01/2009

Musiikintekijä

Edellinen artikkeli Seuraava artikkeli
Kolumni

Pieni asia Teostolle, mutta…

musiikintekijät.fi
21.10.2013
3 min

Entisenä Teoston johtokunnan jäsenenä ymmärrän varsin hyvin, että yhdistyksen henkilökunnalla on jatkuvasti toinen toistaan vaativampia projekteja työn alla. Niitä he hoitelevat tukka putkella.  

Nyt henkilökuntaa ei semminkään käy kateeksi, kun koko tekijänoikeuskenttä on vähintään yhtä sekaisin kuin Sleepy Sleepersien tavaroiden säilytystila laulussa: ”On niin hikikin ja kaappikin on sekaisin.”

Siitä huolimatta tohdin sanoa, että yksittäisen tekijän akuuteimmat huolet ja riesat muodostuvat monta kertaa pienistä arjen asioista. Siis sellaisista, jotka ovat hyttysen ilmavaivojen luokkaa verrattuna norsun järeään ponnekaasutöräykseen. Silti hyttynenkin tekee sitä. Siis päästää ponnekaasuja. Tai en ole varma, mutta luulen niin. Täytyykin varmistaa asia Peteliukselta Luontoillasta.

Tämä oli ns. small talk-osuus ja nyt asiaan. Teosto korostaa joustavuutta ja yhteistyökykyä asiakkaitaan ja jäseniään kohtaan. Vuosittain on järjestetty ja varmaan taaskin järjestetään tilaisuuksia, joissa henkilökunta kertoo meille toiminnoista ja haluaa kuulla palautetta sekä ideoita.

  

Olen esittänyt joissain noissa tilaisuuksissa sekä vuosikokousten yhteydessä tietohallinnossa työskenteleville henkilöille pientä verkkoasiointiin liittyvää korjausta. Sitä ei ole otettu kuuleviin korviin.

Asiani on, että kun teen teosilmoituksen netin kautta ja pyydän siitä vahvistuksen sähköpostiini, en ole sen paluuviestin ulkomuotoon tyytyväinen.  Otsikko alkaa: ”Teosto on hyväksynyt…”.  Sen enempää siinä ei sitten viestiä avaamatta mahdukaan näkymään.  Ainakaan Macissa. 

Minulla on nyt sähköpostini web-korttikansioissa useampi sata vahvistusta, joissa kaikissa on tuo sama otsikko. Jos haluan tsekata jotain juttua tietyn biisin kortista, saan raplata auki melkein kaikki viestit ennen kuin se oikea löytyy. 

Olen itse aikanani opiskellut useampia ohjelmointikieliä ja tunnen jonkin verran sitäkin infraa.  Siksi ajattelen, ettei olisi kovinkaan suuri juttu muuttaa vahvistuksen otsikkoa niin, että ilmoitus alkaisikin biisin nimellä. Siis esimerkiksi: ”Minä rakastan sinua, Teosto on hyväksynyt jne…”. Silloin saisin kaikki kortit aakkosjärjestykseen ja nimen alusta voisin tunnistaa, minkä biisin kortti on kyseessä.

Miten minulle on sitten perusteltu, ettei tätä muutosta haluta tehdä? Esiin on tullut kaksi syytä.

1. Noita ilmoituksia ei kuulemma pitäisi lainkaan arkistoida sähköpostiin.

2. Keneltäkään muulta ei ole tullut palautetta asiasta.

Kohtaan 1 olen sanonut, että on ylimääräinen ja turha työ kopioida viestin sisältö, nimetä se uudelleen ja siirtää sitten johonkin muuhun tiedostoon pois sähköpostista, koska pienellä muutoksella niin ei tarvitsisi tehdä.  Haluan nimittäin säilyttää vahvistuksia sähköpostiin tehdyssä kansiossa.

Kas, kun me ihmiset emme aina toimi niin järkevästi kuin järkevät ihmiset toivoisivat meidän toimivan.  

Kohtaan 2 voin sanoa vain, että olisi melkoinen ihme, jos tämä pikku pulma olisi vain Jorma Toiviaisella. Nyttemmin kavereilta kyselyjä tehneenä ainakin muut Mac-persoonat ovat havainneet saman asian. He ovat vain olleet hienotunteisempia. Onneksi tuo pahe ei kuulu hyveisiini. Kissa on nostettava pöydälle, kun on sen aika. Vaikka se sitten olisi pienempikin kissa.

Esitän siis täten jälleen kerran, että web-teosilmoituksen vahvistusviesti rupeaisi alkamaan mahdollisimman pian sen asianomaisen biisin nimellä.  

Kiitoz!

Jorma Toiviainen

Seuraava artikkeli

N° 01/2009

Myös tässä lehdessä

Arkistoon

SUOMALAISEN MUSIIKIN PÄIVÄ

musiikintekijät.fi \ 2 min

Jarno Sarjanen 29.3.1945 – 21.2.2009

musiikintekijät.fi \ 7 min

Jörgen Petersen 2.12.1931 – 13.2.2009

musiikintekijät.fi \ 2 min

Timo Mäenpää 5.11.1960 – 6.2.2009

musiikintekijät.fi \ 3 min

Viisikymppisten vuosi 2009

musiikintekijät.fi \ 5 min

Laulu Venäjästä

musiikintekijät.fi \ 4 min

Sävelletään työsuhteessa

musiikintekijät.fi \ 2 min

Pieni asia Teostolle, mutta…

musiikintekijät.fi \ 3 min

Ta-daa – kling!

musiikintekijät.fi \ 3 min

Suomalaisen musiikin päivä

musiikintekijät.fi \ 6 min

Bändissä jälleen

Tero Valkonen \ 9 min

Lahjakas monitaituri – Elvis ry:n uusi toiminnanjohtaja

Kikka Laitinen \ 11 min

Musiikkia ja urheilua – Veikko Juntunen on perinteisen iskelmän vahva työhevonen

Juha Kaarsalo \ 12 min

Hallituksella näytön paikka

musiikintekijät.fi \ 2 min