Musiikintekijät -logo

Teoston haasteet ja karaoken kiemurat

Teoston haasteet ja karaoken kiemurat

Ruotsin Stim ja Britannian MCPS-PRS ovat sopineet perustavansa Tukholmaan sijoittuvan yhteisyrityksen ICE:n. Sen tarkoitus on toimia jatkossa tekijänoikeuksien ”hallinnointimyllynä” molempien seurojen lukuun. Kumpikin omistaa siitä 50 prosenttia. 

Brittien seuralla liikevaihto on noin kuusinkertainen Stim:iin verrattuna. Ruotsalaisten etuna on pohjoismainen osaaminen, joka brittejä kiinnostaa. Stim:n henkilökunnasta lähes puolet on siirtymässä kadun yli uuden yhtiön palvelukseen, ellei osa saa tässä muutosprosessissa vaihtaa alaa ja tilalle otetaan ns. paremmin tarkoitukseen soveltuvaa henkilöstöä. 

ICE-yrityksen on tarkoitus hoitaa ennen muuta laskutusrutiinit, teosdokumentointi, esitysraportointi ja tilitys mahdollisimman kustannustehokkaasti uusimmalla IT-tekniikalla. Myös Stim:n on mahdollista saavuttaa merkittäviä säästöjä, sillä se on tehokkuudessa huomattavasti meidän Teostoamme jäljessä. 

Mutta miten käy tehokkuusbisneksessä raportoinnin ja tilityksen tarkkuuden? Aletaanko vähitellen toimia isoimpien kustantajien ja kansainväliseen hittituotantoon keskittyneiden tekijöiden ehdoilla? 

Stim on toivottanut muut pohjoismaiset seurat ICE:n asiakkaiksi. Tarkemmat ehdot ovat ainakin toistaiseksi liikesalaisuuksia. Onkin aika nurinkurista, että kun EU-komissio on ajanut seuroja keskinäiseen kilpailuun ja vaatinut avoimuuden lisäämistä, niin samaan aikaa kilpailu ja bisneshenkisyys johtaa liikesalaisuuksiin. 

ICE:ssä on kysymys ns. back office -toiminnoista eli ”myllyn pyörittämisestä”.  Näistä toiminnoista erillisenä on pohjoismaissa keskusteltu front office -toimintojen tulevista järjestelyistä. Mekanisointioikeuksiin keskittynyt NCB on jo tällainen yhteispohjoismainen front office (toki samalla osittain myös back office). Nyt Stim on irtisanonut myös NCB-yhteistyön vuoden 2009 alusta lukien. 

Pohjoismainen yhteistyö on nyt kovalla koetuksella. Syntyykö NCB:n perustalle vielä uusi yhteispohjoismainen-balttilainen front office, joka lisensioi niin mekanisointi- kuin myös esitysoikeuksia kaikilla valtioiden rajat ylittävillä lisensointialueilla (kuten internet, mobiiliverkot, satelliitti-tv)? Vai onko Stim jo hypännyt sellaiseen kelkkaan, jossa agressiivinen bisnesnäkökulma sanelee suunnan. Stim:n toimintaa arvioitaessa on hyvä muistaa, että sen liikevaihdosta huomattava on isojen kustantajien alikustannusoikeuksia, jotka kattavat kaikki pohjoismaat. 

Teostossa on nyt tarkan markan paikka. Mikä tulevaisuuden malli on paras ja kenelle? Kenen kanssa kannattaa liittoutua, vai onko suomalaiselle tekijälle viisain vaihtoehto se, ettei hypätä ainakaan toistaiseksi mihinkään kelkkaan. 

Suomalaisilla metsänomistajilla on edelleen tiukasti hyppysissään oma Metsäliitto, vaikka he halutessaan voivat myydä puuta myös ylikansallisiksi muuttuneille UPM:lle ja Stora Ensolle. 

Joidenkin ravintolatilitys romahti

Teosto maksoi 12. kesäkuuta 15,3 miljoonaa euroa noin 8.200 suomalaiselle musiikin tekijälle ja kustantajalle. Korvauksia maksettiin teosten vuoden 2006 koti- ja ulkomaanesityksistä sekä tallentamisesta kuva- ja äänitallenteille ja lataamisesta matkapuhelinten soittoääniksi. 

Osalle tekijöistä tilityslistat toivat ikävän yllätyksen. Teoston tilityssääntöä on muutettu sen jälkeen, kun huvi- ja ravintola-alue 1.5.2006 lähtien laskutuksessa ja vastaavasti myös tilityksessä yhdistettiin. Tässä yhteydessä myös tällä alueella otettiin käyttöön ns. ”euro sisään – euro ulos” -periaate. Jo muutama vuosi sitten vastaava periaate otettiin konserttialueelle eli mitä isommat konsertin lipputulot, sitä suurempi tilitys. 

Eniten närää tuntuu nyt herättäneen se, että kaikki paperilla tulleet esitysraportit sijoitetaan automaattisesti alimman tilityksen luokkaan, vaikka kyseessä olisi ollut isonkin lipunmyynnin tapahtuma. Tällaiseen muutokseen on ollut kaksi perustetta: a) paperiraportit aiheuttavat huomattavasti enemmän hallinnointikustannuksia kuin verkkoraportointi, b) paperiraporttien kohdistaminen oikeisiin laskutusluokkiin on olennaisesti vaikeampaa kuin verkkoraporttien. 

Elvis ry:n ja kevyen musiikin edustajat Teoston tilitys- ja jakosääntötoimikunnassa sekä Teoston johtokunnassa ovat olleet uutta tilityssääntöä yksimielisesti hyväksymässä. Viime vuoden keväällä sen hyväksyi yksimielisesti myös Teoston kevätkokous. 

Uudistuksesta jotkut hyötyivät ja jotkut hävisivät. Voittajat ja häviäjät olivat kaikki huveissa ja ravintoloissa esitettävän musiikin tekijöitä ja kustantajia sillä rahat pysyivät tämän alueen sisällä. Joidenkin häviäjien tilitys putosi tällä alueella murto-osaan aikaisemmasta. Omalla kohdallani pudotus oli lähes puoleen edellisvuodesta. Oliko muutos oikeansuuntainen ja pitäisikö joitain yksityiskohtia arvioida uudelleen? Siitä on hyvä jatkaa keskustelua, jotta yhdistysdemokratia toimii niin kuin sen pitää. 

Laskuttamalla korvauksia karaoketekstistä

Karaoke tuntuu Suomessa olevan vuosi vuodelta suositumpaa, niin ravintoloissa kuin kotikäytössä. Tämän ansiosta myös yhä useampia teoksia päätyy karaoketallenteille. 

Teosto laskuttaa näiden tallenteiden mekanisointioikeuksista. Tekijä saa niistä osuutensa ncb-tilityksen mukana. Esityskorvauksiakin Teosto kerää ravintoloilta, mutta koska karaoke-esityksiä ei toistaiseksi raportoida, ei niistä myöskään voi saada tilityksiä. 

Karaoketallenteen tuottaja tarvitsee kuitenkin erikseen luvan myös kuvatallenteella käytettävään laulutekstiin. Teostosta tätä lupaa ei saa, koska kyse on graafisista oikeuksista, joita Teosto ei hallinnoi. 

Kustannettujen sanoitusten luvat tuottaja saa musiikkikustantajalta. Ammattimaisesti toimiva kustantaja tietysti laskuttaa käyvän summan tästä luvasta. Lasku voi yhtä karaoketallennetta ja yhtä tekstiä kohti olla tiettävästi satojakin euroja. Osan tästä kustantaja tilittää tekijälle (yleensä puolet) sen mukaisesti, mitä kustannussopimuksessa on sovittu.

Mutta mitä tapahtuu, kun karaoketuottaja soittaa tai meilaa manustekijälle ja kysyy, saako tämän tekstin ottaa karaokelle. Saattaa käydä niin, että manustekijä on kysymyksestä vain mielissään ja vastaa, että totta kai. Ehkä karaoketuottajan kysymyskin on toisinaan muotoiltu siten, ettei manustekijä ymmärrä kyse olevan myös rahasta. Tekijä ehkä ajattelee, että vakiokorvauksethan tulevat sitten Teoston kautta, joten miksipä ei lupaa antaisi ilman että rahasta erikseen puhutaan. 

Kun karaoketuottaja pyytää manustekijältä tekstinkäyttölupaa, tekijän on luonnollista kertoa myös se, mitä mahdollinen lupa maksaa. Ainahan muutama sata euroakin on yhden laskun väärtti.  

Martti Heikkilä


-Nuotin vierestä


Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 2/2007

Selaa lehden artikkeleita