Muita residenssejä

Villa Karon hakuaika maaliskuussa ja syyskuussa

Villa Karo on suomalais-länsiafrikkalainen kulttuurikeskus, joka sijaitsee Grand-Popon kylässä Beninissä. Keskuksen päämääränä on lisätä taiteilijoiden, tutkijoiden ja kulttuurivaikuttajien tuntemusta Länsi-Afrikasta ja edistää kulttuurista kanssakäymistä ja vuorovaikutusta Suomen ja Länsi-Afrikan välillä. Haku 2 kertaa vuodessa (15.3. ja 20.9.), residenssin ajankohta enintään vuoden päähän hakuajasta.

Lisätiedot Villa Karo

Story Villa Heinävaara avoinna ympäri vuoden

Joensuun kupeessa sijaitseva residenssi Story Villan puitteet kertovat vanhan kyläkoulun tarinaa. Kylätien varteen vuonna 1908 rakennettu kaksikerroksinen hirsirakennus on kulttuurihistoriallisesti arvokas rakennussuojelukohde. Nyt entisissä, korkeissa luokkahuoneissa on kaksi valoisaa työtilaa. Majoitushuoneita kolme, ja yhteistiloina keittiö ja oleskelutilat.

Residenssi sopii erinomaisesti kuvataiteilijoille, mutta myös muille luovan alan ammattilaisille. Avarat kyläkoulun luokkahuoneet taipuvat työtiloiksi niin musiikin, teatterin kuin tanssin ammattilaisille. Rauhallinen miljöö tarjoaa oivat puitteet myös kirjailijalle, tutkijalle, tuottajalle tai artesaanille.

Lisätiedot storyvilla.fi

 

Residenssi ja äänitysstudio muusikoille Hailuodossa

Kulttuuritalo Päiväkodin residenssi kutsuu musiikintekijöitä ja muusikoita työskentelemään saaren rauhaan. Residenssi on uniikki yhdistelmä avoimia työ- ja residenssitiloja. Idyllinen Hailuoto on Perämeren suurin saari, joka kuuluu kokonaisuudessaan Suomen kansallismaisemaan.

Lisätiedot ja hakuohjeet

 

Aurinkolaakson residenssi Andalusiassa

Aurinkolaakson residenssi Andalusiassa, Malagan kupeessa vuokraa erilaisia työtiloja ja huoneita ympäri vuoden. 

Lisätiedot ja hakuohjeet

 

Circolo Scandinavo – taiteilijaresidenssi Roomassa

Taiteilijaresidenssiin haetaan vuosittain helmi-huhtikuussa. Vierailut ovat vähintään kuukauden mittaisia. Residenssin kautta on mahdollista verkostoitua paikallisiin sekä muihin talossa vieraileviin pohjoismaisiin taiteilijoihin. Vanhassa rakennuksessa on 7 erillistä huonetta taiteilijavieraille sekä erilaisia työskentelytiloja.

Lisätiedot ja hakuohjeet

 

Saaren kartano

Saaren kartano on Koneen Säätiön ylläpitämä kansainvälinen taiteilija- ja tutkijaresidenssi Mynämäellä. Sen tehtävänä on tarjota eri alojen taiteilijoille ja tutkijoille rauhallinen työskentely-ympäristö ja hedelmällinen kohtauspaikka. Residenssien vuosittainen hakuaika alkaa 1.3. ja päättyy 29.3. klo 16.00 Suomen aikaa.

Lisätiedot ja hakuohjeet

Villa Ilokivi

Villa Ilokivi on Kolkontaipaleen vanha kyläkoulu. Musiikin parissa pitkään työskennelleet koulun nykyiset omistajat Inari ja Johann Tilli toivottavat koululle tervetulleiksi erityisesti maaseudun rauhaa arvostavat muusikot. Muutkin vieraat ovat lämpimästi tervetulleita asumaan vuokralle tarjottavassa entisessä opettajan huoneistossa. Vanhan kyläkoulun luokkatiloja voi käyttää esimerkiksi konserttitoimintaan.

Lisätiedot ja hakuohjeet

Särön residenssi Frankfurt an der Oderissa

Särön (Kirjallisuus- ja kulttuuriyhdistys Särö ry) Oder-residenssi on vuokrattavissa myös Suomen Musiikintekijöiden jäsenille.

Särön Oder-residenssi ja Frankfurt an der Oder ympäristöineen tarjoavat työrauhaa ja inspiraatiota kirjoittamiseen ja muuhun taiteelliseen tai tieteelliseen työskentelyyn. HUOM! Residenssissä ei ole musiikintekemiseen valmiuksia, esim. ei instrumentteja, mutta Särön toimistolta voi tiedustella vuokrausmahdollisuuksia lähellä olevista musiikintekemiseen soveltuvista työtiloista.

Residenssiin haetaan tällä lomakkeella.
Kysymykseen ”minkä organisaation jäsen olet” vastataan Suomen Musiikintekijät.
Huomioitavaa:
– Residenssiasunto sijaitsee neljännessä kerroksessa, eikä hissiä ole, ei siis sovi liikuntarajoitteisille.
– Frankfurt an der Oderiin on tunnin junamatka Berliinistä, junia kulkee tiheään ja melkein vuorokauden ympäri.
– Residenssin lähellä on vuokrattavissa harjoitustilaa edullisesti (noin 100 euroa / 2 viikkoa).
– Vuokrausaika pääsääntöisesti kaksi viikkoa.

Lisätiedot

Tohmajärven taiteilijaresidenssi

Residenssi on vanha Kemien kansakoulu, joka on talvisin Keski-Karjalan musiikkiopiston käytössä. Tilat on äänieristetty, ja talo on residenssiaikana varattu taiteilijoille. musiikkiopiston tilat sopivat pienimuotoiseen / siistiin työskentelyyn, ja käytössä ovat myös koulukeskuksen pajatilat ja välineet mm. puun ja metallin työstämiseen sekä isompien teosten tekemiseen. myös keramiikan polttouuni on käytössä.

Asuminen residenssissä on taiteilijalle maksutonta. Vastineeksi residenssiajasta voit jättää jonkinlaisen jäljen Tohmajärvelle: järjestää esimerkiksi työpajan, taiteilijatapaamisen tai -esittelyn, esiintymisen tai lahjoittaa vaikkapa teoksen.

Lisätiedot

Taiteilijaresidenssi Arenys de Marin, Barcelona

Taiteilijaresidenssi sijaitsee Arenys de Marin pikkukaupungissa, noin tunnin paikallisjunamatkan päässä Barcelonan pohjoispuolella.

Talo on rauhallisella alueella vanhassa kaupungissa aivan pääkadun läheisyydessä. Kaupungissa on hyviä ravintoloita, siisti uimaranta, kirjasto sekä paikallisia juhlapäiviä ja elävää katutapahtumakulttuuria. Kaupungista on erinomaiset junayhteydet Barcelonaan.

Residenssi sijaitsee noin 300 vuotta vanhassa talossa. Talossa on vuokrattavana neljä kahden hengen huonetta, ja vuokralaisten yhteisessä käytössä on keittiö, ateljee, ruokailutila, sisäpiha, terassi sekä pyykinpesukone.

Residenssiä voivat hakea ammattitaiteilijat ja muut kulttuurialan ammattilaiset, esimerkiksi kirjailijat, valokuvaajat, muusikot, näyttelijät ja säveltäjät ja kulttuurituottajat.

Hakuaika on kerran vuodessa, marraskuussa, jolloin haetaan seuraavalle vuodelle residenssiaikoja.

Residenssin kesto: 1 kuukausi. Hinta: 350 euroa.

Lisätiedot ja hakeminen

Kansjerfin Kulttuuritila Raaseporissa

Kansjerfin Kulttuuritila tarjoaa kartanopuitteet työskentelylle, hiljentymiselle, elämyksille ja tapahtumille.
Kulttuuritila on retriittipaikka, luovan alan residenssi, tapahtumatila ja maatilamajoituksen järjestäjä. Muusikoille on rakennettu erillinen studio.

Kansjerfin Kulttuuritila sijaitsee Raaseporissa, Etelä-Suomen läänissä. Bromarv on Kansjerfin lähin taajama ja kylä, jonka väkiluku on noin 1500.

Arteles Creative Centre Hämeenkyrössä

Luova tauko

Luova tauko offers creative and cultural professionals based in Finland the time and space to delve into the basis of their being and their creative practice. Individuals from a range of experience and differing backgrounds are invited to slow down and drop into a deeper state of presence, where the precious core of creativity resides.
The residency fee is 670 € / person (incl. tax).

Selected participants are expected to cover their own cost of living, as well as travel and any material expenses.

Lisätiedot ja hakulomake