03/2007

Musiikintekijä

Edellinen artikkeli Seuraava artikkeli
Kolumni

ISOT VIE ja pienet vikisee

musiikintekijät.fi
21.10.2013
2 min

Viimeaikainen Teoston liittoutumiskeskustelu on vaivannut yhden jos toisenkin päätä jo jonkun aikaa. Suurimmalta osalta keskustelua on käyty asiantuntijaelimissä, tavallinen Teoston jäsen, saati sitten elvisläinen on kuullut asiasta vain kautta rantain.

Asia tulee kuitenkin esille Teoston syyskokouksessa, joten pieni kommentti lienee paikallaan.

EU:n komission liikehdintä tekijänoikeuden hallintoasioissa on saattanut perinteisen vastavuoroisuuteen perustuvan tekijänoikeuksia hallinnoivien seurojen välisen yhteistyön myllerrykseen. Monet aikaisemman käytännön kuviot on asetettu kyseenalaisiksi. Maailma ja musiikin käyttömuodot muuttuvat ja meidän tulee muuttua tämän kehityksen mukana.

Tämä ei sinänsä merkitse sitä, että Teostossa viime vuosina tehty kehitystyö menisi hukkaan, päinvastoin, olemme nyt paljon paremmin varustautuneita muutokseen kuin 90-luvulla. Skenaario on kuitenkin selvä – isot vie ja pienet vikisee.

Oma näkemykseni on, että keskustelut kiteytyvät kahteen ydinkysymykseen: 

Mistä ja miten saamme hallinnoitavaksemme “maailmanrepertoaarin” mahdollisimman suoraan, ilman ylimääräisiä välikäsiä ja reunaehtoja?

Mikä seura on se liittolainen, joka on valmis hyväksymään meidät todelliseksi, tasavertaiseksi partneriksi hallinnointityössä?

Tiedämme hyvin, ja Teoston “koneen” hyvä kunto ja erinomaiset tulokset takaavat sen, että mikä tahansa suurista seuroista on valmis ottamaan meidät työrukkasekseen ja vasallikseen hoitamaan maamme erityiskysymyksiä, mutta mielestäni tämä ei saisi riittää. 

Haluamme istua isojen pöydässä mukana päättämässä asioista, haluamme aitoa yhteistyötä. Halumme perustuu käsitykseen, että meillä tällaisessa yhteistyössä on myös paljon annettavaa. Toki joudumme myös kehittämään omia kykyjämme ja tarpeen tullen joustamaan.

Rohkenen esittää myös oman käsitykseni. Vannoutuneena “Nordistina” olen näet sitä mieltä, että pohjoismainen yhteistyö on se pohja jolta tulevaisuus tulisi rakentaa. Juuri nyt sitä vaivaa jonkinlainen “päätöksentekokramppi”, mistä vaikeudet NCB:n piirissäkin kielivät. Lähtekäämme siis STIMin kelkkaan, kyllä ne muut tulevat perässä!

Henrik Otto Donner

Seuraava artikkeli

N° 03/2007

Myös tässä lehdessä

Arkistoon

Ajan rattaat pyörivät

musiikintekijät.fi \ 6 min

STRUTSIEN HOMMAA

musiikintekijät.fi \ 3 min

Arvovalintoja?

musiikintekijät.fi \ 3 min

Musiikin online-myyntinäkymät

musiikintekijät.fi \ 12 min

ISOT VIE ja pienet vikisee

musiikintekijät.fi \ 2 min

KUULLUN YMMÄRTÄMISEN KAUTTA

Pekka Nissilä \ 15 min

Maritta Kuula – ja sävyjen väripaletti

Laura-Liina Sippola \ 6 min

Nuotiotunnelmaa

Pekka Nissilä \ 17 min

Kirjoittamisessa tärkeintä on oppia kuuntelemaan

Petri Kaivanto \ 17 min

Musiikin kahtiajako historiaan

musiikintekijät.fi \ 4 min

Käsittämätöntä!

musiikintekijät.fi \ 2 min