Valoa näkyvissä – jopa koronatunnelin päässä

Kolumni

Valoa näkyvissä – jopa koronatunnelin päässä

Eva Louhivuori teki opinnäytetyön koronapandemian vaikutuksista musiikintekijöihin. Kyselyyn vastanneeet löysivät oudosta ajasta paitsi huonoa myös hyvää.

“Vuodesta 2020 tulee paras ikinä!!” (Eräs muusikko bäkkärillä 19.12.2019.)

Muistan, kun kilistelimme Eva + Manu crewn kanssa viime vuoden joulukuussa bändimme vuoden viimeisellä keikalla Savoy-teatterin takahuoneessa. Fiilistelimme upeaa vuotta, ja nostimme maljan vielä upeammalle vuodelle 2020. ”Olkoon se uuden albumin, kiertueen ja onnen vuosi”, huusimme yhteen ääneen. Siltä se vaikuttikin, kunnes täysin pahaa aavistamatta keväällä 2020 alkoi tapahtua.

Aloitin kulttuurituottajan opinnot vuonna 2018, “aikana ennen koronaa”. Ajattelin silloin, että ehkäpä jonain päivänä opiskelu tulee vielä tarpeeseen, jos vaikka kävisi niinkin absurdisti, etten voisi enää tehdä keikkoja tai toteuttaa musiikintekijän työtäni. Ajatus nauratti minua silloin: eihän minulta, asemani vakiinnuttaneelta musiikintekijältä, tule työt noin vain loppumaan – ainakaan täysin varoittamatta. No eipä niin. Kuten voitte kuvitella, ajattelen asiasta nyt hyvin eri lailla.

Sain opiskelukaverini Jenni Korento-Salmen kanssa koulultamme (Humak) toimeksiannon tehdä opinnäytetyön aiheesta, joka kosketti meitä molempia: koronapandemian vaikutukset musiikintekijöihin. Voisiko aihe olla enää täydellisempi! Saimme tehdä tutkimuksen aiheesta, jonka keskiössä itse olemme. Tilaajaksi saimme Music Finlandin.

Halusimme saada mahdollisimman monipuolista tietoa musiikintekijöiden todellisesta tilanteesta, joten kesällä 2020 laitoimme anonyymin kyselyn menemään, ja saimmekin siihen runsaasti vastauksia. Kyselymme pääteemat olivat musiikintekijöiden henkinen hyvinvointi, työmotivaatio, verkostoituminen ja työskentelytavat koronapandemian keskellä.

Aloimme syksyn lopulla perkaamaan tuloksia. Täytyy sanoa, että oli yllättävää ja jopa liikuttavaa lukea kyselyn vastauksia ja todeta, ettei koronapandemia ehkä olekaan ollut ainoastaan järkyttävä kriisi. Se toi mukanaan hyvin monelle musiikintekijälle uusien taitojen oppimista, uusia ideoita ja projekteja sekä pakkopysähdyksen kiireisestä elämästä.

Tutkimusta tehdessä ei ollut lainkaan selvää, onko musiikintekijöiden henkinen hyvinvointi tosiaan ainoastaan kärsinyt, vai oliko totaalinen pysähtyminen jopa tehnyt hyvää. Koska aina on kiva ensin kertoa huonot uutiset, käydään ensin läpi tutkimuksessa ilmenneet koronapandemian aiheuttamat negatiiviset vaikutukset.

Monet freelancerit ovat tipahtaneet työttömyyskorvausten ulkopuolelle silloin kun heidät on katsottu yrittäjiksi.

Ensimmäisenä työttömyys. Ei liene yllätys, että miltei jokaiselle vastanneelle oli aiheutunut koronan vuoksi tulonmenetyksiä. Eniten kärsivät he, joiden tulot riippuivat keikoista ja esiintymisistä. Se oli myös suoraan kytköksissä toiseen nousseeseen pääteemaan eli työmotivaatioon: suurin osa heistä, joilta meni sataprosenttisesti kaikki työt, kärsivät osittain tai totaalisesti työmotivaation puutteesta. Useassa tapauksessa he olivat myös tukien väliinputoajia. Niin kuin mediassakin on jonkin verran puhuttu, monet freelancerit ovat tipahtaneet työttömyyskorvausten ulkopuolelle silloin kun heidät on katsottu yrittäjiksi.

Toisena esille nousi yksinäisyys. Vastaajista 12 prosenttia koki koronapandemia-kriisin keskellä itsensä erittäin yksinäiseksi. Osa koki olonsa hieman yksinäiseksi ja osa ei ollenkaan. Oli mielenkiintoista huomata, että erityisesti yksinäisyyttä kokivat pääkaupunkiseudulla asuvat. Ehkäpä Helsingissä on totuttu jo entuudestaan sosiaaliseen ja aktiiviseen elämään, kun taas pienemmillä paikkakunnilla on totuttu olemaan enemmän omissa oloissa. Musiikintekijät pienemmiltä paikkakunnilta olivat kokeneet paljon positiivista siinä, että piti opetella verkkoalustojen käyttöä ja näin digitaalisuuden myötä välimatkat pienenivät huomattavasti, eivätkä työt olleet enää niin paikkakuntasidonnaisia.

Kolmantena vastauksissa korostui aidon ihmiskontaktin puute. Osa vastaajista oli kuitenkin sitä mieltä, että etätyöskentely oli suhteellisen vaivatonta niiden kanssa, kenet on ainakin jo kerran tavannut “oikeasti”. Työskentely täysin uusien ja vieraiden ihmisten kanssa koettiin siis hankalana juuri sen aidon kontaktin puuttuessa.

Tutkimuksessa korostui edelleen järjestöjen sekä liittojen merkitys musiikintekijöille: esimerkiksi Suomen Musiikintekijöiden järjestämät verkkotapaamiset ovat olleet hyvin tärkeitä niille, joilla ei ole entuudestaan isoja musiikkialan verkostoja ja jotka ovat joutuneet eristyksiin. Vastaajissa oli myös paljon aloittelevia tekijöitä, jotka olivat hyvin yksinäisiä juuri sen takia, etteivät kuuluneet mihinkään liittoon, jonka kautta olisivat saaneet tukea ja kokeneet yhteisöllisyyttä vaikeassa tilanteessa.

Me tarvitsemme äänekkäitä liittoja, jotka ajavat meidän asioitamme esimerkiksi silloin, kun tiukat rajoitukset tuntuvat kohdistuvan erityisesti kulttuuritapahtumiin. “Rajoitusten mukaan kokoontuminen näyttää olevan mahdollista, kunhan siihen ei sisälly taidetta.” (Muusikkojen Liiton kannanotto 21.11.2020)

Kun virus pakotti meidät kaikki pysäyttämään vauhdin ja vain olemaan, nousi pintaan itse asiassa erittäin tärkeitä elämisen peruskysymyksiä kuten: olenko minä onnellinen?

Ja nyt siihen tutkimuksen valoisampaan puoleen: koronapandemian positiiviset vaikutukset!

Voin myös itse kertoa menettäneeni pitkälti kaikki keikat, albuminjulkaisukiertueen ja monet muut työt tänä vuonna. Taloudelliset menetykset ovat nousseet pilviin. Sitä on ollut vaikea hyväksyä erityisesti, kun kulttuuriala on joutunut erityisen syynin keskelle hallituksen tehdessä rajoituksia. Se on tuntunut epäreilulta ja surrealistiselta. Kaiken tämän keskellä on ollut hyvin hankala nähdä mitään positiivista. Oli siis yllättävää ja jollain tavalla lohdullista lukea kyselyn vastauksia, ja todeta, että tästäkin kurakasasta on yritetty löytää jotain hyvää. Ja niitä hyviä asioita on löytynyt.

Erittäin hyvänä asiana nähtiin esimerkiksi digitaalisuuden kehitys. Monet vastaajista olivat sitä mieltä, että esimerkiksi etänä järjestetyt palaverit, co-write sessiot, tapahtumat sekä opetus ovat helpottaneet elämää ja ovat tulleet jäädäkseen osaksi arkea. Tärkeisiin musiikkialan tapahtumiin voi osallistua pieneltäkin paikkakunnalta verkossa, jos vaikkapa ei ole rahaa matkustaa paikan päälle tai muusta syystä mahdollisuutta siihen. He, joilla oli oppilaita, kertoivat oppilaiden määrän moninkertaistuneen etätyöskentelyn ansioista. Latenssissa on vielä parantamisen varaa, mutta opettaminen verkon kautta on täysin mahdollista. Sama koski etänä järjestettyjä co-writeja sekä sessioita.

Hyväksi asiaksi koettiin myös se, että kertaheitolla peruuntuneiden töiden tilalle tuli jotain ihan uutta. Jotain, jota ei olisi välttämättä osannut ajatellakaan muuten. Eräs vastaaja kertoi oppineensa musiikinteko-ohjelmien käyttöä, ja tämän ansioista voi nyt nauhoittaa hyvälaatuisia demoja itse omassa olohuoneessa. Toinen vastaaja oli ottanut videoeditoinnin haltuunsa, ja kolmas kertoi perehtyneensä sosiaalisen median markkinointiin ja oman artistibrändinsä kehittämiseen: “Oih kiitos korona näiden taitojen esiin tuomisesta!”. Oli myös ilo huomata, kuinka monella vastanneista musiikki oli kaiken kurjuuden ja pelon keskellä silti tuonut toivoa. Sitähän se musiikki on. Meidän työ, joka tuo ihmisille toivoa, tunteita ja oivalluksia.

Viimeisimpänä ja ehkä merkittävimpänä positiiviseksi koettu koronan vaikutus: pysähtyminen. Jos koronapandemia on jotain tuonut esiin, niin sen, millaisessa kiireen ja paineiden limbossa me ihmiset elämme.

Kun pikajunan raiteille kaatui jättimäinen kivi, ei se voinut muuta kuin pysähtyä. Kun virus pakotti meidät kaikki pysäyttämään vauhdin ja vain olemaan, nousi pintaan itse asiassa erittäin tärkeitä elämisen peruskysymyksiä kuten: olenko minä onnellinen? On ollut myös “koronaeroja”, eroja, joiden ongelmat ovat varmasti kyteneet pinnan alla jo hyvän aikaa ennen koronaa. Kun ihminen pakotetaan eristyksiin pitkäksi aikaa, nousee mieleen väistämättä ajatuksia omasta elämästä ja hyvinvoinnista.

Vaikka kriisi on todella koetellut meitä musiikintekijöitä ja koko maailmaa, ja sen vaikutukset näkyvät vielä pitkään, on oman itsensä kohtaamisella myös yhtä lailla pitkäaikaiset vaikutukset. Ehkä koko elämänkaarta ajatellen jopa pidemmät: oman todellisen itsensä löytäminen.

Mitä enemmän tutkimme ja opimme itseämme, sitä enemmän voimme tutkia myös musiikin maagista ja ehtymätöntä maailmaa ja välittää sitä yhä edelleen yleisölle. Ehkä näin vuoden loppuun voi siis todeta, että jopa koronatunnelin päässä siintää valo. Ehkä tulevana jouluna uskallamme vielä varovasti kilistellä paremmalle vuodelle 2021.

Eva Louhivuori
musiikintekijä, muusikko, artisti


Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 4/2020

Selaa lehden artikkeleita