Tilipäivälottoa

Tilipäivälottoa

Musiikintekijäkollegani uskaltaa soittaa luottokorttia isolla volyymilla kerran vuodessa, kesäkuussa. Silloin hän suuntaa koko perheen kokoonpanolla Italiaan lomalle. Passien ja hammasharjojen lisäksi pitää muistaa aina ottaa mukaan käyttäjätunnus ja salasana, joilla pääsee Teoston verkkopalvelun asiakassivuille. Kesäkuun tilityksen määrä kun on saatava tietää heti tuoreeltaan, oltiinpa missä päin maailmaa tahansa.

Tänä kesänä kollega nousi lentokoneeseen melko toiveikkain mielin, koska eräs oikeinkin työllistetty artisti on viime syksynä levyttänyt hänen tekemiään lauluja. Radiosoittoon kipaleet eivät päätyneet, kun eivät olleet sinkkubiisejä, mutta artisti on todistetusti ottanut ne konserttisalikiertueensa ohjelmistoon. Ainakin jotain palkkaa lauluntekijälle on työstä tulossa. Ainakin pitäisi olla.

Kollega toteaa, että vuotuinen tilipäivälotto tuo matkailuun oman jännityksensä: Sen tulos määrää, millä budjetilla Italiaa ihaillaan. Joskus on käynyt niin, että tilitys on ollut odotettua ja ansaittua vähäisempi, koska joku kovasti keikkaa tekevä artisti ei olekaan tehnyt keikoistaan ohjelmailmoituksia. Silloin lomatunnelmaa on latistanut huoli siitä, millä lentoliput ja lystit maksetaan. Harmittava musiikintekijän ammatin varjopuoli.

Tilitystiedot on hyvä tarkastaa aina. Jos ne eivät vastaa todellisuutta, kannatta asiasta tehdä huomautus Teostoon. Se ottaa tekijän puolesta yhteyttä esittäjiin, jotka ovat jostakin syystä jättäneet ohjelmailmoitukset tekemättä.

Teosto täyttää tänä vuonna 85 vuotta. Selvis onnittelee lämpimästi. Juhlavuoden ”Se biisi kosketti” -kampanjalla Teosto on kerännyt nettisivuilleen suomalaisten muistoja hetkistä, joissa kotimainen musiikki on ollut läsnä. Koskettavia tarinoita, jotka osoittavat, että musiikki on ihmisille iso juttu.


Sanna Korkee

Päätoimittaja

Selvis 2/2013


Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 2/2013

Selaa lehden artikkeleita