01/2009

Musiikintekijä

Seuraava artikkeli
Kolumni

SUOMALAISEN MUSIIKIN PÄIVÄ

musiikintekijät.fi
14.10.2013
2 min

Se on tietysti ja toivottavasti joka päivä, mutta erityisesti olemme useiden musiikkialan järjestöjen yhteisellä 1.9.1997 päivätyllä esityksellä halunneet Suomalaisen Musiikin Päivää vietettäväksi Helsingin Musiikkiopiston, nykyisen Sibelius-Akatemian, perustamispäivänä 11. maaliskuuta. Tänä vuonna tuosta perustamisesta tulee kuluneeksi 120 vuotta (11.3.1882). Pitäisikö päivän sitten olla liputuspäivä? Se voi olla, taikka sitten ei, aivan kuinka hyvänsä. Tärkeintä on, että suomalainen musiikki on esillä, niin kevyt kuin vakava, luova ja esittävä, ja että erityisesti sähköiset viestimet sen korostetusti huomioivat.

Juhani Leinonen

Suomalaisen musiikin päivää ei tulisi sitoa kehenkään henkilöön, sillä sen tulisi kattaa koko musiikin alue henkilöön, aikakauteen, tai tyylilajiin sitoutumatta. Tuolloiset esityksen tekijät eivät suinkaan halunneet syrjiä Sibeliusta, vaikka niin jossakin väitettiin, sillä samassa esityksessä ehdotettiin Jean Sibeliuksen syntymäpäivä 8.12. nimettäväksi liputuspäiväksi. Sibeliuksen syntymäpäivä ei ajankohdan ja henkilösidonnaisuuden vuoksi ole soveltuva kaiken kattavaksi juhlapäiväksi. Samaan joulukuiseen kauteen sisältyy jo mm itsenäisyyspäivä, jolloin myös Sibeliuksen musiikki on vahvasti esillä. Ehkäpä vielä joskus kuulemme itsenäisyyspäivän tanssiaisissa suomalaisen aloitusvalssinkin. Maaliskuu on ajankohdalta oikein sopiva suomalaisen musiikin juhlapäiväksi ja nykyisen Sibelius-Akatemian perustamispäivä sopii siihen erityisen hyvin, sillä onhan suuri osa merkittävistä suomalaisista säveltaiteilijoista saaneet siellä oppinsa.

Olisikohan nyt muutaman vuoden kuluttua jälleen aika ryhtyä kaikkien alan järjestöjen yhteiseen ponnistukseen Suomalaisen Musiikin Päivän nimeämiseksi ja viettämiseksi? Aloitteen ja muun ”paperisodan” tukemiseksi voisimme ehkä jokainen tahollamme tavalla taikka toisella ryhtyä itse viettämään omaa juhlapäiväämme.

Kiitän ELVISin jäseniä ja kaikkia yhteistyötahoja kahdeksanvuotisella puheenjohtajakaudellani saamastani tuesta, vaikutteista ja elämyksistä. Toivotan yhdistyksemme uudelle puheenjohtajalle Jani Uhleniukselle ja johtokunnalle, sekä meille kaikille menestystä parempaan tulevaisuuteen tähtäävissä toimissa.

JUSSI

Seuraava artikkeli

N° 01/2009

Myös tässä lehdessä

Arkistoon

SUOMALAISEN MUSIIKIN PÄIVÄ

musiikintekijät.fi \ 2 min

Jarno Sarjanen 29.3.1945 – 21.2.2009

musiikintekijät.fi \ 7 min

Jörgen Petersen 2.12.1931 – 13.2.2009

musiikintekijät.fi \ 2 min

Timo Mäenpää 5.11.1960 – 6.2.2009

musiikintekijät.fi \ 3 min

Viisikymppisten vuosi 2009

musiikintekijät.fi \ 5 min

Laulu Venäjästä

musiikintekijät.fi \ 4 min

Sävelletään työsuhteessa

musiikintekijät.fi \ 2 min

Pieni asia Teostolle, mutta…

musiikintekijät.fi \ 3 min

Ta-daa – kling!

musiikintekijät.fi \ 3 min

Suomalaisen musiikin päivä

musiikintekijät.fi \ 6 min

Bändissä jälleen

Tero Valkonen \ 9 min

Lahjakas monitaituri – Elvis ry:n uusi toiminnanjohtaja

Kikka Laitinen \ 11 min

Musiikkia ja urheilua – Veikko Juntunen on perinteisen iskelmän vahva työhevonen

Juha Kaarsalo \ 12 min

Hallituksella näytön paikka

musiikintekijät.fi \ 2 min