Kaija Kärkinen
Kuva: Markku Mattila

Elämme hassunhauskoja uutisaikoja. Kansanedustaja ilmoitti jättävänsä tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanoton väliin, koska ei kestä katsoa homojen tanssimista. Tämä poiki heti leikkimielisen vastaiskun sosiaalisessa mediassa: minutkin kutsuttiin oikein Homotansseihin! Päätin riemumielin osallistua, kun ei sinne linnaankaan nyt kutsua tullut. Aika oli siis 6.12., mutta paikka vapaa, joten tanssahtelin kotona villasukat jalassa, rakkaalle isänmaalle ja sen kaikille, siis kaikille, asukkaille maljoja nostellen.

Kavaljeerinani oli perheen, ei nyt sentään ehkä paras, mutta innokkain tanssija. Siis koirani. Toivottavasti se tieto ei loukkaa kenenkään isänmaallisia tunteita. Ettei nyt vaan tule kutsua saunan taakse, niinkuin Linnan emännälle. Erään kunnan eräs valtuutettu kun halusi tarjota väistyvälle presidentille uusia, virkistäviä näkymiä sananvapauskeskusteluun…

Sana todellakin näyttää vapautuneen viime aikoina. Mutta onko se jo vapautunut moraalisista ja eettisistä velvoitteistaan olla loukkaamatta ihmisten yhdenvertaisuutta ikään, sukupuoleen, sukupuoliseen suuntautumiseen, ihonväriin tai ammattiin katsomatta? Viralliset ja yksityiset väärinymmärtäjät ovat poteroituneet heittelemään toisiaan monenlaisilla h-sanoilla, n-sanoilla ja mitä kirjaimia niitä nyt onkaan.

Sananvapaus näyttää myös olevan usein kovin tarkka yksityisyydestään. Nimettömänä ja kasvottomana voi keskustelupalstoilla ja vihasivuilla roiskia surutta kaikkea, mikä ei omaan pieneen ajatusmaailmaan mahdu. Meidät musiikintekijätkin on leimattu ahneiksi paskiaisiksi, kun olemme uskaltautuneet pitämään puoliamme tai vaatimaan kohtuullista korvausta tekemästämme työstä. Ja nimettömän kanssa on mahdotonta keskustella; poterosta kun pitäisi nostaa päänsä ja seisoa vahvojen sanojensa takana.

Tässä maassa on niin paljon mälsää, että rotestilauluille ja -sanoille on suuri tilaus. Meillä lauluntekijöillä on hallussamme suuri voima. Sanoilla voi satuttaa ja parantaa, purkaa ja rakentaa, vihata ja rakastaa. Ja laulun keinoin voi tavoittaa sellaisetkin korvat, jotka ovat turtuneet tähän jo arkiseksi käyneeseen poterohuuteluun. Sanansäilän taidokas kalisuttelu, ja lennokas verbaalitennis ovat nautinnollista seurattavaa, ja omaa suosikkiaan voi estoitta fanittaa. Siis jos nimi on tiedossa.

Sana olkoon siis vapaa. Mutta rajansa kaikella. Toissa jouluna lapset velvoittivat minut kokoamaan piparkakkutaloa, kaiken muun tohinan keskellä. Kun kuusikulmainen katto romahti kerta toisensa jälkeen ja kiehuva sokeri kärvensi sormenpäitä, perheenäidin sanavarastosta löytyi yllättävän laaja valikoima sensuroitua materiaalia, joka sai lapset pakenemaan huoneisiinsa kädet korvilla. Pitkän anelun päätteeksi sain kyllä anteeksi, mutta rakennuspuuhiin ei tänä jouluna ollut asiaa.

Rakentavaa sanankäyttöä vuodelle 2012!

Kaija Kärkinen

---

Ajassa