienaavat käytännössä vain sinkkubiiseillä, kaventaa heidän mahdollisuuksiaan laittaa peliin kaikki osaamisensa.

”Me tehtäisiin niin mielellään paljon monipuolisempaa musiikkia ja kokeellisempia projekteja. Ja sehän tekisi hyvää koko musa-alalle. Uudet suuntaukset tulisivat nopeammin esiin”, Lähteenmäki pohtii.

”Kun levy-yhtiö tekee artistilleen julkaisua, löytyy budjetista siivut tuottajille, soittajille, miksaajille, masteroijalle, valokuvaajalle, stylistille ja niin edelleen. Miksei sitten sen myytävän tuotteen, musiikin, tekijöillekin jotakin? Onko kyseessä ajattelemattomuus, piittaamattomuus vai arvostuksen puute? Sitä en osaa sanoa.”

Lähteenmäki huomauttaa, että toplinereita on aika vähän ja moni heistä on herkkä taitelijasielu. Musabisneksen ilmapiirin ja asenteen ei pitäisi olla sellainen, että omia oikeuksiaan puolustava ja rahasta puhuva tekijä saa hankalan ihmisen maineen.

”Me tehtäisiin niin mielellään paljon monipuolisempaa musiikkia ja kokeellisempia projekteja.”

Robynin Body talk oli se levy, jonka ansiosta Lähteenmäki aikanaan rakastui poppiin, siis aikuisena, niiden vähän rajoittuneiden lukiovuosien jälkeen. Hänen seuraavalla eli neljännellä albumillaan onkin ruotsalaistyyppisiä duuribiisejä. Myös menneisyys klassisen musiikin parissa on kuultavissa.

Aiemmat albumit ovat syntyneet aika pitkälti biisi kerrallaan -metodilla. Edellisellä (True Crime, 2021) tosin oli alusta asti tekstillinen teema, ja tuotantoakin mietittiin kokonaisuutena.

Tulevan albumin laulujen kirjoittamisen Lähteenmäki on aloittanut yksin kotona kitaran ja pianon kanssa, kaikessa rauhassa fiilistellen. Laulu on valmis, kun ihan jokainen kohta siinä tuntuu ihokarvamittarilla mitattuna hyvältä.

”Vein studioon tuottajalleni Ilkka Wirtaselle läjän valmiita biisejä, joiden toteutuksesta mulla on valmis visio. Kirjoitamme vielä yhdessä lisää. Haluan, että siinä vaiheessa kun ekoja sinkkuja aletaan julkaista, on seuraavia julkaistavia jonossa. Että on sitten, mistä ottaa, ettei tule niitä tekemisen paineita.”

Lauluntekijänä Lähteenmäki on löytänyt oman identiteettinsä ja äänensä. Artisti Vilma Alinaksi kasvaminen on tuntunut, ja tuntuu edelleen, haastavalta.

”Mulle ei ole yhtään luontevaa keksiä tai esittää mitään artistiroolia. On paljon kollegoja, jotka ovat lavalla kuin eri tyyppejä ja osaavat vetää show’ta. Mä en ole koskaan osannut eritellä minää ja artistiminää.”

Ajatus itsensä brändäämisestä, minuuden eri puolien korostamisesta tai häivyttämisestä, tuntuu vieraalta.

”Haluan pitää itselläni sen vapauden, että mun seuraava levy on aina juuri sellainen, kuin mitä olen biisinkirjoittajana sillä hetkellä.

”Kaikista rakkainta mulle tällä alalla on just se luova työ, biisien tekeminen.”

Missä Vilma Alina Lähteenmäki on viiden vuoden päästä?

”Tavallaan toivon, että arki on samanlaista kuin nyt. Olen parin viime vuoden aikana löytänyt tasapainon siinä, miten paljon ja millä tavoin mun kannattaa tehdä, jotta työ on ihanaa eikä kuormita liikaa. En halua kyynistyä ja rutinoitua. Haluan musiikin tulevan oikeista paikoista ja oikeista syistä.”

Tapahtuupa Vilma Alinan soolouralla miten isoa tahansa, biisinteko muille artisteille jatkuu.

”Kaikista rakkainta mulle tällä alalla on just se luova työ, biisien tekeminen. En mä mitenkään ehdi itse julkaista sitä kaikkea, mitä kirjoitan”, Lähteenmäki sanoo.

”Kirjoittaminen on niin mun lempparijuttu. Se vahva ja aito inspiraatio ja flow. Ja kun saa sukeltaa syvälle mielikuvitusmaailmaan ja tarinaan, se on… elämyksellistä!”

Entä se Pop & Jazz Konservatorio – kiinnostaako vielä? Lähteenmäkeä naurattaa.

”No mähän läpäisin pääsykokeet sitten seuraavana vuonna. Mutta opinnot on edelleen vähän kesken, valmistuminen vähän nolosti vain parista kurssista kiinni.”

---

Sooloalbumit
True Crime (Universal Music, 2021)
Tulva (Universal Music, 2019)
Ufoja (Universal Music, 2016)

Säveltäjänä, sanoittajana
Muun muassa: ABREU, Kaija Koo, Nelli Matula, Tuure Boelius, Viivi, Pete Parkkonen, Laura Voutilainen.
Soittolista ”Vilman kynästä” Spotifysssa

Tunnustuksia
Vuoden kevyen musiikin tekijä 2020 (Suomen Musiikkikustantajat)
Soolouran Emma-ehdokkuuksia: Albumi True Crime Vuoden pop -ehdokas 2021, Palasina (Vilma Alina, Ilkka Wirtanen) Vuoden biisi -ehdokas 2020, Vuoden artisti -ehdokkuus 2020