X:n toivioretki albuminsa tuottajana on johtanut miehemme jälleen kerran hämärän rajamaille! Lähde sankarimme matkaan, ihmiselon pienten ja suurten kysymysten ääreen!

Herra X, olkaa hyvä!

Toivomus

Lauluntekijä herra X istui parvekkeellaan ja ihasteli savuke suussa öistä näkymää. Pihan puuston takana, lahden toisella puolella tuikkivat Hanasaaren voimalan piipun kaksi punaista valosilmää.

– Mä ja toi voimala ollaan samanlaisia! Kumpikin puhkuu savua yöhön, yksin pimeään toljottaen ja kuitenkin me molemmat tuotetaan valoa tän kaupungin ihmisten elämään. No, ehkä toi voimala hieman konkreettisemmin, X hörähti ajatuksilleen.

Tähdenlento suhahti taivaalla. Oli toiveen aika. X mietti hetken mitä sopisi toivoa. Ja mitä pidempään hän fundeerasi, sitä pidemmäksi lista venyi: lasten hyvinvointi ja vaimon, siis koko perheen terveys… Näistä hyvistä ehdokkaista huolimatta, X:n täytyi tunnustaa itselleen, että ensimmäinen toive, joka oli käväissyt hänen mielessään, oli se, että hän saisi vihdoin uuden albuminsa julki.

Laulunpäästäjä ja puuseppä

(Se joka kulkee varmaa tietä on yhtä kuin kuollut)

X:n uuden oman albumin tie oli ollut pitkä ja mutkikas. Jo keväällä 2009 hän oli saanut valmiiksi levynsä ensiversion, joka oli siihen uhratuista työkuukausista huolimatta joutanut lopulta roskakoriin. Kokonaisuus oli ollut vaisu.

– Terävyyttä ja kulmaa se olisi kaivannut, X nyt huokaili ja jatkoi mietteitään, no siitä sitten mentiinkin takas liiteriin kirveitä hiomaan.

Niin, todellakin. Ensitöikseen X:llä oli ollut edessään uusien kappaleiden teko. Esiversion teksteistä oli uudelleen työstöön sentään kelvannut muutamia.

– Olipa ainakin jokin klapi, josta uutta puu-ukkoa veistää, X myhäili mielessään.

Ja kuinka ollakaan. X:n kokema epäonnistuminen esituotoksen kanssa oli herättänyt raivoisat muusat. Ne olivat kuiskineet hänen korviinsa säkeensä ja hän oli käynyt työn touhuun nyt entistä päättäväisempänä. X oli kolunnut kaappinsa, kiillottanut luurankonsa näyttelykuntoon, kaivanut mielensä kätköistä mollishlaagereiden kaaviot, kantriaapisensa, sekä laulelmia, jollaisia ei ollut aika päiviin maailmaan päästänyt. Iso vasara heilui kämppästudiossa X:n nakutellessa laulujaan kasaan, ja laulupaletin laajentuessa oli ihmeitä alkanut tapahtua. Niinpä jo kesän korvilla X:llä oli ollut käsissään hyvää lupaava useamman kappaleen uusi demo.

Työmaa kuntoon

(Ihme säätäjä)

Syksyllä X oli jatkanut äänityksiä yhtyeensä kanssa hyvän tuulen puskemana. Hän oli ostanut uusia mikrofoneja, huollattanut kitaransa ja vahvistimet. Niin, vaikka hän ei ollut mikään kamafriikki, oli musisointi toimivilla työkaluilla ja uutuuttaan hohtavilla värmeillä toki inspiroinut miestä. Vanha kaksiraitainen Sonyn kelamankka oli sekin löytänyt paikkansa, nyt esivahvistimena. Ja pian laulujen äänimaisema oli saanut sointinsa aavemaisista kitaroista, huuliharpuista, sekä rytmittynyt melodikan ja kellopelin lastenkamarisaundeilla. X oli ollut elementissään. Hän oli löytänyt jälleen sen luovan maailman, jollaista oli jo ensimmäisellä soololevyllään, 15 vuotta aiemmin, lähtenyt etsimään.

– No sukset jäi sinä jouluna lapsille ostamatta, kiitos studiokamojen laskujen, X soimasi itseään.

No, pian vuosi oli vaihtunut, lumet sulaneet ja talvi hujahtanut ohi X:n hioessa biisiensä detaljeja. Ja kevätpurojen solistessa olikin sitten ollut uuden albumin esittelyn aika.

Upotus ja aikalisä 

(Kumipatjakarkuri)

Kesäkuussa 2010, kukkaseppelepäinen, lauluntekijän onnen kukkuloilla tanssahdellut herra X oli saanut odotettua postia luottokuuntelijaltaan, jolle oli albuminsa cd:n lähettänyt. Mutta yllätys, yllätys! Pyyhkeitä oli tullut ja X muksahtanut takaisin maan pinnalle. Biisit ja niiden toteutus oli saanut Hovidiggarin kirjeessä kiitosta, mutta lauluosuudet eivät.

Olisi luullut juuri teikäläisen osaavan laulaa luontevasti, oli tämä kritiikkinsä tiivistänyt.

– Aaggg… se ei ollut kiva kesäyllätys! X hymähti nyt öisissä mietteissään, vaan oikea pakettipommi! Osu ja uppos!

X sytytti savukkeen, niin koville kai otti muistella noita traumaattisia hetkiä? Kiilsikö kyynelkin silmäkulmassa? X jatkoi ääni väristen monologiaan yölle.

– Kyllä sitä voi artisti olla niin penteleen yksin maailmassa. Ja jos sulla ei ole omaa näkemystä musiikistasi tai riittävästi uskoa siihen, niin sä oot aina muiden mielipiteiden armoilla ja riepoteltavana ku joku heittopussi. Se jos mikä on helvetti!

Kesä helvetissä ei ollut miestä houkuttanut. Oli ollut aika ottaa aikalisä. Ja X olikin karannut studiolta lastensa kanssa kellumaan kumipatjoilla Kivinokan rannan aalloille.

Ja oli X saanut hyviäkin uutisia. Sillä tuotokselle oli löytynyt jakelija.

Laulaja-lauluntekijän paradoksi 

(Teeskentelyn makua?)

Eräänä kuumana iltapäivänä kesän loppupuolella X oli palannut studioaluksensa ohjaamoon ja ottanut hiiren kiltisti käteen. Hän oli laittanut cd:nsä soimaan yrittäen saada selville mitä Hovikuuntelija oli laulutulkintojen kritiikillään oikeastaan tarkoittanut. Ja heureka! Ja muutamat hallelujaat päälle! X oli valaistunut.

Hän oli ymmärtänyt, ettei Hovikuuntelija ollut innostunut hänen uudesta ”paineistetusta” laulutyylistään. Lauluteknisesti se tarkoitti äänenmuodostuksen siirtämistä suun ja nenäontelon resonoinnista kurkkuun, jolloin sointi muuttuu.

Niin, se oli aika äijämäinen tyyli. Ja mahtipontisuudessaan kieltämättä teatraalinenkin, X nyt jälkiviisaana analysoi. Mutta mä olin hakenut sellaista ”täysjännitteistä” saundia, jollaiseksi Olavi Virta uransa huippukauden ääntään kuvasi. Ja just siitähän mä olin pitänyt, että olin kuulostanut erilaiselta. Mutta oikeessa se oli, se rakas Hovikuuntelijan paskiainen. Se uus saundi sai mut kuulostamaan joltain maneeriselta hepulta, ei multa. Huono tulkinta voi pilata hyvän biisin! Viimeisen osviitan laulusaundiongelman ratkaisuun oli antanut tietty Bob Dylan. Kukas muu? Sillä X oli digiboksilta katsoessaan Ameriikan suurvisiirin fiktiivistä elämänkertaa I’m not there viimein vakuuttunut suunnasta johon tulisi tulkintojaan muokkaamaan.

– Niin, kyllä kantrikähinässä on voimaa, X nyt tunnusti.

Ja valaistuksensa jälkeen X oli päättänyt vetää kaikki lauluraidat uusiksi ja tutkia vielä skaalat kaupanpäälle. Ja näin hän oli tehnyt. Aamen.

Eläintarhan uusi kummajainen 

(Tappion mukana nyt myös voitto!)

Uh, God! Miten mä jaksoin ton rumban? X ihmetteli hurjaa laulumatkaansa ja vastasi itselleen. Niin, kyllä kiitos lohkeaa kotijoukkojen suuntaan, vaikka niidenkin kanssa sitä täytyy olla aikamoinen jatsaaja että pysyy perässä. Onpa ainakin muita murheita kuin omaan napaan tuijottelu. Eikä mulla ollut levy-yhtiötä hengittämässä niskaan, valittamassa kuluista. Se on tollaisen oman studiopläjäytyksen etu.

Sitten X virnisti yötaivaalle purjehtineelle kuulle. Niin, hänen toiveensa toteutuisi pian. Sillä albumin julkaisujuhla oli jo merkitty kalenteriin.

Ja vaikka marraskuun yö oli äkkiä kylmennyt, X tunsi sisällään lämmön. Ja voimalakin, tuo hiljainen kollega, tuprutti savupaatensa ilmaan tuttuna ja turvallisena.

X huvitti itseään. Jos toi tuleva albumi ei mun muusikon uraa uusiin svääreihin nostaisikaan, niin voinhan mä aina näine unettomien öiden synnyttämin silmäpussein aloittaa uuden uran kummituseläimenä Korkeasaaressa!

Kommentoi tai lähetä terkkuja Herra X:lle pyrosrecords@gmail.com.

Teksti ja kuva: Jussi Sydänmäki

---

Herra X