Valtaa ja vastuuta ilman palkkaa

Kolumni

Valtaa ja vastuuta ilman palkkaa

Minut valittiin Taiteen edistämiskeskuksen Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun taidetoimikunnan jäseneksi kaudelle 2021–2022. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että keväällä luin ja arvioin parissa viikossa noin sata esittävän taiteen apurahahakemusta. Osallistun myös erilaisiin etäkokouksiin, joihin saamme kutsuja lyhyelläkin varoitusajalla. Vaikka kalenterissa olisi jo tärkeää työmenoa, säätelen itseni vapaaksi. Toimikuntatyö on ollut tähän mennessä hyvin mielenkiintoista, avartavaa ja opettavaista.

Panostan Taiken työhön rutkasti vapaa-aikaa ja energiaa, aivo- ja sydänkapasiteettia. Palkkioni tästä työstä on saada ensimmäisten joukossa vihiä siitä, mitä taiteen kentällä tapahtuu. Ennen kaikkea saan olla vaikuttamassa siihen, kuka saa ja kenelle annetaan. Mutta eikö ole kummallista ja jokseenkin vinksahtanutta, ettemme saa asiantuntijatyöstämme palkkaa? Ymmärtääkseni tätä asiaa on yritetty saada ruotuun jo vuosia. Toivottavasti tämä epäsuhta korjaantuu seuraavalla kaudella.

Tunnollisuus, reippaus ja oma-aloitteisuus ovat osa minua, jopa liiallisestikin. Olen tehnyt ja teen töitä ilmaiseksi, tottumuksesta ja kutsumuksesta. Tämä on taiteilijuuden lisäksi erittäin yleistä työssäni opettajana. Muutama viikko sitten eräs ryhmäopetusoppilaani totesi haluavansa lähettää minulle biisejään arvioitavaksi. Kerroin kohteliaasti, että tässä koulussa opetan biisintekoa vain pienryhmissä, koska palkallista opetusta on todella vähän, eikä sitä valitettavasti ole jakaa yksilöopetukseksi.

Kuulemma saan oppilaan biisejä kuunteluun ja arvioon myöhemmin. Siihen totesin, että määräaikainen työsuhteeni päättyy toukokuussa eikä minulla ole velvollisuutta antaa biiseistä palautetta, tehdä töitä ilman palkkaa. No hei, voisin kuulemma suhtautua hänen biisiensä arvioimiseen rennolla asenteella! Mutta tiedän, etten luonnollisesti ammattilaisena kykenisi sellaiseen rimanalitukseen. Pääsen siis tahtomattani vapaaehtoistöihin – jipii!

Bändeissä olen usein ollut ainoa naisoletettu. Vasta vuosikausien keikkailun jälkeen ymmärrän, miten paljon ylimääräistä taakkaa ja paineita asemani – nuoruus ja tyttöys – on tuonut mukanaan. Olen ollut kirsikka kakun päällä, suurennuslasin alla keikkamatkoilla, takahuoneessa ja lavalla… Mutta tästä voisin toki kirjoittaa romaanin tai kaksi. Mutta vain harrastusmielessä, koska siitäkään ei makseta.

Varmaa on sekin, että sukupolvien väliset kuilut mustavalkoisella sukupuoliajattelulla höystettynä ovat vaikuttaneet omaan tonttiini. Vastuunkantoon on vaikuttanut se, että kyllähän järjestelyt, tiedustelut ja säätäminen minulta hoituvat. Teen muidenkin työt jos he eivät niitä keskusteluista, kyselyistä ja huomautuksista huolimatta saa aikaiseksi. Oman musiikkini kohdallahan tilanne on automaattisesti se, että juuri minun kuuluu olla työmuuli, vetojuhta, multitaskaaja.

Aika raskastahan se on yrittää saada muita osallistumaan vaikkapa lavakartan tekemiseen, somemainontaan tai keikan levymyyntiin, jos saa kuulla osaavansa nämä asiat parhaiten. Eikä kukaan niitä levyjä kuitenkaan osta, joten saan järkkäillä ihan itse ne myyntipöydät. Entä miten ne Teoston teosilmoitukset ja Gramex-ääniteilmoitukset? Oh dear… Jospa osaisimme pyytää tasapuolisuutta ja tasa-arvoisuutta! Antaisimme ja ottaisimme valtaa ja vastuuta. Sopivasti.

Dimi Salo
Kirjoittaja on suomalais-kreikkalainen laulaja-lauluntekijä, muusikko ja musiikkipedagogi. Hän asuu Oulussa.


Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 2/2021

Selaa lehden artikkeleita