Spotta ej på Teosto
Kun Teoston uuden viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtajan Tomi Korhosen nimityksestä oli juttu Hesarissa, pisti silmiin maininta siitä, kuinka oloissamme epäseksikkään työnantajan hän olikaan valinnut. Tervetuloa Tomi!
Niinpä niin, sieltä se taas tuli; Teostohan on maamme tunnetuin ilonpilaaja, kivan tappaja ja kaiken kaikkiaan erittäin epäilyttävä virasto, joka käyttää kansalaisilta kepulisti kupattua rahaa jo ennestään vauraiden tekijöiden edelleen rikastuttamiseksi – ja lainsäätäjän lobbaamiseen kuluttajien kurjuuden maksimoimiseksi.
Tätä mielikuvaa pyrkii pönkittämään moni populismilla ratsastava taho ja sen nielevät innokkaimmin ne, joille arjen harmaus on luonut tarpeen uskoa kaikkeen jännään kuten salaliittoihin tai vaikkapa paranormaaleihin ilmiöihin (joihin tekijänoikeuskin monien mielestä kuuluu). Mutta vaikka sylkykupin rooli on epäkiitollinen, se on vain kestettävä ja luotettava siihen, että asiallistakin suhtautumista kyllä löytyy, vaikka se ei yleensä pidä niin paljon ääntä itsestään.
Se, että me musiikintekijät olemme antaneet valtakirjan Teostolle lisensioida teostemme käyttöä ja sitten tilittää meille julkisesta esittämisestä kerätyt korvaukset, on yksi tärkeimmistä edellytyksistä ammattimaiselle musiikinteolle maassamme. Tämä on toiminut hyvin mm. siksi, että oikeudenomistajat ovat kontrolloineet ja säädelleet aktiivisesti järjestelmän toimintaa Teoston eri toimikunnissa, hallituksessa ja jäsenkokouksissa.
Silti Teoston on syytä kestää hyvinkin erilaisten tekijä- ja käyttäjäasiakkaittensa kritiikkiä, kuunneltava heidän vaatimuksiaan ja pyrittävä kaikkien kannalta optimaalisiin ratkaisuihin samalla, kun kansainväliset paineet puskevat ulkopuolelta. Tehtävä ei todellakaan ole helppo. Siksi onkin ikävää, kun puutteelliseen tietoon ja/tai silkkaan asenteellisuuteen perustuvaa älämölöä kuuluu välillä myös musiikkialan sisäpuolelta. Uskon kuitenkin, että Elvisin jäsenistössä arvostetaan Teostossa tehtävää työtä ja ymmärretään, että Teosto olemme me.
Todellisten musiikinrakastajien tunnekuohuisat nettikeskustelut käynnistyvät aina, kun jossain, sisällöstä täysin riippumatta, vilahtaa T-sana. Veikkaanpa, että jos vaikka kerrottaisiin, että Teosto katuu syvästi kaikkea ja pyytää anteeksi aiheuttamaansa mielipahaa, tarjoaa pullakahvit laittomasti lataaville ja jäsenkokouksessaan lobbaa piraattipuolueen edustajan hallitukseensa, sekin saisi osakseen vihaisen vyöryn. Ai miksikö? No siksi, että keskustelut osoittavat lähes kaikkien jupinoiden perustuvan täydelliseen lukutaidottomuuteen. Mielipide lukitaan ja avain heitetään mereen. Kokemus on osoittanut, että vaikka kuinka todistat lumen olevan valkoista, niin nehän vaan väittävät sen olevan mustaa.
Siitä, miten Teosto-kuvaa kiillotettaisiin, ollaan montaa mieltä. Pitääkö median kautta vyöryttää tunnettujen musiikintekijöiden mielipiteitä siitä, kuinka Teosto on mahdollistanut heidänkin olemassaolonsa? Pitäisikö sittenkin esitellä niitä tekijöitä, jotka eivät itse esitä musiikkiaan? Pitäisikö esitellä myös niitä, jotka saavat vain pieniä korvauksia, mutta ovat lahjakkaita ja tinkimättömiä oman polkunsa kulkijoita? Entä miten Teosto-palkinnon media-arvo pelataan parhaiten? Järjestetäänkö näyttävä gaala? Ojennetaanko tuntuva tukku rahaa yhdelle vai monta pienempää useammalle? Vai annetaanko fyrkkaa ollenkaan? – omasta mielestäni ei tarvitse antaa, sillä todistetusti rahan määrä ei korreloi palkinnon julkisuusarvon kanssa, päinvastoin, rahan jako buustaa entisestään ”rikkaat jakavat rikkaille” -mielikuvaa. Elitismin pönkittäminen ei kuulu tämän päivän Teostolle.
Immateriaalinen eli aineeton hyödyke -käsitteen oivaltaminen tuntuu olevan vielä suurimmalle osalle porukkaa mahdotonta. Se, että kansalaisten syvät rivit saataisiin ymmärtämään teoksen tuottama arvo sen hyödyntäjälle olisi jo jonkinlainen edistysaskel. Aikoinaan parturini (oikein sympaattinen keski-ikäinen naishenkilö) kirosi Teoston alimpaan helvettiin sillä logiikalla, että hänhän on jo maksanut luvanvaraisesta radion kuuntelusta ja radiot taas ovat maksaneet musiikin esittämisestä Teostolle – miksi ihmeessä hänenkin pitää vielä maksaa?! Yritin taivuttaa eteeni kerääntyvää rautalankavyyhteä ja selittää, että hän myös osaltaan hyötyy liiketoiminnassaan musiikin esittämisestä. Ei mennyt jakeluun.
Meidän Elvisläisten on kuitenkin syytä pitää Teosto-lippua korkealla ja valistaa kansaa rinta rottingilla. Kertoa siitä, että ilman Teostoa ammattimainen musiikinteko näivettyisi ja tilalle hivuttautuisivat luovuutensa tyhjiä nurkkia kolistelevat amatöörit, jotka aikansa netissä peuhattuaan keskiluokkaistuisivat juristeina, lääkäreinä, valtion virkamiehinä ja tietenkin koodaajina, havahtuen ennen pitkää siihen tosiasiaan, että heidän tekijänoikeutensa meni jo aikaa sitten työnantajille.
Rauhallista Joulua ja parasta uutta vuotta ikinä toivottaen
Janne Louhivuori
Louhipaja
