(Alkuperäinen julkaisuvuosi 1998)

Petri Laaksonen kertoi Elviksen vuosikokouksessa levy-yhtiö/kustantamon edustajasta, joka oli soittanut ja kysynyt, mihin osoitteeseen hän voisi lähettää kustannussopimuksen. Petrin säveltämä kappale oli jo purkitettu ja julkaistu erään artistin laulamana. Tähän mennessä Petri oli mielestään asioinut vain artistin ja levy-yhtiön kanssa eikä kustannussopimuksesta ollut ollut mitään puhetta.

Petri oli kysynyt, mitä soittajalla oli tarjota kustannussopimuksen vastineeksi. Kun Petri ei vakuuttunut vastineen riittävyydestä, hän ilmoitti ettei näillä ehdoilla allekirjoita sopimusta. Silloin levy-yhtiö/kustantamon edustaja menetti malttinsa ja ilmoitti, ettei hänellä ole aikaa kuunnella sellaisia biisejä, joihin hän ei saa kustannussopimuksia. Petri oli vastannut, ettei hänelläkään ole aikaa lähettää töitään niille yhtiöille, jotka olettavat tekijän tekevän kustannussopimuksia ilman riittävää vastinetta (varsinkaan kun hänen kyseisen yhtiön kanssa aiemmin kustannuttamistaan sävellyksistä ei ole ilmestynyt nuotin nuottia).

Yleisesti on tiedossa, että isommista levy-yhtiöistä muutamat pyrkivät edelleen asettamaan levytyksen ehdoksi kustannussopimuksen. Onneksi tilanne on tässä suhteessa viime vuosina kehittynyt huomattavasti terveempään suuntaan. Petri kuluu niihin tekijöihin, joiden tuotantoa monet eri artistit esittävät ja levyttävät. Hänen asenteellaan ala tervehtyy edelleen, kun hän ei nöyrästi allekirjoita jokaista tarjottua kustannussopimusta.

Selviksen edellisessä numerossa haastateltiin suomalaisten levy-yhtiöiden edustajia. Vastausten perusteella kansainvälisistä levy-yhtiöistä pitää kustannussopimuksista tiukahkosti kiinni enää vain Polygram. Senkin toimitusjohtaja Gugi Kokljuschkin sanoo, että uniikkikappale tehdään hinnalla millä hyvänsä (siis myös ilman kustannussopimusta). Mutta jos on kyse ”täytekappaleista” ja ”tuntemattomien tekijöiden kappaleista”, niin Polygram pyrkii hänen mukaansa saamaan sopimuksen.

Kotimaisen Audiovox Recordsin ja Bahama Musicin Ilkka Vainio vastaa jonkin verran tiukemmin: ”Me mielellämme kustannamme ja sopimuksiin on aina päästy.” Bluebirdin Niklas Nordström korostaa, että heillä kustannustoiminta (LeBaron Music) ja musiikkituotanto (Bluebird Music) on pyritty eriyttämään. Lisäksi hän korostaa, että heillä iskelmämusiikki nuotinnetaan ja se menee tanssibändeille. MTV Musiikin Ari Oinonen sanoo, että kustantaminen tietysti kiinnostaa, mutta ”jos biisi on hyvä ja se halutaan välttämättä pitää kustantamattomana, niin kyllä se meille sopii.” Viestit kertovat, että Bahama Music, Le Baron ja MTV Musiikki ovat uudella yhteisellä hittiboxilla markkinoimassa teoksia esimerkiksi tanssibändeille tavalla, joka antaa todellista vastinetta kustannussopimuksille.

Nykyisin on siis jo aivan luonnollista neuvotella siitä, tehdäänkö kustannussopimus vai pidetäänkö teos manuksena. Ja jos jonkin levy-yhtiön tai kustantamon edustaja tällaisista neuvotteluista yhä hikeentyy, tekijöiden olisi syytä seurata Laaksosen Petrin esimerkkiä ja ilmoittaa, ettei ole aikaa asioida sellaisten yhtiöiden kanssa, jotka olettavat saavansa sopimuksia ilman kunnon vastinetta.

SELVIS haastatteli kuutta nuoremman polven tekijää (haastattelu vain painetussa lehdessä, toim.huom.). Heistä peräti neljä on pitänyt ainakin uusimman tuotantonsa manuksena. Yhdellä on ihan hyviä kokemuksia kustannuttamisesta, yksi on kustannuttanut sen vuoksi, että ulkomailla alikustantaja valvoisi tekijän etuja.

Haastateltujen ikä (samoin kuin Laaksosen Petrin ikä 35 vuotta) viittaa siihen, että joskus 60-luvun lopulta lähtien suomalaisessa koulussa alkoi oppia muutakin kuin nöyrää tottelemista. Taitaa olla niin, että vasta peruskoulun myötä uusi musiikintekijöiden sukupolvi on oppinut pitämään puoliaan.