04/2018

Musiikintekijä

Edellinen artikkeli Seuraava artikkeli
Kolumni

Uuteen vuoteen ja vaalikauteen

Suomen Musiikintekijät lähestyy tulevan vaalikauden päättäjiä kampanjalla ”Suomalainen musiikki – valtava kasvun mahdollisuus”. Siihen on kirjattu kolme hallitusohjelmatavoitetta.

Sanna Korkee
Sami Lintunen
28.12.2018
1 min

1. Sosiaaliturvan tulee olla yhdenvertainen. Tekijänoikeuskorvaukset katsotaan nyt verotuksessa palkkatuloiksi, mutta etuuksien suhteen niiden saajat ovat epätasa-arvoisia palkansaajien kanssa. Musiikintekijät – ja muut itsensä työllistäjät – eivät voi kerryttää tekijänoikeuskorvauksista sosiaali- ja eläketurvaansa.

2. Ylen tulee olla suomalaisen kulttuurin ylläpitäjä. Musiikintekijät katsoo, että Ylen tuotannoissaan käyttämän musiikin kotimaisuusaste on nykyisellään liian alhainen. Ulkomaisen katalogimusiikin käytöllä on suora vaikutus suomalaisen musiikintekijän toimeentuloon.

3. Kulttuuribudjetin on tuettava luovaa Suomea. Musiikintekijät on huolissaan siitä, että luovan kulttuurin ja viennin kokonaisrahoituksesta uhkaa poistua lähivuosina miljoonia euroja yksityisen kopioinnin hyvityksen leikkauksen vuoksi. Tämä näivettää suomalaisen musiikin elinvoimaisuutta ja monimuotoisuutta. Myös valtionosuusjärjestelmän uudistushanke saattaa heikentää kulttuurirahoitusta, ellei jaettavaa rahamäärää lisätä.

Mitä ratkaisuja Musiikintekijät esittää tavoitteisiin pääsemiseksi? Lue lisää hallitusohjelmatavoitteista.

PS. Yksi huoli vähemmän! Loppuvuodesta 2018 tuli tieto, että yksityisen kopioinnin hyvitysmaksu nostettiin eduskunnan ”joululahjarahoilla” samalle tasolle, mitä se on aiemmin ollut.

Sanna Korkee
Päätoimittaja
Musiikintekijä-lehti

Seuraava artikkeli

N° 04/2018

Myös tässä lehdessä

Arkistoon

Usvaa putkeen!

Tero Alanko \ 8 min

Kanerva 2.0

Sanna Korkee \ 6 min

Ei mitään häpyä!

Inka Nousiainen \ 7 min

Uuteen vuoteen ja vaalikauteen

Sanna Korkee \ 1 min

Terveyttä ja turvaa tulevaan vuoteen!

Kaija Kärkinen \ 2 min

Saanko luvan sovittaa vai vaihdetaanko biisiä?

Aku Toivonen \ 2 min

Taiteilijapalkkaa ja muita ihmeitä?

Paula Tuovinen \ 2 min