04/2013

Musiikintekijä

Edellinen artikkeli Seuraava artikkeli
Kolumni

On hienoa olla elvisläinen

musiikintekijät.fi
16.12.2013
2 min

Ensimmäisen kerran liityin joukkoon 90-luvun alussa, ja uudestaan vuosituhannen vaihduttua. Siinä välissä oli hanskat tiskiin -vaihe, jolloin erosin yhdistyksestäkin koska ajattelin, että minun lauluni ovat tehdyt. Tauko tekemisessä johtui osittain siitä, että koin puuhan yksinäiseksi ja turhauduin.

Kun liityin Elvisiin uudelleen, aloin osallistua enemmän myös sen yhteisiin tapahtumiin. Sitä kautta olen saanut tutustua kollegoihin, joiden kanssa vaihtaa ajatuksia musiikintekemisen ihanuudesta ja niistä hanskat tiskiin -tunteista. Laulujakin on tehty yhdessä.

En muista, mitä kautta alun perin kuulin tästä porukasta. Luultavasti joku elvisläinen nykäisi hihasta. Itse ainakin olen joka käänteessä mainostanut meitä niille tekijöille, jotka eivät vielä ole yhdistyksessä mukana. Tunnetko sinä ammattimaisesti toimivan musiikintekijän, joka ei ole vielä elvisläinen? Vinkkaapa meistä.

Elvisiin on tällä vuosikymmenellä, siis kolmen vuoden aikana, liittynyt jo 113 uutta jäsentä. Koko viime vuosikymmenen (2001–2010) aikana uusia saatiin 248. Jäsenmäärän suunta on siis selkeästi ylöspäin. Elvisiin pääsevät ne musiikintekijät, joilla on julkaistua tuotantoa, säännöllisiä tekijänoikeustuloja ja Teoston asiakkuus. Siis ammattimaiset toimijat. Tuoreesta jäsenkyselystä käy ilmi, että Elvis on saanut joukkoonsa aiempaa enemmän nuoria tekijöitä sekä naisia. 

Kaikkien elvisläisten nimet löytyvät vasta uudistetuilta elvisry.fi-nettisivuilta, linkistä ”jäsenet”. Jokaisella jäsenellä on oma esittelysivu, johon saa näkyville yhteystietonsa ja esittelytekstin. Ovatko tietosi ajan tasalla? Ota yhteys toimistoon kun haluat täydentää esittelysivuasi: toimisto@elvisry.fi

Vuonna 2014 Elvis ry on 60-vuotias. Yhdistys nostaa juhlavuonna keskusteluun muun muassa sen, mistä musiikintekijät saavat toimeentulonsa ja millaisessa asemassa he ovat sosiaaliturvan ja verotuksen suhteen verrattuna palkansaajiin. Tätä tärkeää edunvalvontaan liittyvää tietoa jaetaan mahdollisimman laajalle ja mahdollisimman monelle. Elvis tulee näkymään ja kuulumaan sloganillaan ”Musiikilla on tekijänsä”. 

Juhlavuoden tapahtumakalenteri on tämän lehden takakannessa. Omaan kalenteriin kannattaa poimia sieltä jo nyt ainakin päivämäärä 28.10. Silloin on Finlandia-talossa juhlavuoden päätapahtuma, jonka kutsuvieraina ovat kaikki jäsenet.

Onnea kuusikymppiselle Elvisille ja vuodelle 2014!

Sanna Korkee

Päätoimittaja

Seuraava artikkeli

N° 04/2013

Myös tässä lehdessä

Arkistoon

Elvisillä on uudet nettisivut

musiikintekijät.fi \ 3 min

Ystävällisten ihmisten Austin

musiikintekijät.fi \ 5 min

Marraskuun Tekosyy-klubi – Nostalgiaa ja uusia innovaatioita

musiikintekijät.fi \ 4 min

Topi Saha – Tarinoiden etsijä

Lasse Wikman \ 5 min

Niklas Rosström – Aina vähän pidemmälle

Tommi E Virtanen \ 5 min

Jussu Pöyhönen täyttää omaa tauluaan

Lasse Wikman \ 7 min

On hienoa olla elvisläinen

musiikintekijät.fi \ 2 min

Heidi Maria Paalanen etsii laulua aina ja kaikkialta

Eija Hinkkala \ 7 min

Terveiset Tekijänoikeusfoorumista

musiikintekijät.fi \ 4 min

Elvisin jäsenkysely 2013

musiikintekijät.fi \ 4 min

Onnea, menetystä ja toivoa

Sanna Korkee \ 8 min

Etsin musiikista omaperäisyyttä

musiikintekijät.fi \ 3 min

Musiikilla on tekijänsä.

musiikintekijät.fi \ 3 min