Musiikintekijät -logo

Yle syrjii kotimaista

Yle syrjii kotimaista

Eduskunta kävi hymistelevän keskustelun Yleisradiosta 22. marraskuuta Ylen 75-vuotistaipaleen juhlistamiseksi. Vuolaisiin kiitospuheisiin ei juuri muuta kritiikkiä mahtunut kuin pienten puolueiden huoli omasta ja joidenkin vähemmistöjen puolesta.

On tietysti luonnollista, että kansanedustajat Yleä silittävät. Moitteethan osuisivat omaan nilkkaan. Saman hymistelyn muistamme jo muutaman vuoden takaa (kts. SELVIS 4/1997) Veltto Virtasen aloitteesta käydyssä keskustelussa. Veltto sai yksin huutaa korvessa.

Ylen toimintaa arvioitaessa pitäisi yhden kysymyksen olla ylitse muiden: Mitä sellaista Yle tarjoaa, mitä yksityiset tv- ja radioyhtiöt eivät? Kohtalaisen pitkä lista tästä vaihtoehtoisesta tarjonnasta varmaan yhä kertyykin, mutta melko pitkä tulee myös puutelistasta. Kriittisessä tarkastelussa on nimittäin otettava huomioon, että tv-maksu on jo lähes tonnin (165,15 euroa riippumatta siitä, katsooko Ylen ohjelmia vai ei), minkä lisäksi yksityiset tv-yhtiöt maksavat edelleen Ylelle mojovat toimilupamaksut.

Mitäpä jos Ylen ohjelmatarjonnasta tilattaisiin ulkopuolisen asiantuntijan kriittinen raportti. Yksi sen osa-alue voisi olla suomalainen populaarimusiikki. Onko Ylessä käynyt kuten Ruotsissa, jossa tilastot ketovat SR:n (Sveriges Radio) yhden kalenterivuoden aikana soittamien musiikkiteosten olennaisesti vähentyneen, kun samoja hittejä soitetaan jo monta kertaa päivässä? Kun soittolistat ja erilaiset musiikinhallinnan tietojärjestelmät ovat Ylessäkin arkipäivää, monenlaista tilastotietoa on talon sisällä jo nyt olemassa. Mutta kestävätkö ne tulla julkisuuteen? Olisi hyvä kertoa, kuuleeko yhden hitin Ylen valtakunnallisilla kanavilla jo tuhat kertaa vuodessa.

Teoston sisäisistä tilastoistakin selviää yhtä ja toista. Ylen suhde suomalaiseen kulttuuriin joutuu outoon valoon, kun vuotta 2000 koskevista tilastoista voi laskea, että Ylen valtakunnallisilla radiokanavilla (Ylen Ykkönen, Radio Suomi, Radiomafia, Radio Vega, Radio Extrem ja yöradio) kotimaista musiikkia soitetaan alle neljänneksen. Ilman ruotsinkielisiä kanavia päästään kolmannekseen. Alueradioissa kotimaisuusaste on runsaan kolmanneksen, kun Ruotsissa vastaava luku on lähes 50 prosenttia. Ranskassa kotimaisuus on tiettävästi kiintiöity 70 prosenttiin.

Kaikista Teoston esityskorvauksista maksettiin kotimaisille oikeudenhaltijoille noin 40 prosenttia, joten Ylessä kotimaisuusaste on selvästi huonompi kuin maan esitystapahtumissa keskimäärin. Se on myös selvästi huonompi kuin myytyjen äänitteiden kotimaisuus. Eikö Ylen pitäisi ennemmin suosia kuin syrjiä kotimaista musiikkia? Ehkä tilanne muuttuu, kun Ylessä on tiettävästi herätty huomaamaan uusien kotimaiseen musiikkiin keskittyneiden paikallisradioiden suosio ja Ylen radiokanavia ollaan remontoimassa uuteen uskoon.

Ruotsissa on päätetty ottaa lakiin säännös siitä, että SR kantaa erityisvastuun ruotsalaisesta kulttuurista. Siinä on mallia myös meille.

Martti Heikkilä


Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 4/2001

Selaa lehden artikkeleita