Mitä suomalaiselle musiikintekijälle maksetaan siitä, että hän tekee sävellyksen tai laulutekstin? Useimmiten ei yhtään mitään.
Entä silloin, kun tekijät luovuttavat sävellyksiään ja sanoituksiaan levy-yhtiöille, kustantajille, orkestereille ja artisteille. Useimmiten ei yhtään mitään.
Muutama vuosi sitten tehdyn tutkimuksen mukaan 56 prosenttia Elvis ry:n jäsenistä ei saanut musiikin säveltämisestä, sanoittamisesta tai sovittamisesta mitään muita tuloja kuin tekijänoikeuskorvauksia Teoston kautta. Lopuista 44 prosentista suuri osa sai niiden lisäksi vain kustantajien maksamia tekijänoikeuskorvauksia kuten rojalteja nuottien myynnistä. Selvänä vähemmistönä olivat ne tekijät, jotka tekijänoikeuskorvausten lisäksi saivat palkkioita, lähinnä elokuvaan, teatteriin tai mainosmusiikkiin liittyneistä sävellys- ja sovitustöistä. Joka kuudes tekijä sai apurahoja, keskimäärin 3.000 euroa vuodessa.
Valtaosa suomalaisille äänitteille päätyvästä musiikista on sellaista, että säveltäjälle ja sanoittajalle ei kukaan ole maksanut siitä sentin senttiä. Jos tätä uuden musiikin luomista kutsutaan työksi, tekijät ovat tehneet sen täysin ilmaiseksi.
Näiden tekijöiden ainoa mahdollisuus tulla toimeen musiikillaan on heidän teostensa käytöstä maksettavissa korvauksissa. Niitä kertyy sitä mukaa kuin äänitteitä myydään tai musiikkia esitetään, äänitteiltä tai elävänä. Eikä kukaan maksaisi näitä korvauksia ilman tekijänoikeuksia. Tämä on arkipäivää myös muussa kuin äänitteillä julkaistavassa musiikissa. Vaikkapa uudesta hengellisestä musiikista on suuri osa sellaista, että ainoat tekijän koskaan saamat tulot ovat tekijänoikeuskorvauksia.
Joku ehkä sanoo tähän, että vaikka tekijöiden ainoat korvaukset tulisivatkin teosten käytöstä, niin eiköhän niitä menestyjille kasaannu ihan ruhtinaallisesti. Harhaa on tämäkin. Reilut sata suomalaista elävää tekijää saa Teoston keräämiä korvauksia vuodessa yli 20.000 euroa. Muutama kymmenen voi näillä korvauksilla saada yhtä turvatun toimeentulon kuin keskiverto suomalainen palkansaaja.
Näin on siitä huolimatta, että valtaosan keräämistään korvauksista Teosto tilittää eläville taiteilijoille. Perikunnat saavat selvästi vähemmän samoin kuin musiikin kustantajat.
Puheet musiikin tekijöiden oikeuksista lähinnä rikkaiden tähtien ja suuryritysten hyödyttäjinä ovat täyttä hölynpölyä. Tekijänoikeudet ovat kaikkien kannalta kätevin ja oikeudenmukaisin tapa kerryttää uutta musiikkia luoville taiteilijoille toimeentuloa. Muut keinot voivat sitten olla omiaan täydentämään tätä musiikin ansaintalogiikan tukipylvästä.
Martti Heikkilä