Musiikintekijöiden turhautuneisuus alan ansaintalogiikkaan on ollut jo pitkään olemassa ns. bubbling under -ilmiönä. Nyt tekijät ovat vihdoin avanneet aiheesta keskustelun somessa ja mediassa, mukaan lukien tämä meidän lehtemme. Vilma Alina kysyi viime numerossa (Musiikintekijä 2/22): miksi toplinerit ovat musabisneksen ainoa ammattiryhmä, jonka toimeentulo on tekijänoikeuskorvausten varassa?

Musiikkibisneksen kirstunvartijoiden kannattaisi kuunnella tarkalla korvalla näitä tyytymättömyyden signaaleja, ja myös reagoida niihin ihan oikeasti ja inhimillisesti. Totutut ”no kun näin tämä nyt vain menee, ota tai jätä” -vastaukset kertovat vain välinpitämättömyydestä ja arvostuksen puutteesta musiikintekijöiden ammattikuntaa kohtaan.

On vaikea uskoa, että kukaan bisneksessä toimiva tieten tahtoen haluaa, että musiikintekijät uupuvat ja turhautuvat alan käytäntöihin jo uran alkumetreillä. Realistinen pelko on, ettei musiikintekemistä koeta enää mielekkääksi uravaihtoehdoksi.

Ratkaisujakin on. Euroopan musiikintekijäjärjestöjen kattojärjestö ECSAn oppaassa esitellään musiikintekijöiden palkkiomalleja, joita Euroopassa jo on käytössä (ks. lehden takakansi). Musiikintekijät on julkaissut oppaasta suomenkielisen version ja koonnut aiheesta artikkeleita nettisivulleen.

Sitä paitsi: musiikintekijöiden päämääriin suopeasti suhtautuminen voi antaa levy-yhtiöille ja kustantajille merkittävän kilpailuedun markkinoilla. Nimittäin: mitä tyytyväisemmät tekijät, sitä paremmat biisit.

Aiheesta Musiikintekijöiden netissä.

Joko musiikintekijäpalkkiot ovat käytössä Suomessa? Tästä tulossa juttua Musiikintekijän joulukuun numeroon. Jos tiedät asiasta jotakin (tai tiedät jonkun joka tietää), laita viesti toimitukselle: lehti@musiikintekijat.fi