Musiikintekijät -logo

Sen jos tietäisin...

Sen jos tietäisin…

Tammikuussa uutisoitiin, että maailman suurimpiin kuuluva musiikkikustantaja Universal Music Publishing on tehnyt Ranskan tekijänoikeusseuran Sacemin kanssa sopimuksen verkkolisensioinnista Euroopan talousalueella. Kyse on Universalin angloamerikkalaisesta ja ranskalaisesta repertuaarista.

Warner/Chappell on puolestaan tehnyt sopimukset Iso-Britannian MCPS-PRS:n, Saksan GEMA:n ja Ruotsin STIM:n kanssa. Nämä sopimukset koskevat Warner/Chappellin angloamerikkalaista repertuaaria verkkolisensioinnissa Euroopan talousalueella. Kustantajan mukaan vastaavia sopimuksia voidaan myöhemmin tehdä myös muiden järjestöjen kuten Teostonkin kanssa.

Sacemin kanssa tehtyyn sopimukseen sisältyy Billboard-lehden mukaan myös se, että Universalilla on jatkossa 50 % äänivallasta, kun päätetään, kuinka Universalin repertuaaria Sacemin kautta lisensioidaan. Tämä on enemmän kuin Universalilla tai kaikilla kustantajilla yhteensä on Sacemissa hallituspaikkoja.

Tammikuussa uutisoitiin myös, että maailman suurimpiin indie-kustantajiin kuuluva Peermusic on tehnyt sopimuksen MCPS-PRS:n kanssa angloamerikkalaisen repertuaarin osalta ja Espanjan SGAE:n kanssa latinalaisen repertuaarin osalta.

EMI Music Publishing on jo aiemmin sopinut, että sen angloamerikkalainen repertuaari lisensioidaan jatkossa MCPS-PRS:n ja Saksan GEMA:n perustaman yhteisyrityksen CELAS:n kautta. Ensimmäinen tällainen EMI-repertuaaria koskeva sopimus on nyt tehty CELAS:n ja Omnifonen välillä koskien MusicStation palvelua.

Onko niin, että isot kansainväliset kustantajakalat eivät enää ui Teoston verkkoon? Onko Teoston kiirehdittävä omia liittoutumisneuvottelujaan? Vai onko meidän täällä Suomessa luotettava itseemme ja siihen, että myös pieni ja tehokas voi yksinäänkin olla kilpailukykyinen? Voisiko meillä olla isoillekin kaloille tarjota jotain sellaista, mitä muilla ei vielä ole?

Äänitteet ovat kulttuuria

Suomalaisen musiikin päivän seminaarissa 11.3. otsikkona oli ”Musiikkikulttuurin uria ja bittejä – äänite suomalaisessa tietoyhteiskunnassa”. Seminaarin kokoamisesta kantoi tänä vuonna päävastuun ÄKT, jonka toiminnanjohtaja Arto Alaspää toimi myös seminaarin puheenjohtajana.

Aamupäivän otsikkona oli ”Suomalainen äänite moniarvoisen musiikkimme julkistajana”. Sen alla oli Peter von Baghin esityksen otsikkona ”Marginaalista musiikin valtamediaksi” ja opm:n ylijohtaja Riitta Kaivosojan esityksen otsikkona ”Äänite kansallisena kulttuurivoimana”.

Kaikki nämä otsikot jo kiteyttivät sen, mikä seminaarissa nousi pääosaan: musiikkiäänitteet ovat olennainen osa suomalaista kulttuuritarjontaa. Tämänhän pitäisi olla itsestäänselvyys ja seminaari herätti kysymään, miksi näin ei ole. Kuvaavaa asenteille on, että äänitteiden arvonlisävero on meillä täydet 22 prosenttia, kun se kirjoilla ja konserttilipuilla on vain 8 prosenttia, lehtien tilausmaksuilla nolla.

Ja miksi valtio ei lainkaan tue suomalaista äänitetuotantoa? Kun viime syksynä valtio oli osoittamassa tämän vuoden elokuvatukeen 17,5 miljoonaa, elokuvatuottajat julistivat tuotantosulun kunnes lisärahaa luvattiin. Ja kun kotimaista elokuvaa pitää tukea, niin miksi ei myös kotimaista musiikkituotantoa?

Olisikohan osasyynä se, että myöskään ÄKT ei ole profiloitunut niinkään kulttuurijärjestöksi vaan enemmänkin kaupalliselta pohjalta toimivien yritysten etujärjestöksi. Mutta eihän näiden pitäisi olla ristiriidassa. Kaikkien markkinataloudessa toimivien yritysten on tietysti oltava kaupallisia siinä merkityksessä, että niiden tilinpäätökset eivät voi vuodesta toiseen olla tappiollisia. Mutta onko äänitetuotanto lopulta sen kaupallisempaa kuin elokuvatuotanto tai kirjojen kustantaminen tai Savonlinnan Oopperajuhlien tai Pori Jazzin järjestäminen?

Tai onko yhtenä syynä se, että mielikuvaan suomalaisista äänitteistä sekoittuvat helposti radioiden voimasoitteet? Kansalliskirjaston Tarja Lehtinen kertoi seminaarissa, että vuosittain meillä julkaistaan lähes kolme tuhatta uutta musiikkiäänitettä eli yksittäisiä raitoja hyvinkin 30.000. Tarjonta on siis paljon moniarvoisempaa kuin formaattiradioista voisi päätellä.

Seminaarin paneeleissa suomalaisen äänitetuotannon kehitystrendejä käsiteltiin monelta kantilta. Nimet Hannu Sormunen (Universal), Pekka Lehti (Aito Records), Tuomo Saukkonen (Sakara Records), Timo Ruottinen (FG-Naxos/Alba Records), Niko Nordström (Warner), Kari M. Pössi (Piikkikasvi), Risto Hemmi (Finnvox), Reijo Kiilunen (Ondine) ja Tuomas Kinberg (Sinfonia Lahti) takasivat sen, että oltiin ajan hermolla. Minna Lindgrenin ja Juhani Merimaan vetämissä keskusteluissa yhtenä pääteemana oli, että koko ala elää melkoista murrosta: yleisö ja musiikkimediat pirstaloituvat, verkkoyhteisöjen merkitys kasvaa ja levy-yhtiöistä tulee 360 asteen musiikkiyhtiöitä.

Suomalaisen musiikin päivää vietettiin tänä vuonna kuudennen kerran. Seminaari on vakiintunut pidettäväksi Sibelius-Akatemian kamarimusiikkisalissa ja jälleen kerran se osoittautui tärkeäksi yli sadan musiikkialan vaikuttajan ja aktiivin kohtaamispaikaksi. Päivän tapahtumien organisoinnista on tähän asti vastannut neuvottelukunta, jossa Elvis on jäsenenä. Ensi vuodeksi päivän järjestelyt siirtyvät kiinteämmäksi osaksi Suomen Musiikkineuvoston toimintaa. Me olemme tietysti mukana ydinjoukossa myös uudessa toimintamallissa.

Hitin kaava löytyi – vai löytyikö?

Mikä on hitin kaava? Tätä usein kysytään ja hittejä tehneet säveltäjät, sanoittajat ja sovittajat vastaavat: ”Sen jos tietäisin, tuskin kertoisin”.

FM Risto Kukkosen väitöskirja ”Aavan meren täällä puolen – Arkkityypppiset piirteet ja amerikkalaisvaikutteet suomalaisissa molli-iskelmissä” on tutkimus suomalaisista suosituista molli-iskelmistä. Analyyseissa on keskitytty pääasiassa hittisävelmiä yhdistäviin musiikillisiin piirteisiin sekä niiden käyttötapoihin. Erityistä huomiota ovat saaneet sävelmissä esiintyvät tyypillisimmät arkkityyppiset piirteet, kuten suosituimmat melodia-aiheet, sekä Yhdysvalloista ragtimen ja jazzin mukana kulkeutuneet vaikutteet.

Tutkimusaineistona on 224 sävelmää vuosilta 1929–1996. Koska noin neljä viidestä vanhemman polven hittisävelmästä on mollisävellajissa, ne ovat tutkimuksen pääkohteena. Sävelmät on valittu Toivelaulukirjasarjan osista 1-16 kotimaisten iskelmien genrestä. Seuraavassa otteita tutkimuksen tiivistelmästä.

”Kotimaiset säveltäjämme omaksuivat jo 1930-luvulla amerikkalaisissa evergreeneissä käytetyn menestyskonseptin ja sulauttivat sen menestyksellisesti osaksi kotoista perinnettä. Yksinkertaisesti esitettynä suosituissa jazz-sävelmissä käytetty sävellysmuotti omaksuttiin Suomessa, mutta täällä tuohon samaan aihioon istutettiin oman iskelmäperinteemme mukaista musiikkia. Täysimittaisena amerikkalaisvaikutteet puhkesivat kukkaan Toivo Kärjen tuotannossa 1940-luvulla. Jazzin ohella Kärki sai merkittäviä vaikutteita myös Yhdysvaltain markkinointisysteemistä, jonka pohjalta hän kehitti Suomen oloihin soveltuvan, hiotun ja aikaansa edellä olevan oman markkinointimetodinsa.

Noin 1960-luvun puolivälistä eteenpäin tanssilajeihin kytkeytyvät perinteiset musiikkityylit kuten tangot, foxit ja jenkat alkavat radikaalisti vähetä pop- ja rock-sävelmien tieltä. Uusista virtauksista pop-musiikki jatkaa tuotantoperiaatteidensa osalta selvimmin iskelmäperinnettä. Tanssilajeista erkaantumisen lisäksi uudet sävelmät eroavat vanhoista tanssisävelmistä tietysti monilla muillakin tavoilla, kuten moniraitaäänityksen mukanaan tuomien saundillisten uudistusten osalta. Myös sävelmien muotorakenteissa tapahtuu selvä muutos kun jazz-evergreenien välityksellä omaksuttu sävellyskonsepti alkaa väistyä nykyiskelmille tyypillisen säkeistö-/kertosäkeistö-muodon tieltä.

Uudistuneen iskelmän vuossa on kuitenkin myös perinteisempää linjaa jatkavia sävelmiä. Näiden ”uusvanhojen” sävelmien tyylillinen pintakuorrutus edustaa uudempaa aikakautta, mutta musiikillisesti ne jatkavat pitkälti vanhojen tanssisävelmien viitoittamalla tiellä. Musiikillisten piirteiden lisäksi myös tekstien kirjoittamisessa suositaan edelleenkin perinteisiä metodeja, esimerkiksi iskelmätekstien teknisessä sommittelussa – kuten laulun nimen ja avainfraasin yhteispelissä – noudatetaan hyvin pitkälti vanhoja hyviksi havaittuja tekstinteon periaatteita.”

Risto Kukkoselle on nostettava hattua tästä Helsingin yliopiston musiikkitieteen väitöskirjasta. Oma musiikkitieteellinen osaamiseni ei riitä sen arvioimiseen, miten oikeassa tutkija on siinä, että näiden 244 hittisävelmän melodioissa ja soinnituksissa on tiettyjä yhtäläisyyksiä. Mutta silti uskallan epäillä, onko tutkija sittenkään löytänyt hitin kaavaa. Entäpä jos se jokin on näissä melodioissa ja sointujen yhdistelmissä jää tutkijaltakin piiloon? Entäpä jos se jokin kätkeytyy rytmiin, laulajan fraseeraukseen tai laulun nimeen, aiheeseen tai rivien väleihin. Tai kaikkien näiden yhdistelmiin. Tai sattuman oikkuihin.  

Martti Heikkilä

Selvis 1/08


-Nuotin vierestä


Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 1/2008

Selaa lehden artikkeleita