The House of Songs -vaihto-ohjelmaan lähtijät vuodelle 2020 valittu

UUTINEN

The House of Songs -vaihto-ohjelmaan lähtijät vuodelle 2020 valittu

The House of Songs valinnut vuonna 2020 mukaan päässeet. Ensi vuonna Austiniin lähtevät Lumi Ollila ja Sofi Meronen. Lämpimät onnittelut!

Seuraavasta hakuajasta tiedotetaan loppuvuodesta 2020.

The House of Songs

THOS – The House of Songs, on vaihto-ohjelma, jonka tavoitteena on edistää eri kulttuureista tulevien tekijöiden verkostoitumista sekä tuottaa uutta musiikkia. Musiikkia lähdetään tekemään Austiniin, Teksasiin, The House of Songs -taloon.

Päätavoitteena on edistää tekijyyttä tarjoamalla uniikki ympäristö musiikin tekemiseen ja mahdollistaa kansainvälinen verkostoituminen. Talossa asuukin siten samanaikaisesti THOS-vaihto-ohjelman vieras sekä paikallinen, ammattimainen musiikintekijä, jonka vaihto-ohjelman organisaattori, musiikintekijä ja tuottaja Troy Campbell on valinnut. Tavoitteena on yhdistää kaksi mahdollisimman yhteensopivaa musiikintekijää, jotta yhteys löytyy ja vierailusta tulee antoisa ja inspiroiva. Konseptiin kuuluu myös mahdollisen co-writing-tuotannon esittäminen Austinin live-klubeilla. Musiikintekijöillä on myös mahdollisuus nauhoittaa vierailunsa aikana demoja.

Suomen Musiikintekijät osallistuu lähtijöiden kustannuksiin maksamalla asumisen talossa ja korvaamalla 1000 euroa matkakustannuksia. Ruoka- ja juomakustannukset on maksettava itse.

THOS:iin valitaan vuosittain hakemuksesta lähtijät. Lähtijät valitsee The House of Songs. Hakuaika on kerran vuodessa, ja vierailun kesto on noin kaksi viikkoa. Hakuaika on aina vuoden lopulla.