Tyhjäkasettimaksu digitaaliaikaan

Tyhjäkasettimaksu digitaaliaikaan

Tyhjäkasettimaksua on heinäkuun alusta lähtien ryhdytty perimään myös tietyistä digitaalisista tallennusvälineistä. Opetusministeriön päätöksellä niitä on maksettava myös tietokoneen avulla tallennettavista CD-levyistä (CD-R ja CD-RW) sekä erillislaitteella tallennettavista CD-levyistä (CD-R audio ja CD-RW audio). Edellisistä maksun suuruus on minuutilta 0,3 penniä ja jälkimmäisistä 3 penniä. Näin kertyvät maksut jaetaan musiikille samoilla periaatteilla kuin äänikaseteista eli C-kaseteista perittävät maksut.

Tyhjäkasettimaksuina on vuosittain jaettu Teoston joulukuun tilityksessä useita miljoonia markkoja musiikin tekijöille ja kustantajille. Tämän individuaalisen jaon lisäksi rahaa on jaettu myös kollektiivisesti, ja esimerkiksi Luovan Säveltaiteen Edistämissäätiön LUSES:n vuosittain jakamat lähes kaksi miljoonaa markkaa tulevat pääosin näistä varoista.

Kasettimaksun laajentuminen digitaalisiin tallenteisiin on periaatteellisesti tärkeä askel, vaikka sen merkitys rahassa ei vielä suuri olekaan. Tyhjien C-kasettien myynti on kääntynyt laskuun, ja osasyynä siihen ovat digitaaliset tallennusvälineet. Kehitys tulee varmasti nopeutumaan etenkin siinä vaiheessa, kun kodeissa ryhdytään tallentamaan digitaalisesti myös radiolähetyksistä.

Samaan aikaan EU:ssa valmistellaan päätöksiä tekijänoikeuksista tietoyhteiskunnassa. Yksi visaisia kysymyksiä on se, pitäisikö tekijän yksinoikeutta laajentaa koskemaan myös yksityistä digitaalisessa muodossa tapahtuvaa kopiointia. Analoginen C-kasetille kopioiminenhan on yksityiseen käyttöön sallittua ilman tekijän lupaa.

Tanskassa yksityinen digitaalitekniikalla tapahtuva kopiointi on jo kielletty. Musiikin oikeudenhaltijoita edustavat kansainväliset järjestöt ovat ajaneet samaa myös EU:ssa. Brysselissä ollaan kuitenkin odottavalla kannalla ja seurataan, mitä tekninen kehitys tuo tullessaan. Tänä aikana voivat valtiot kansallisella tasolla tehdä omia päätöksiään. Todennäköistä on, että Suomessakin jatketaan odottavaa linjaa.

On turha kieltää lailla sellaista, mitä ei käytännössä lainkaan pystytä valvomaan. Se heikentäisi lakien merkitystä, ja tekijänoikeuden alueella se vaikuttaisi muutenkin kielteisesti kansalaisten asenteisiin. Tekninen kehitys voi kyllä tuoda uudenlaisia valvontakeinoja, ja myös digitaalisen kopioinnin estäminen saattaa tulla mahdolliseksi. Huimimmat näkymäthän ovat sellaiset, että digitaaliseen äänitykseen kätketään koodeja, jotka tuhoavat kopion, elleivät kuuntelijan luvat ole kunnossa.

Musiikkiteosten joustava saatavuus ja leviäminen on tärkeää niin musiikin kuuntelijoille kuin tekijöillekin. Tämä ei kuitenkaan saa tapahtua tekijöiden moraalisten eikä taloudellisten oikeuksien kustannuksella. Tietyissä tilanteissa kätevintä voi olla sallia teosten rajallinen käyttö, kunhan se jollakin tavalla tekijöille korvataan. Näinhän on menetelty kotikopioinnin suhteen, kun sen haittojen kompensoimiseksi on kerätty ja jaettu tyhjäkasettikorvauksia. Ja samasta on kysymys myös silloin, kun ensi vuonna hallituksen esityksen mukaisesti ryhdytään maksamaan kirjastoapurahoja myös musiikin tekijöille ja esittäjille.

Martti Heikkilä


Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 3/1998

Selaa lehden artikkeleita