Teoksen sovittaminen vaatii useimmiten luvan. Luvan pyytäminen kuuluu sovittajalle. Lupa pyydetään säveltäjältä tai kustantajalta, jolle säveltäjä on saattanut siirtää sovitusluvan myöntämisen kustannussopimuksessa. Luvan myöntäjä voi tilanteesta riippuen olla myös säveltäjän perikunnan edustaja tai Teoston ohjelmistotoimikunta.

Lupa pitää pyytää silloin, kun sovitus on muuttamassa tai muuntelemassa alkuperäistä sävellystä tai sen sovitusta siten, että uuden sovituksen luova panos on tunnistettavissa riippumatta siitä, kuka teoksen esittää. Syntyy siis uusi teoskynnyksen ylittävä teos, jonka sävellys ja sanoitus ovat alkuperäiset ja jonka esitysmuotoa on luvallisesti muunneltu.

Kuvitellaanpa tilanne, jossa vaikkapa kuoro suunnittelee konserttiohjelmistoaan ja muodostaa siitä omalle yleisölleen mahdollisimman kiinnostavan. Ohjelmistosuunnittelun jälkeen kuoron taiteellinen johtaja käy läpi biisilistaa läpi ja tutkii, löytyykö kuoron arkistoista listan mukaisia kuorolleen sopivia sovituksia. Jos niitä ei ole, sovitustyöhön täytyy ryhtyä – joko itse tai tilaamalla sovitustyö sovittajalta.

Sovitustyötä aloitettaessa kohdataan ensimmäinen ristiriitatilanne: sovituslupaa pyydettäessä olisi hyvä esittää luvan myöntäjälle valmis sovitus joko nuotteina tai äänitteenä. Mutta entä jos sovituslupaa ei saakaan? Silloin koko sovitustyö on tullut tehtyä turhaan. Luvatonta sovitusta kun ei saa esittää.

Ikäviä tilanteita syntyy myös, kun sovittajan yhteydenottoihin ei edes vastata. Tähän syyllistyvät sekä säveltäjät että kustantajat. Mitä silloin on tehtävissä? Vaihdetaan ohjelmistoon toinen teos. Esityskorvaukset siirtyvät jaettavaksi jollekin toiselle teokselle.

”Kannustan sovittajia, säveltäjiä ja kustantajia (tai perikunnan edustajia) aktiiviseen tiedon ja näkemysten vaihtoon sekä lupien käsittelyyn. Hyöty on molemminpuolinen.”

Suomessa tekijänoikeus tuottaa tekijälle oikeuden määrätä teoksesta ja sen saattamisesta yleisön saataviin muuttamattomana tai muunneltuna. Niin kauan kuin tämä on lakiin kirjoitettuna, sovittaminen on luvanvaraista.

Sovituslupa on kaksivaiheinen. Ensin pitää saada lupa sovittaa, jotta voi saada sovitetun version esityksistä ja tallenteen myynnistä tekijänoikeuskorvauksia. Luvan myöntäjä päättää, antaako se vain luvan sovittamiseen, vai myöntääkö se sovittajalle myös oikeuden saada osuuksia teoksen tekijänoikeuskorvauksista.

Kannustan sovittajia, säveltäjiä ja kustantajia (tai perikunnan edustajia) aktiiviseen tiedon ja näkemysten vaihtoon sekä lupien käsittelyyn. Hyöty on molemminpuolinen. Sovittaja ei joutuisi tekemään edellä kuvattua turhaa työtä. Lisäksi toteutuu säveltäjän ja oikeudenhaltijoiden näkemys joko siitä, ettei teosta saa uudelleensovitettuna esittää tai siitä, että halutaan edistää teoksen mahdollisimman aktiivista ja monimuotoista esittämistä.

Toivottavasti säveltäjällä on tulevaisuudessa mahdollisuus merkitä teosrekisteriin teoskohtaisesti se, haluaako hän myöntää sovitusluvan. Näin karsittaisiin esimerkiksi edellä kuvatusta kuorokonsertin työvaiheista turhaa työtä ja odottelua. Taiteellinen johtaja näkisi, mitä teoksia hänen ylipäätään kannattaa ottaa mukaan ohjelmistoon.

Parhaimmillaan tämä teosrekisteri olisi avoin ja kaikkien käytettävissä.

Aku Toivonen
Toiminnanjohtaja
Suomen Musiikintekijät