Olisikohan niin, että meidän musiikintekijöiden (säveltäjät, sanoittajat, sovittajat) työtä arvostettaisiin enemmän, jos emme paljastaisi, että työskentelemme pitkälti intohimon siivittäminä? Jos jättäisimmekin kertomatta, kuinka paljon pidämme tästä työstä, jota tehdessämme pääsemme parhaimmillaan flow-tilaan?

Onhan nimittäin olemassa se mahdollisuus, että intohimoamme käytetäänkin hyväksi: jos tekemistämme ei osata mieltää työksi, miksi siitä kuuluisi maksaa palkkaa tai muuta korvausta Tarvitsemme sitä, että musiikin tekeminen mielletään yleisesti työksi. Tätä havahtumista haluamme niin toisiltamme kuin koko kansalta ja päättäjiltä.

Ihan ensin meidän tekijöiden tulee olla ylpeitä taidoistamme, lahjoistamme sekä työmme tuloksen vaikutuksista. Meidän on ylpeinä luotava oma näkemyksemme siitä, mitä kaikkea musiikilla on vuosituhansien aikana saatu aikaan. Ei tule unohtaa, miten monimuotoisesti yhteiskunta käyttää sitä, mitä me teemme. Tiedämme hyvin, että ihmiskunta ylipäätään ei osaa olla eikä elää ilman musiikkia ja sen sanomaa.

Asennemuutos lähtee meistä itsestämme. Jos ymmärrämme kylvää omaa ymmärrystämme työmme vaikutuksista, muidenkin on helpompaa tiedostaa ja omaksua työmme merkitys. Tarvitsemme havahtumista sille, että työmme on yhteiskunnallisesti tärkeää.

Työmme hedelmät herättävät monen tasoisia tunteita, kaatavat raja-aitoja, saavat liikkeelle, synnyttävät uutta. Mistä se vaikutus tulee? Onko olemassa jokin tietty kaava, jota eri tavoin soveltamalla ja käyttämällä vaikutamme tietoisesti eri tavoin? Uskon, että vaikuttaminen saa alkulähteensä juuri intohimoisesta tekemisestä. Siitä, että jo tuotoksemme syntyhetki on meille tärkeä ja saa meidät itsemmekin tunteen valtaan.

Niin, toisaalta mehän olemme juuri niitä harvoja onnekkaita, jotka voivat sanoa tekevänsä työtään luomisen ilosta ja tarpeesta. Tiedämme sen, että jos ei syvästi rakasta kaikkea, mitä tähän työhön liittyy, tuotoksemme on teennäinen. Teemme työtämme kutsumuksesta, koemme tekemisemme merkitykselliseksi, toteutamme unelmaamme, kerromme tarinaamme.

Ystäväni, entinen kollegani Tapio Aaltonen kertoi minulle juuri viime viikolla, että kutsumus voidaan määritellä intohimoksi tehdä jotakin, jolla on olemassa yhteiskunnallinen tarve. Mitähän uutta syntyisi, jos jatkossa alleviivaisimme sitä, että yhteiskunta tarvitsee työtämme, musiikin tekemistä?

Iloisin ja avoimin mielin kaikkia Selvisin lukijoita tervehtien 

Aku Toivonen

Aku Toivonen on Elvis ry:n uusi toiminnanjohtaja.