Teosto maksoi myyntituloja
Teosto maksoi 11. kesäkuuta suomalaisten tekijöiden, perikuntien ja kustantajien tileille 15,8 miljoonaa euroa. Median uutisissa oikaistiin mutkia suoriksi ja kerrottiin, että oli muusikoiden palkkapäivä.
Mutta mitä Teosto tarkkaan ottaen maksoi? Missään tapauksessa se ei ollut palkkaa. Teosto ei ole tekijöiden työnantaja. Yhtä vähän Teosto maksoi palkkioita.
Palkasta tai palkkioista puhuminen johtaa vertauskuvanakin aivan vääriin mielikuviin. Se kuinka paljon rahaa tilille ropsahtaa, ei ole missään suhteessa siihen työaikaan tai vaivaan, joka teosten luomiseen on käytetty. Välttämättä se ei myöskään riipu ammattitaidosta, mitä sillä säveltäjien, sanoittajien tai sovittajien kohdalla sitten tarkoitetaankin. Niin sanottu viheltäjäsäveltäjäkin voi saada aikaan hittisävelmän, joskus jopa viidessä minuutissa, vaikka ei tiedä nuoteista ja harmonioista tuon taivaallista. Toisinaan saattaa olla kyse onnellisesta sattumasta.
Verotuksessa näistä tuloista käytetään termiä käyttökorvaukset. Myös tekijänoikeuslaissa puhutaan korvauksista. Arkikielessä käytetään myös nimityksiä teostokorvaukset tai teostotulot.
Mutta korvauskaan ei sanana ole paras mahdollinen, sillä siihen sisältyy vivahde jonkinlaisesta armollisesta hyvityksestä. Musiikkia käytetään ja sitten siitä oikeudenmukaisuuden nimissä jotain korvataan. Korvauksille on yleensä tyypillistä se, että joku muu kuin korvausten saaja päättää summan.
10. kesäkuuta järjestetyssä Teoston seminaarissa Pauli Hanhiniemi vertasi näitä tuloja optioihin. Hän sanoi, että Nokia ja muut isot pörssiyhtiöt ovat jo vuosia sitten ymmärtäneet tekijänoikeuden merkityksen, kun johtajien onnistuneita toimia on palkittu optioin. Vertaus on oikeilla jäljillä, vaikka optiot eivät kansan mielissä tällä hetkellä huudossa olekaan. Kun Teosto nyt tilitti kuusitoista miljoonaa 8 500:lle tekijälle ja kustantajalle, on helppo laskea, ettei kenestäkään tullut optiomiljonääriä.
Osuvimmin 11. kesäkuuta tapahtuneita tilisiirtoja kuvaa se, että Teosto maksoi myyntituloja. Äänitteiden ja kuvatallenteiden myynnissä kyse oli aivan konkreettisesti niistä rojalteista, joita kunkin tallenteen hinnasta tilitettiin myyntitulona tekijöille ja kustantajille. Konserttijärjestäjät puolestaan maksoivat rojalteja pääsylippujen hinnoista ja yksityiset radiot ja tv-asemat mainostuloista. Perimmältään kaikilla esitysalueilla kyse oli siitä, että Teosto myi teosten esitysoikeuksia ja nyt tilitti nämä myyntitulot meille, jotka nämä teokset omistamme.
Vertailukohtana voi käyttää maanviljelijöitä ja metsänomistajia. Heistäkin toisilla on paremmat sadot ja hakkuukypsemmät metsät ja joissakin metsissä järeitä jalopuita. Myyntitulojen määrä vaihtelee suuresti, mutta markkinatalouden kannattajat pitävät sitä luonnollisena taloudellisen hyvinvointimme edellytyksenä, varsinkin kun myyntituloistakin osan siirtää verottaja valtion kirstuun.
Metsänomistajilla on toisinaan tilipäivä. Aivan kuten musiikkiteosten omistajallakin.
Martti Heikkilä
