04/2017

Musiikintekijä

Edellinen artikkeli Seuraava artikkeli
Kolumni

Risu ja ruusut

Miten meni noin niin kuin omasta mielestä? Uuden Musiikin Kilpailun karsinta oli tällä kertaa niin korkeatasoinen, että yhtään kappaletta ei voitu valita finaaliin. Vai miten ne Ylen kootut selitykset nyt menivätkään?

Kaija Kärkinen
Pietari Hatanpää
29.12.2017
2 min

Minulle on aivan sama, kuinka monikansallinen tekijäkaarti euroviisukappaleemme on tehnyt. Kappaleen esittäjänä Saara Aalto on varmasti parasta A-luokkaa: taitava, lahjakas ja ahkera, lauluntekijä itsekin. Ylellä on oikeus järjestää tismalleen sellainen kilpailu kuin se parhaaksi katsoo. Avoimesti tai kutsuttuna, tai vaikka kaverille kilauttaen.

Itse ”toteutustavan” muuttaminen kesken kilpailun on kuitenkin rimanalitus. Yle on pistänyt sekä uskottavuutensa että arvonsa, eli luotettavuuden, riippumattomuuden ja ihmisen arvostamisen, melkoiselle koetukselle. Noin 300 kilpailukappaleen tekemiseen on käytetty työtunteja, aikaa ja rahaakin. UMK:n ”sääntöjen” vaatimat korkeatasoiset demot eivät synny ihan ilmaiseksi.

Kovin arvostavaa toiminta ei musiikintekijöitä kohtaan ollut, eikä todellakaan herätä luottamusta tulevia kisoja kohtaan. Riippumattomuudenkin perään voi kysellä, jos yksi monikansallinen levy-yhtiö huseeraa kilpailussa verovaroin kustannettuna.  Suomen Musiikintekijät ry lähetti UMK-aiheisen avoimen kirjeen Ylen luovien sisältöjen johtajalle sekä kulttuurin ja viihteen päällikölle. Toinen heistä vastasi, ei tosin kysymyksiimme. Musiikintekijöiden Aku Toivosen ja Ylen Ville Vilénin avoimen kirjeenvaihdon voit lukea täältä.

Hyvääkin Ylen suunnalta toki kuului ja näkyi, tässä yksi esimerkki: Areena välitti suorana kaikkien aikojen ensimmäisen Etnogaalan, joka järjestettiin marraskuun alussa Tavastialla. Ohjelma on nähtävissä Areenassa edelleen. Ruusu sille!

Etnogaala oli todellinen kulttuuriteko, josta isoimmat kiitokset kuuluvat Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskukselle (KEK) ja sen uutteralle ja aikaansaavalle toiminnanjohtajalle, Sirpa Lahdelle. Suomalainen maailmanmusiikki ansaitsee tulla vihdoinkin näkyväksi ja kuuluvaksi myös täällä kotimaassa!

Gaala osoitti, kuinka ammattitaitoisesti, intohimoisesti ja monimuotoisesti meillä kansanmusiikkia tehdään. Tarjolla oli herkkää ja taidokasta tulkintaa, ronskia huumoria ja raivokasta biletystä, laadusta tinkimättä! Suomen Musiikintekijät ry jakoi gaalassa vuoden kansanmusiikkitekijän palkinnon, jonka sai Pekko Käppi kera K:H:H:L-bändinsä. Ja esiintyjäpuolella järjestömme oli komeasti edustettuna!

Ruusuja sataa myös kiitettävälle jäsenaktiivisuudelle! Uuden palvelut on otettu hienosti vastaan, ja tapahtumien osallistumisprosentti on korkealla. Erityiskiitokset niille ahkerille ja aloitteellisille jäsenille, joiden ansiosta maakuntien yleisö pääsee nauttimaan Tekosyy-klubien annista. Ja ison ruusun ansaitsevat myös Radio Helsingin Lauluraita-radio-ohjelman tekijät! Mikä nautinto kuunnella monen ikäisiä ja eri tyylilajien tekstinikkareita ja inspiroitua itsekin.

Yhdistyksen uusi nimi on jo osoittanut voimansa monissa tilanteissa: suoraan asiaan, ilman selityksiä! Kiitos hienosta vuodesta ja valoa tulevaan, Suomen Musiikintekijät!

Kirjoittaja on Suomen Musiikintekijöiden hallituksen puheenjohtaja.

Seuraava artikkeli

N° 04/2017

Myös tässä lehdessä

Arkistoon

Yhdistys on nyt ajan hermolla nimensäkin puolesta

Nina Lith \ 2 min

Aktiivinen ja uusiutuva Music Finland

Aku Toivonen \ 2 min

Risu ja ruusut

Kaija Kärkinen \ 2 min

Onnittelut meille!

Sanna Korkee \ 1 min

Laulu joka muutti Heikki Salon elämän

Sanna Korkee \ 3 min

Yle uudisti UMK:n kesken kauden

Sanna Korkee \ 4 min

Musikaali on saumaton kokonaisuus

Lasse Wikman \ 6 min

Jäljillä

Inka Nousiainen \ 7 min

Sisäinen pakko

Tero Alanko \ 8 min

Ei-biisin menestys yllätti Maija Vilkkumaan

Sanna Korkee \ 2 min