Yhdistyksen kokous on yhdistyksen ylin päättävä elin
Näin sanotaan laissa ja Teoston säännöissä. Minua on viime aikoina harmittanut se, että Teostossa tehdään alinomaan päätöksiä, jotka hipovat laittomuutta tai ovat suorastaan lainvastaisia. Esimerkkejä on monia, kuten 26.4. NCB:tä koskevan kokouksen koollekutsuminen. Syyskokous päätti ja näin on myös merkitty pöytäkirjaan: ”NCB:n ongelmallisen tilanteen vuoksi Teosto järjestää toimintavuoden aikana ylimääräisen yhdistyksen kokouksen, joka pidetään eri päivänä kuin kevätkokous tai syyskokous.” Kun nyt Teoston johtokunta päätti pitää NCB-kokouksen neljä tuntia ennen kevätkokousta, se menetteli vastoin syyskokouksen päätöstä. Tämä tarkoittaa, että NCB-kokous oli laittomasti koollekutsuttu. Kyseessä on periaate ja jatkoa sille, että Teoston johtokunta muutenkin silloin tällöin katsoo, että laki ei ole tarkoitettu sanasta sanaan noudatettavaksi, vaan hetkellisen tarkoituksenmukaisuuden takia tehdään ”pragmaattisia” ratkaisuja, jottei kaikki olisi niin hankalaa. Tämä ei ole ainoastaan Teoston ongelma, vaan koko meidän yhteiskunnassamme on vallalla jonkinlainen suurpiirteisyys ja huolimattomuus, jotka ajan kuluessa tuhoavat koko maailman (kuten olen jo ennustanut). Vaadin kokouksen pöytäkirjaan eriävän mielipiteen, jonka viimeinen lause on: ”Paheksun Teoston johtokunnan ylimielistä suhteutumista yhdistyksen kokouksen päätöksiin.”
Tämähän ei ole ainoa kerta, kun johtokunta suhtautuu jäsenistöön ylimielisesti. Esimerkiksi viime syyskokouksessa puhuttiin paljon siitä, että pitää saada aikaan yhteistyötä Gramexin kanssa. Siihen Otto Donner huomautti: ”It takes two for tango!” Ja niin onkin. Kun asiaa sitten käsiteltiin Teoston työvaliokunnassa, selvisi kuka on se toinen, joka tästä tanssista puuttuu. Työvaliokunta nimittäin oli kuulemani mukaan sitä mieltä, että yhteistyötä Gramexin kanssa harjoitetaan ”aina silloin kun siitä on Teostolle hyötyä”. Tämä on siis tasan päinvastoin kuin se henki, joka oli syyskokouksessa. Teoston johtokunta sitten pehmitti kantaa siten, että se lupasi harkita yhteistyötä Gramexin kanssa, jos löytyy konkreettisia aiheita. Tätä selvittämään perustettiin seitsemänhenkinen työryhmä Teoston henkilökunnasta. Mielestäni siinä olisi saanut olla muutama henkilö, jotka ovat sekä Teoston asiakkaita että Gramexiin liittyneitä. Mutta ehkä olen tässä asiassa liian ennakkoluuloinen, ehkä tämä ihan selvästi hyödyllinen yhteistyö löydetään myös virkamiestaholla. Ehkä suorastaan huomataan se, minkä olemme tienneet jo kauan: Yhteiset tarkastajat tulisivat halvemmaksi ja olisivat myös asiakkaiden kannalta parempi ratkaisu.
Puolitotuuksia, pötyä ja ehkä valheitakin
Saatuani kevätkokouksen paperit, kirjoitin kirjeen toimitusjohtaja Jaakko Fredmanille, jossa huomautin yhdestä ihan selvästä virheestä ja ilmoitin etukäteen joitakin kysymyksiä, joihin haluan kevätkokouksessa vastaukset. Ihan välttääkseni sen, ettei kokouksessa olisi jätetty vastaamatta kysymyksiini vedoten siihen, että vastaukset vaatisivat tarkistuksia. Kysymykset koskivat kaikki NCB:tä. Kysymyksiin siitä, kuka on NCB:ssä vastuussa ja kenelle, en saanut minulle aukenevaa vastausta. Ehkä kuuntelin huonosti ja muut ymmärsivät. Sen sijaan kysymykseen: ”Mitkä ovat NCB:n johtokunnan jäsenten palkat ja palkkiot?” , tuli ihan selvä vastaus: ”Johtokunnan jäsenet saavat vuosipalkkaa 62.600 Tanskan kruunua. Sinänsä varmasti oikea vastaus, paitsi, että siitä puuttuu maininta siitä, että NCB:n johtokunnan jäsenet saavat myös erilliset kokouspalkkiot. Tietoni mukaan Raimo Henriksson ei kuitenkaan nosta palkkioitaan; se on kuulemma Warnerin tapa; heidän edustajansa eivät ota palkkioita toimissa, joissa he edustavat Warneria. (Edustaako Henriksson NCB:ssä Warneria?)
Muistan niitä aikoja, jolloin pidettiin itsestään selvänä, että NCB:n johtokunnan jäsen ei voinut edustaa taustajärjestöänsä (siis tässä tapauksessa Teostoa). Aikoinaan Joonas Kokkonen soitti minulle ja kysyi voisinko lähteä NCB:n kokoukseen hänen ollessaan estyneenä. Kokouksessa tulivat sitten esille NCB:n johtokunnan jäsenten palkat ja palkkiot. Kun selvisi, että myös eri maitten toimitusjohtajat saivat NCB:stä palkkaa ja palkkioita, Ruotsin STIMin edustaja Miklos Maros sanoi, että hän ymmärtää, että toimitusjohtajat, joiden tehtäviin kuuluu myös edustus NCB:ssä, saavat kaksinkertaista, mutta ei sitä että he saavat kolminkertaista palkkaa. Silloin tehtiin päätös, että toimitusjohtajat saivat kotimaansa palkan lisäksi NCB:n vuosipalkan, muttei enää kokouspalkkioita. Kun NCB:n asioita on niin vaikea selvittää, ihmettelen nyt, ollaanko menty takaisin vanhaan systeemiin vai saako suomalaisista ainoastaan Otto Donner sekä vuosipalkan että myös kokouspalkkiot. Joka tapauksessa NCB:n johtokunnan palkkiot olivat vuonna 2000 yhteensä 888.900 DKR. Teoston johtokunnan palkkiot olivat vuonna 2000 yhteensä 291.000 mk. Tämän hetkisen kurssin mukaan NCB maksaa noin 700.000 mk eli yli kaksi kertaa sen minkä Teosto. En tietysti väitä, että NCB:n mahdollinen kaatuminen johtuisi tästä, mutta ehkä se on oire siitä, kuinka suurpiirteisesti Tanskassa käytetään rahaa.
Kysymykseni: ”Onko Cannes-sopimuksen perusteella maksettu korkohyvitystä?” Fredman vastasi heti: ”On!” En kuitenkaan löytänyt omista papereistani minkäänlaisia merkkejä siitä, että olisin saanut korkoa. Fredmanin mukaan vastaus oli tullut Kööpenhaminasta kun hän sitä kysyi. Piia Keskimaalla oli paljon yksityiskohtaisempia tietoja. Hänen mukaan ”viivästyskorko” oli maksettu sellaisille, joiden tilitys on ollut yli 50.000 Tanskan kruunua 1997/2 ja 1997/3 osalta syksyllä 1998. Korkoa on maksettu myös ylimääräisen tilityksen 1998/0 sekä 1999/1 yhteydessä niille tekijöille, joiden tilitys on ollut syksyllä 1998 alle 50.000 DKR. ”Cannes-sopimuskorkoa” on ilmeisesti maksettu samassa yhteydessä. Olen jälkeenpäin tarkastanut omat tilitykseni, enkä löytänyt mitään, mikä viittaisi siihen, että olisin saanut minkäänlaista korkoa. ELVISin mapista löysin kirjeen, jossa Teoston edustajat NCB:ssä kirjoittivat, että korkoa maksetaan, mutta ainoastaan niille, joiden korko olisi yli 100 DKR. Mutta Cannes-sopimuksen perusteella korkoa pitäisi maksaa kaikille.
Olemme siis tilanteessa, jossa on monenlaisia korvausten saajia. On niitä, jotka 1. saavat korvauksia Cannes-sopimuksen perusteella ohi NCB:n normaalin tilityksen, 2. saivat korvauksia yli 50.000 DKR ja niitä, joiden 3. tilitys on oli alle 50.000 DKR. Ilmeisesti heille on maksettu korkoa. Sitten olemme me, pikku raukat, jotka saamme niin vähän korvauksia, ettei meille viitsitä maksaa minkäänlaista korkohyvitystä. Kun sitten ottaa huomioon, että Cannes-sopimuksen takia Central Licensing Agreementiin kuuluvasta tuotannosta maksetaan 2,65 tai 3,03 provisioprosentit, standardituottajat maksavat 6,12% tai 6,62% ja kertalupatuottajat maksavat 12,5%, on syntynyt niin paljon eriarvoisuutta, että sekä Suomen että Tanskan kilpailuviranomaiset varmasti palavat halusta selvittää asian. En suostu heti uskomaan, että em. viranomaiset hyväksyisivät koko tätä soppaa. Kun kokouksessa ihmettelin, miksi väärin tilitettyjä korvauksia ei korjata, kun niiden määrä on alle 100 DKR, Piia kertoi, että joulukuun tilityksen yhteydessä tulleista reklamaatioista ainoastaan kolme koski sellaisia. Ihmettelen nyt, onko näin vähän reklamaatioita vai sorretaanko minua. Minun reklamaatioistani oli nimittäin kolme sellaista, joita ei pienen summan takia huomioitu. ELVISin johtokunta on luvannut selvittää em. korkojutun, joten se näkee joka elää.
Kysymykseen siitä, oliko kaikki NCB:n oikeudenomistajille tarkoitetut tiedotteet toimitettu suomalaisille oikeudenomistajille, tuli tieto, ettei NCB:n täkäläisillä johtokunnan jäsenillä ole tietoa siitä, mitkä kaikki paperit menevät ohi Teoston tietyille oikeudenomistajille. Martti Heikkilä lupasi tulevaisuudessa informoida Teostoa kaikesta siitä mitä NCB meille kertoo. Löysin ELVISin mapeista ainakin kaksi kirjettä, jotka olivat Teostossa käännetty suomeksi. Otsikot olivat ”Hyvä oikeudenhaltija” ja ”Arvoisa oikeudenhaltija”. Kumpikaan kirje ei tullut meille oikeudenomistajille vaan ne tulivat ELVISille tiedoksi. Minusta tämä osoittaa, että asioita on hoidettu aika lailla suurpiirteisesti ja oikeudenomistajia halveksien.
Mielenkiintoisiksi asiat tulivat, kun puhuttiin soittoäänistä. Olin kysynyt, monenko eri teoksen soittoääni on lisensioitu ja kuinka monta tekijää se koskee. Tekijämäärää ei oltu selvitetty, mutta teosten määrä oli suuruusluokkaa 3000. Laskin nopeasti, että kun tulot olivat 8,4 miljoonaa jaettuna 3000:lla, keskimääräinen tulo oli 2.800 mk per lisensiointi. Ihmettelin, onko 2.800 mk liian vähän, jotta voitaisiin kysyä säveltäjän lupa kuten lain mukaan pitäisi tehdä. Onkohan Teoston johtokunta ollut tietoinen korvausten suuruudesta, kun se päätti, ettei tekijöiltä kysytä, koska se tulisi korvausten määrään suhteutettuna liian kalliiksi? Ja olisiko Teoston syyskokous äänestänyt toisin kuin se teki, joka minun tulkintani mukaan oli se, että äänestettiin, noudatetaanko tekijänoikeuslakia vai ei, jos se olisi tiennyt minkälaisista summista puhutaan. Fredman yritti vesittää laskelmani huomauttamalla, että pitää ottaa huomioon myös se, että operaattoreita on reilusti yli 30. Tämä oli aika säälittävä yritys; eihän kukaan ole vaatinut, että pitäisi kysyä operaattorikohtaisesti, vaan ainoastaan teoskohtaisesti. Kun vielä kerroin, että tietooni on tullut, että myös ulkomaiset ylikansalliset yhtiöt olivat kanssani samaa mieltä siitä, että kyseessä on teoksen muuntelu, johon tarvitaan tekijän lupa, Fredman kertoi, että kyseessä olisi ainoastaan yksi saksalainen (tietysti!) kustantaja, joka omistaisi moraalisia oikeuksia. Näinhän ei voi olla, eikä olekaan. Tietoni mukaan monessa maassa on asiasta keskusteltu hyvinkin kriittisesti, Islannissa jopa harkittiin oikeusjuttua ja PRSkin harkitsee toimenpiteitä. Sitä paitsi ainakin Madonna on tietoni mukaan kieltänyt teostensa käytön puhelinsoittoääninä. En tiedä onko Teosto lisensioinut Madonnan musiikkia, mutta kieltämättä hekumoin sillä ajatuksella, että Madonna haastaisi Teoston oikeuteen. Mielenkiintoinen kysymys on tietenkin se, kuinka paljon korvauksista jää Suomeen.
Teoston varsinaisessa kokouksessa oli sitten taas ihan toiset huolet. Heti asiakasoppaan muutosten ensimmäiseen kohtaan jouduin tarttumaan. Teoston johtokunta ehdotti, että kohta 2.5. sivulla 23 (minun oppaassani sivulla 22) muutetaan muotoon ”Määräajan 15.1. jälkeen ilmoitetut teokset saavat oikeuden tilitykseen vasta ilmoitusvuonna tapahtuneista esityksistä.” Tähän on heti huomautettava, että kysehän ei ole ainoastaan joidenkin lauseiden muuttamisesta, vaan siitä, kuinka Teostossa toimitaan. Lause tarkoittaa sitä, että jos tekijä esim. säveltää vuoden lopussa jonkin teoksen ja se esitetään joulukuun lopussa, tekijä ei saa korvauksia tästä jos teosilmoitus saapuu vaikkapa 15. helmikuuta. Ja tämä vaikka Teosto laskuttaa esityksestä ja myös saa esityskorvaukset. Olin kirjoittanut tästäkin asiasta Teoston johtokunnalle etukäteen ja ilmoittanut, että tulen yhdistyksen kokouksessa ehdottamaan vastaehdotuksen: ”Määräajan 15.1. jälkeen ilmoitettujen teosten korvaukset tilitetään niin pian kuin se on teknisesti mahdollista.” Perustelin asiaa yksityiskohtaisesti mm. vedoten siihen, että Suomessa saatavien vanhenemisaika on 10 vuotta. Kerroin myös pitäväni mahdollisena, että tekijä, joka muotovirheen takia ei saa hänelle kuuluvia korvauksia, voisi haastaa Teoston oikeuteen kavalluksesta. Vetosin siihen, että Teosto lähettää kerran vuodessa tekijöille listan puuttuvista teosilmoituksista. Pidän naurettavana sitä, että Teosto ilmoittaa tekijöille: ”Sinulla on täällä korvauksia, jotka olisit saanut, mutta kun teosilmoitus puuttui, et saakaan niitä, ähäkutti.” Viittasin siihen, että NCB:ssä vanhenemisaika on 11 kautta eli 5,5 vuotta. Viittasin myös siihen, että muissa maissa teosilmoitusten jättämisaika päättyy vasta huhtikuussa. Huomautin, että Teosto on velvollinen maksamaan Teoston ulkopuolisellekin korvauksia, kun hän sitä vaatii ja pystyy todistamaan teoksensa esitetyksi. Eihän voi olla niin, että Teostoon kuulumaton olisi paremmassa asemassa kuin Teoston asiakas. Tällöin olisi ainoa mahdollisuus, että korvauksia vaille jäänyt ilmoittaa esim. 24.12. eroavansa Teostosta, on vuoden alusta lähtien vapaa, marssii 3.1. Teostoon ja vaatii rahansa ja liittyy 5.1. takaisin asiakkaaksi.
Asian käsittely kokouksessa oli hämmästyttävää. Jaakko Fredman mainitsi, että Teoston juristit olisivat sitä mieltä, että saatavien vanheneminen alkaisi vasta kun teosilmoitus on tehty. Tässä juristit ovat väärässä (mikä ei suinkaan ole ensimmäinen kerta, viittaan mm. tapaukseen Itkevä huilu). Saatavien vanhenemisaika alkaa silloin kun Teosto on laskuttanut teoksen käytöstä tekijän puolesta. Teoston johto unohtaa liiankin usein, mikä on sen rooli. Teostolla ei ole penniäkään omaa rahaa, vaan kaikki raha on oikeudenomistajien. Ihan korkoja myöten; ne ovat seurausta korvauksista, jotka Teosto on asiakassopimusten mukaan laskuttanut asiakkaiden puolesta. Teosto ei esim. voi laskuttaa konsertista, jossa esitetään ainoastaan vapaata musiikkia; aina on oltava teoksia, jotka ovat säveltäjien, sanoittajien ja sovittajien luomia. Tähän liittyy sitten vielä suoja-aika, joka on voimassa vielä 70 vuotta tekijöiden kuolinvuodesta. Fredman sanoi myös, että päätarkoituksena olisi nyt, että vältettäisiin ruuhka teosilmoitusten käsittelyssä. Samalla hän kuitenkin myönsi, että olkoon millainen deadline tahansa, ilmoitukset tulevat aina viime tingassa (mitä Teoston toimistoväki ei välttämättä vahvista). Sitä paitsi Teoston kiireet eivät ole kovin vakuuttavia. Tein sovituksen Martti Heikkilän joululaulusta; ilmoitimme sen Teostolle marraskuussa 2000. Teoston rekisteröi sen 2.2.2001.
Kokouksessa yksi ja toinen piti erittäin hyviä puheenvuoroja. Mm. Risto Hiltunen toi esille sen epäkohdan, joka syntyy, jos säveltäjä on lähettänyt teosilmoituksen sanoittajalle edelleen toimitettavaksi. Jos sanoittaja ei ehdi tehdä sitä ennen 15.1, säveltäjä menettää korvaukset sanoittajan viivytyksen takia. Kutsun tällaista oikeusmurhaksi. Samoin on tilanne, jos kustantaja ei toimita tekijältä saamaansa ilmoitusta. Eihän tekijää voi rangaista tästä. Kokouksella meni tähän aikaa suurinpiirtein puoli tuntia ennen kuin Otto Donner totesi asian olevan vielä kypsymätön ja johtokunnan ottavan esityksensä takaisin. Hetken mietin, mitä olisi tapahtunut, jos en olisi ottanut omaa esitystäni takaisin. Mutta koska olen rauhaa rakastava ihminen, jätin asian sikseen.
On vielä eräs asia, josta hiillyin. Partituurimusiikin tukikohtaan Teoston johtokunta ehdotti lisätekstiä: ”Partituurimusiikin tuesta ohjataan osa koeluontoisesti ainakin vuonna 2000 maksetun tilityksen ja vuosien 2001 ja 2002 maksettavan tilityksen osalta sävellystilausten tukeen…” Koko asia on minusta hyvin arveluttava, mutta eniten minua häiritsee se tosiasia, ettei kenellekään kerrota, mikä on se osa, joka osoitetaan nyt sävellystilausrahastoon. Kyseessä on kuolinpesien rahat. Vuoteen 1999 saakkahan on maksettu partituurimusiikin tukea kaikille teoksille, jotka ovat luokissa C-E (entiset genret 2-3) , jotka oli merkitty Teoston rekisteriin 1.9.1961 jälkeen (uuden tekijänoikeuslain voimaantulopäivä) ja joita esitetään konserteissa, radiossa ja televisiossa. Nyt tästä teoskohtaisesta kohtelusta lähdettiin tekijäryhmäkohtaiseen kohteluun. En ole ihan varma, onko tämä yhteisymmärryksessä tekijänoikeuslain kanssa ja olen melko varma siitä, että kilpailuvirasto riemastuu valtavasti, jos joku vie tämän asian sinne. (Vakuutan, että se joku en ole minä!) Omituista on myös se, että samojen teosten partituurituet maksetaan edelleenkin kustantajille. Mutta minua ei rasita niin paljon tämä asia sinänsä, vaan ennen kaikkea se, että kaikki tämä päätetään jossain kabinetissa ja pyritään huolellisesti salaamaan niin yleisöltä kuin Teoston jäseniltäkin. Ja niin paljon kuin olen pystynyt selvittämään, ei kuolinpesillekään ole ilmoitettu, että tämä tuki jää nyt heiltä pois. Olen aina kiinnittänyt huomion siihen, että Teoston imago on aika lailla huono, eikä sitä päästä parantamaan, jos ei noudateta sitä, mikä oli Fredmanin 50-vuotishaastattelun otsikko: ”Teosto ei ole mikään salaseura!” Toisin kuin esim. Kalevi Aho väittää (Teoston maine on kiinni siitä kuinka paljon Teosto tukee sellaista musiikkia, jota ei juuri kukaan halua soittaa eikä kuunnella: ainakin päätellen siitä, että nykymusiikin teosten toista esitystä pidetään usein suurena saavutuksena), Teoston maine perustuu siihen, että Teosto laskuttaa musiikin käytöstä ja tilittää korvaukset niin tarkkaan kuin mahdollista niille tekijöille, joiden teoksia esitetään.
Kokouksessa sanelin myös tästä partituuriasiasta pöytäkirjaan lauseet: ”Totean, että Teoston johtokunta on jo vuonna 2000 tehnyt päätöksen, jonka mukaan partituuritukea ei makseta enää perikunnille, mutta kylläkin näiden kustantajille, mikäli teos on vielä suojattu ja kirjattu 1.9.1961 jälkeen Teoston rekisteriin. Tämä siis tarkoittaa, että partituuritukea ei makseta enää teoskohtaisesti, vaan oikeudenomistajaryhmäkohtaisesti. Tämä menettely on mielestäni tekijänoikeuslain vastainen, eikä siis hyväksyttävissä. Paheksun lisäksi, että oikeudenomistajille eli Teoston asiakkaille ei ole tiedotettu tehdyistä päätöksistä, eikä nytkään ole tarkoitus kertoa, mistä lähteistä tulee se tilityksen osa, joka kanavoidaan sävellystilausten tukeen. En hyväksy Teoston salamyhkäisyyttä ja katson, että se heikentää Teoston uskottavuutta.” Tästä ei ole tietenkään mitään hyötyä, mutta ehkä tilintarkastajat ryhtyvät miettimään ovatko Teoston asiat oikealla tolalla.
Vielä eräs juttu, josta en tiennyt nauraisinko vai itkisinkö: Teoston johtokunnan muutosehdotuksista löytyi niinkin kuolematon lause kuin: ”Jos Teostolle ei ole määräajassa toimitettu kustannussopimuksista tai kustannusoikeuksien luovutuksista asianmukaisia kappaleita tai näiden oikeaksi todistettuja jäljennöksiä, teokset saavat oikeuden tilitykseen vasta sinä vuonna tapahtuneista esityksistä jona ao. paperit on toimitettu Teostoon.” Kirjoitin tästäkin Teoston johtokunnalle, mutta kokouksessa Fredman ainoastaan ilmoitti, että kyse oli lapsuksesta, jonka Fuhrmann kiitettävästi huomasi. En minä ainakaan kuullut, millä tavalla johtokunta oli tarkoittanut muuttaa asian, mutta ihmettelin kuka neropatti oli keksinyt, etteivät teokset saisi tilitystä, jos kustannussopimus puuttuisi. Olen kovasti miettinyt sitä, olenko todellakin ainoa, joka osaa lukea suomenkieltä? Kuinka tällainen lause on voinut mennä läpi Teoston virkamiesjohdolta ja myös johtokunnalta? Mitähän kaikkea puppua meille syötettiin, jota en edes minä huomannut?
Ihmetteleekö kukaan, että luottamukseni Teoston johtoon on laskenut jatkuvasti ja on nykyisin aika minimaalinen. Kuinka voidaan saada aikaan se, että asiat otetaan vakavasti eikä kokoukseen tuoda asioita, joita ei ole huolellisesti punnittu? Ehkä Teoston johtokunta ryhdistäytyy, eikä lohduta itseään sillä ajatuksella, että aina tolla Fuhrmannilla on jotain marisemista.
toivoo hartaasti Arthur Fuhrmann
teksti: Arthur Fuhrmann
