Laulutunteja, ratkaisukeskeistä lyhytterapiaa ja valmennussessioita jäsenetuhintaan

Laulutunteja, ratkaisukeskeistä lyhytterapiaa ja valmennussessioita jäsenetuhintaan

Jussu Pöyhönen on laulaja-lauluntekijä ja muusikko, joka on tehnyt musiikkia ammatikseen vuodesta 1991, mm. Suurähettiläät -yhtyeen kanssa ja sooloartistina. Viime vuosina hän on tehnyt myös teatterimusiikkia ja esiintynyt musikaali- ja teatteriprojekteissa.

Vuonna 2015 Jussu valmistui valtuutetuksi Complete Vocal Technique -laulunopettajaksi, ja on opettanut laulua yksityistunneilla ja työpajoissa sekä harrastajille että ammattilaisille.

Hän yhdistää opetuksessaan oman pitkän esiintymiskokemuksensa ja äänenkäytön perusteet käytännönläheiseksi oppimiseksi.

Viime vuosina Jussu on myös laajentanut osaamistaan ihmisen hyvinvoinnin ja vuorovaikutuksen suuntaan, hän on Rakentavan Vuorovaikutuksen Ohjaaja ja valmistuu keväällä ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi.

Laulutunteja nyt Musiikintekijöiden jäsenille erikoishintaan.

Kaipaat sitten laajempaa äänialaa, kehittää tekniikkaasi, efektejä työkalupakkiisi, tai tukea esiintymisjännityksen kanssa, uskon, että voin auttaa asiassa. Halutessasi voimme myös sparrailla biisinkirjoituksen parissa.

  • Laulutunnit jäsenille 65 € / 55 min (norm 85 €)
  • Maks 5 tuntia / henkilö.
  • Paikka Kaapelitehdas, Helsinki, tai etänä.

Varaukset: katso tarkemmat ohjeet tältä sivulta.

Ratkaisukeskeistä lyhytterapiaa ja valmennussessioita harjoitteluhintaan

Tarjoan myös ratkaisukeskeistä lyhytterapiaa ja valmennussessioita, nyt harjoitteluhintaan Suomen Musiikintekijöiden jäsenille. Työskentely perustuu tavoitteelliseen ja eteenpäin suuntautuvaan ajatteluun, jossa keskitytään voimavaroihisi ja konkreettisiin askeliin – kohti sitä, missä haluat olla.

Tämä työskentelymuoto on hyvä apu esimerkiksi luovan työn jumien avaamiseen, esiintymisjännityksen hallintaan, kuormitukseen ja palautumiseen, oman suunnan ja merkityksen kirkastamiseen ja itsensä ilmaisun vahvistamiseen.

Terapia/valmennus jäsenille 45 € / 45 min (norm. 80 €) Helsingissä tai etänä.

Tarjoukset ovat voimassa 31.12.2026. asti. Hinnat sisältävät alv:n.

Lue lisää: www.jussupoyhonen.fi

Varaukset: katso tarkemmat ohjeet tältä sivulta.