ARJA TIAINEN ei ollut koskaan kirjoittanut laulutekstejä ryhtyessään sanoittamaan yhtä suosituinta suomalaista kestohittiä. Ennen Paratiisia hän oli kirjoittanut vain runoja.
Tiainen kertoo, ettei tuntenut Rauli Somerjokea ennestään, kun tämä yllättäen soitti.
”Hän kysyi, voinko tehdä sanat melodiaan, jonka hän siinä puhelimessa vihelsi. Vastasin, että jos mulla alkaa päässä pyörät pyöriä, niin teksti voi tulla hyvinkin nopeasti. Ja niin se heti puhelun jälkeen tulikin kuin taivaalta annettuna.
Siinä se oli valona mun päässä, ei tarvinnut yhtään miettiä. Ajattelin vain, että koska kysymyksessä on laulu, niin se voi olla helpompi kirjoittaa kuin runokirjaruno. Siinä saa olla soinnutusta ja sen täytyy sopia suuhun. Runoissa teksti saa olla vaikeampi ja hankalampi, kun niitä luetaan itsekseen.
LAULU sijoittui mielessäni siihen keskisuomalaisen saaren mökkiin, jonka isä rakensi vuonna 1952. Se oli valkoinen ja siinä oli lasiveranta auringonlaskuun, tosi romanttinen karjalaishuvila.
Mutta hiekkaranta piti keksiä, eihän Keski-Suomessa niitä ole. Eli se oli puolittain tuttua maisemaa sieltä saaresta ja sitten sellaista, missä nuoriso jammailee Helsingin hiekkarannalla. Järvi piti vaihtaa mereen, koska se on uljaampi ja mahtavampi. Järvi olisi ollut liian kiltti.
RAULIN vihellystä en tallentanut kuin päähäni. Sitä en tiedä, mistä tuli tämä kahden ihmisen romanttinen juttu. En sitä mitenkään suunnitellut, se vain lipsahti. Muutenkin voi sanoa, että tästä tekstistä tuli vahingossa hyvä.
Kun olin lähettänyt sen Raulille, sitä vielä sorvattiin, jotta jokaisen lauseen voi laulaa sävellyksen mukaisesti. Sellaista pientä värkkäämistä, ja Rauli kirjoitti loppuun yhden lisäsäkeistön.
Jo kaksivuotiaana räppäsin omia runojani kaiket yöt. Isää suututti ja nauratti, mikähän ruuneperi tuosta lapsesta tulee. Koskaan en itkenyt vaan rallatin omiani. Nykyään kuuntelen mielelläni räppitekstejä, niissä on ihania rytmijuttuja ja kielikukkia.
SE, että voisin antaa pallon valtavan, mutta pieni hetki riittänee, sehän on toiselle vähän ilkeästi sanottu. Kirjoitin sen varoitukseksi, että aina kun menee vähän paremmin, ei pidä alkaa liikaa vaatimaan.
Meitä oli kahdeksan lasta, evakkoperheenä jatkuvasti muutettiin ja köyhää oli. Tässä vaiheessa olin mennyt naimisiin ja oltiin saatu Vantaan Malminiitystä asunto. Nyt mulla oli ensimmäistä kertaa sisävessa ja keskuslämmitys eikä tarvinnut palella ja nähdä nälkää. Ja alkoi saada hiukan rahaakin kirjoittamisesta.
Eli laulun B-osassa viitataan siihen, että kun on onnellinen hetki elämässä, pitää osata siitä nauttia. Samalla siinä avarretaan maisemaa maailmankaikkeuteen ja ihmiskuntaan, mutta tavallaan varoituksena vain. Että en nyt sentään riskeeraa kohtaloani. Ja kyllähän taiteilijalle taide on aina ensisijaista ja olosuhteet ne vain kestetään.
MITÄÄN tuloja sain tästä biisistä vasta vuosia myöhemmin Raulin kuoleman jälkeen, kun Turkka Mali neuvoi liittymään Teostoon.
Sanat tulivat kotona, kirjoitin ensin kynällä paperille, sitten koneella. Mulla on edelleen kolme vanhaa sähkötöntä kirjoituskonetta. Olen sanasokea enkä ole oppinut tietotekniikkaa.
Sähkötön kirjoituskone on mainio myös sillä saarella, joka meillä edelleen on. Ollaan broidini kanssa vannottu, että sinne ei sähköjä viedä. Sen paratiisin tunnelmaan kuuluvat pimeänä aikana myrskylyhdyt ja kynttilät.”