01/2004

Musiikintekijä

Edellinen artikkeli Seuraava artikkeli
Artikkeli

Vuosikokous alkoi juhlavasti

musiikintekijät.fi
18.10.2013
2 min
Elvis ry:n vuosikokous alkoi tänä vuonna juhlavasti, kun johtokunnan nimittämät viisi uutta kunniajäsentä – Henrik Otto Donner, Paul ”Nacke” Johansson, Pentti Lasanen, Kari Tuomisaari ja Jukka Virtanen – kukitettiin.

Nackelle kukat oli toimitettu kotiin Ahvenanmaalle ja hän lähetti terveiset puhelimitse puheenjohtaja Jani Uhleniuksen välityksellä. Muut neljä olivat paikalla ja Otto Donner kiitti kaikkien puolesta ja vakuutti puheensa lopuksi, että kaikilla uusilla kunniajäsenillä ”sydän sykkii elvikselle”. Kukitetut kunniajäsenet ja heidän mietteitään löydät tästä artikkelista.

Tämän jälkeen alkoi esityslistan mukainen vuosikokous, jonka puheenjohtajaksi valittiin Juhani Leinonen. Tässä yhteenveto päätöksistä:

– Jäsenmaksu vuodelle 2004 on 70 euroa eli entinen.

– Talousarviossa on juhlavuoden kuluihin varattu 171.000 euroa. Kaikkien menojen yhteissumma on 456.222,80 euroa eli huomattavasti enemmän kuin normaalivuonna. Osa menoista rahoitetaan purkamalla edellisinä vuonna juhlavuotta varten tehtyjä varauksia.

– Apurahoihin on budjetoitu 20.000 euroa. Jos juhlavuoden menot ylittyvät, voi apurahoihin Malmstén-säätiölle syksyllä siirrettävä summa jäädä vastaavasti pienemmäksi. Ja jos juhlavuoden menoissa onnistutaan säästämään, voidaan apurahoihin siirtää enemmän.

– Toimintasuunnitelma hyväksyttiin muutamin muutoksin.

– Erovuoroiset johtokunnan jäsenet, puheenjohtaja Jani Uhlenius, sanoittaja Jori Nummelin sekä muut jäsenet Tommi Läntinen, Kirsi Snellman ja Arto Tamminen valittiin uudelleen seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi. Muita ehdokkaita ei ollut.

– Sääntöihin hyväksyttiin keskustelun jälkeen muutos, jonka mukaan riittää, kun ainakin toinen kahdesta tilintarkastajasta on HTMtilintarkastaja. Aikaisempi vaatimus oli KHT-tilintarkastaja ja sääntömuutoksen tarkoituksena on kulujen säästäminen.

– Malmstén-säätiön hallitukseen valittiin erovuoroiset Yatta Malmstén, Kirsi Snellman ja Sinikka Svärd sekä uutena Pauliina Lerche, joka valittiin Jorma Toiviaisen tilalle, joka ei enää ollut käytettävissä. Kokouksen lopuksi käytiin pitkä ja monipolvinen keskustelu Arthur Fuhrmannin aloitteesta, jonka mukaan tässä vuosikokouksessa käsiteltäisiin Teoston tilitysjärjestelmää ja jakosääntöä. Johtokunta esitti, että aiheesta järjestetään seminaari jäsenille toukokuussa.

Lopuksi päädyttiin Petri Kaivannon ehdotuksesta siihen, että noin viikkoa ennen Teoston kevätkokousta järjestetään Elvis ry:n kokous, jossa esillä ovat Teoston kevätkokouksen asiat, joukossa myös tilitys- ja jakosääntöön liittyviä asioita. Tämä kokous pidetään 14.4. klo 18 Ravintola Tekniskassa, Yrjönkatu 30 Jäseniä Ravintola Laulumiehissä pidetyssä kokouksessa oli kuusikymmentä.

Kokouksen tunnelmia kuvissa…

  

 

teksti: Martti Heikkilä

Kuvat: Antti Hämäläinen

Seuraava artikkeli

N° 01/2004

Myös tässä lehdessä

Arkistoon

Terveisiä Teoston johtokunnasta

musiikintekijät.fi \ 3 min

EPÄILYKSIÄ!

musiikintekijät.fi \ 7 min

Terveisiä Teoston johtokunnasta

musiikintekijät.fi \ 2 min

Maailma puhaltajan filtterin läpi – Tapani Rinne

Pekka Nissilä \ 15 min

Esa Pethman

Juha Kaarsalo \ 11 min

”Taide on elämänpituinen ammatti” – Paroni

Lars Peukku \ 12 min

Jäänmurtaja Kähärä läpimurron kynnyksellä

Kirsi Snellman \ 5 min

Lauluja siitä, mihin selitys ei yllä

Tero Valkonen \ 7 min

Euroring Arrangers Workshop 2003

musiikintekijät.fi \ 8 min

Vuosikokous alkoi juhlavasti

musiikintekijät.fi \ 2 min

PRIX ELVIS Suomen tullille

musiikintekijät.fi \ 2 min

ELVIS ELÄÄ! Uudet kunniajäsenet muistelevat

musiikintekijät.fi \ 10 min

Digitaalisen musiikin nettijakelu

musiikintekijät.fi \ 8 min

LAULUNTEKIJÄKLUBI

musiikintekijät.fi \ 4 min

LYHYET UUTISET

musiikintekijät.fi \ 3 min

Populaarimusiikkia Suomenniemeltä

musiikintekijät.fi \ 6 min

Avoimesti verkkoja vetehen

musiikintekijät.fi \ 3 min