Sävelletään työsuhteessa

Sävelletään työsuhteessa

Suomen tekijänoikeusjärjestelmä muuttuu dramaattisesti, jos hallitus onnistuu toteuttamaan tekijänoikeuspoliittiset hankkeensa. Muutos heikentää tekijöitä ja vahvistaa yritysten asemaa. Tekijänoikeusjärjestöt eivät välty muutokselta.

Ajankohtaisin on hanke työsuhdeolettaman ottamiseksi tekijänoikeuslakiin. Hallitus kaavailee tuovansa esityksen lähiaikoina eduskuntaan.

Olettama tarkoittaisi sitä, että työsuhteessa olevien tekijöiden oikeudet siirtyisivät lain nojalla työnantajalle kokonaisuudessaan rajoittamattomaan käyttöön oikeuksien koko voimassaoloajaksi.  Teoriassa jäisi mahdollisuus sopia toisin tai noudattaa alan vakiintunutta käytäntöä.

Niin tyhmiä työnantajia ei olekaan, että he lähtisivät sopimustielle, kun oikeudet jo lain mukaan tulevat heille rajoituksetta. Muutos nykykäytäntöön on käänteentekevä. Nykyisin on runsaasti esimerkiksi työehtosopimuksia, joissa oikeuksista sovitaan. Muutos tulee erityisesti vaikeuttamaan muusikkojen, näyttelijöiden, ohjaajien, journalistien, tutkijoiden ja muiden tällaisten työntekijöiden tilannetta.

Pelkään pahoin että säveltäminen tulee jatkossa olemaan yksi teosten tekemisen muoto, joka puetaan työsuhteen kaapuun. Sovittaminen, sanoittaminen ja miksei pienten ja suurtenkin teosten tekeminen voi hyvin tapahtua työsuhteessa. Työnantajien kannattaa maksaa tekijöille palkkaa, jos se tekijänoikeuslain mukaan turvaa heille teoksiin rajoittamattomat oikeudet.

Työ- ja elinkeinoministeriön ylimmältä tasolta on minulle vahvistettu, että hallituksen tarkoitus on työsuhdeolettaman avulla parantaa yritysten asemaa. Se tarkoittaa, että tekijöiden asemaa heikennetään. Yhteiskunta ei tässä asiassa voita mitään. Päinvastoin se edistää tekijänoikeuksien ja niihin perustuvien tulojen kasautumista harvoille omistajille, jotka lisäksi ovat usein ulkomaisia. Musiikkialan toimijat tietävät miksi suuret ovat niin suuria. Ne ovat ajan mittaan ostaneet paljon pieniä.

Tekijänoikeusjärjestelmän muuttamiseksi tapahtuva hallituksen työ on saanut edetä melko lailla häiriöttä. Ei ole näkynyt paljonkaan tekijöiden tai tekijänoikeusjärjestöjen puheenvuoroja, joissa hallituksen hankkeet kyseenalaistettaisiin.

Tekijänoikeusjärjestöjen osalta suu on supussa. Keskeisissä järjestöissä on aivan liian paljon kustantajia ja tuottajia estämään tekijöitä puolustavat kannanotot ja muut toimet.

Tulevaisuudessa tilanne vain pahenee jos hallitus onnistuu lainsäädännöllä edistämään oikeuksien siirtymistä työnantajille eli kustannusyhtiöille, levy-yhtiöille ja muille vastaaville. Tekijät ovat pian tekijänoikeusjärjestöissä sivustakatsojan asemassa.

Vielä on aikaa yrittää vaikuttaa lainsäätäjiin. Tehkää se.

Raimo Vikström

Kunniapuheenjohtaja

Suomen Muusikkojen Liitto ry


-Tässä ja nyt


Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 1/2009

Selaa lehden artikkeleita