Palkitaan
Olin aikoinaan hyvinkin innostuneesti kannattamassa uuden Teosto-palkinnon perustamista. Oli korkea aika saada myyntilukuja peilaavan levy-yhtiövetoisen Emma-gaalan rinnalle tekijyyttä korostava huomionosoitus. Valtavirtojen ulkopuolisen, mutta kunnianhimoisen musiikkituotannon yhteyteen syntyi myös Varjo-Emma, mutta se ei poistanut tarvetta nimenomaan tekijälähtöisen palkintojärjestelmän luomiselle. Siispä viisaat päät yhteen ja musiikintekijät saivat oman palkintonsa, jonka statuksen toivottiin tulevaisuudessa kasvavan Finlandia-palkinnon veroiseksi.
Aiempien vuosien Teosto-palkintoraha, 40.000 euroa, on systemaattisesti annettu useammalle teokselle, lähinnä siksi, että uskallus palkita vain yksi teos on puuttunut. Koska musiikki yhä monien mielissä lokeroidaan karkeasti ottaen akselilla kevyt – vakava, on katsottu parhaaksi antaa palkinto pilkottuna useammalle tasapuolisuutta varjellen. Näin palkinnon statuskehitys saatiin jumitettua ja huoli tulevaisuudesta poiki Teostoon työryhmän. Paine palkita ainoastaan yksi teos kasvoi.
Nyt kun viimein on tapahtunut se, että palkinnon todella sai vain yksi teos(kokonaisuus) eli räp-artisti Asan julkaisu Loppuasukas, tuntuu se antaneen ainakin pienen piristysruiskeen median mielenkiinnolle (Ylen TV-uutiset huomioi sen jo uutisotsikoissaan). Tässä kohdassa onkin syytä onnitella Asaa ja hänen työryhmäänsä. Haluan myös korostaa, että kaikki muutkin, jotka ovat tähän mennessä (pilkotun) palkinnon saaneet, ovat sen myös ehdottomasti ansainneet.
Mutta seuraako tästä musiikki-finlandia-tyylistä se, että seuraavana vuonna tulee palkita ns. taidemusiikkiteos ja sitten taas populaarimpi jne.? Veikkaan, että kyllä. Tilannehan on se, että tässä muodossa Teosto-palkinnon katveeseen jää auttamatta monta eri musiikin lajia, joita ei koeta tarpeeksi kulttuurihiekkalaatikkouskottaviksi tai muuten palkinnon arvokkuudelle sopiviksi – yhtenä esimerkkinä monet populaarimusiikin tekijät, jotka eivät itse ole esittäjiä. Ja kun meillä on erittäin laaja kirjo tarjolla, on selvää, että monen tyylilajin kohdalle ei palkinto osu ollenkaan.
Mielekkäämpänä tapana pitäisin Teosto-palkinnon (palkintojen) toteuttamista tapahtumana, jossa huomioidaan useamman genren edustajat. Tasokkaat teokset eri musiikkialueilta saisivat vuosittain tunnustuksen ja näin katettaisiin tasapuolisemmin se joukko, joka myös palkinnan rahoittaa. Näin saataisiin median kiinnostus uusiin lukemiin ja etenkin suurelle yleisölle tekijyys voisi näyttäytyä uudella, arvonantoa kohottavalla tavalla. Siispä sen sijaan, että pyrittäisiin pönkittämään palkintoa rahallisesti, meidän tulisi suunnata varat tekijyyden esilletuomiseen näyttävän mediatapahtuman muodossa.
* * *
Olin tässä taannoin perheeni kanssa testaamassa läheisen kauppakeskuksen yhteyteen avattua keilarataa. Keilailusta ei sen enempää, mutta sen sijaan kyseisen interiöörin audioinfernosta kyllä. On nimittäin mielenkiintoista pohtia sen henkilön sielunelämän arvoituksia, jonka mielestä on hyvä idea kahdentoista keilaradan yhteiskolinan, pallojen vierinnän ja yleisen ihmisfiilistelyn sekaan soitattaa vielä tilkkeeksi mainstream rockmusiikkia. Musa musana ja keilämökä keilamökänä! Menin siis tiskille ja ihmettelin asianlaitaa asiakaspalvelijalle. Kaveri ymmärsi kai jotenkin väärin, kun ilmoitti iloisena ja ylpeänä, että ei hätiä, klo 16:n jälkeen pannaan musa kybälle ja sitten kyllä kuuluu! Sanoin, että en taida tulla keilaamaan klo 16:n jälkeen.
Joku maaginen (markkina)voima siis syöttää meille sitä uskomusta, että taustamusiikki takaa joka tuhannen paikassa ihmisten viihtyvyyden, ostohalukkuuden, ruokahalun, keilakäden vakauden ja vaikka mitä. Teosto on valitettavasti ollut ainakin osittain tätä tilannetta pönkittämässä pyrkiessään lisensioimaan musiikin esityslupia mahdollisimman tehokkaasti ja kattavasti. Minulle ainakin tulee kuullessani hyvää musiikkia jossain koohallissa spontaanisti outo fiilis, että tämä musiikki on jotenkin halvempaa, kun sitä tällaisessa paikassa esitetään. Nämä ovat tekijän kannalta huonoja mielleyhtymiä.
Haluankin tällä palauttaa mieliinne Arthur Fuhrmannin kuuluisan PS:n eli ”olen muuten sitä mieltä, että mekaanisen musiikin pakkosyöttö olisi lailla kiellettävä”. En voi olla enempää samaa mieltä varsinkin nyt vuodenvaihteeseen liittyvän kaupallisen hysterian aikana!
RAUHALLISTA Joulua ja RAUHALLISTA Uutta Vuotta toivottaen
Janne Louhivuori
-Louhipaja
