Musiikintekijät -logo

Onko kirkolla moraalia?

Onko kirkolla moraalia?

Vai onko se maallisen lain ja moraalin yläpuolella?

Helsingin käräjäoikeus antoi runsas vuosi sitten päätöksen, jonka mukaan Suomen evankelisluterilainen kirkko on loukannut tahallisesti kirjailija Tua Forsströmin tekijänoikeutta Forsströmin luomaan ”Synnintunnustukseen”.

KIRKKO TUOMITTIIN suorittamaan kirjailijalle 3.400 euroa ”kohtuullisena hyvityksenä tekijänoikeuslain loukkauksesta” sekä loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä 1.700 euroa. Kirkkohallituksen on myös korvattava Forsströmin oikeudenkäyntikuluina 14.753 euroa.

Käräjäoikeus määräsi lisäksi, että kirkon on poistettava ruotsinkielisen kirkkokäsikirjan kaikista painoksista ne sivut, joille on painettu mukaelma Forsströmin teoksesta ”Syndabekännelse” (”Synnintunnustus”). Mikäli sivujen poistaminen ei onnistuisi, on kirkon hävitettävä kyseisten kirkkokäsikirjojen koko painosten teoskappaleet. Kirkko on valittanut päätöksestä hovioikeuteen, jonka käsittely on tätä kirjoitettaessa vielä kesken. Kirkon omat oikeudenkäyntikulut olivat käräjäoikeusvaiheessa 24.216,90 euroa. Kun korot vastapuolen kuluista ja korvauksista juoksevat kaiken aikaa, saattaa kirkon kokonaislasku vielä nousta melkoiseen summaan, ehkä yhtä suureen kuin jumalanpalvelusmusiikin tuleminen tekijänoikeuden piiriin toisi vuodessa seurakunnille yhteensä.

Kirjailija: julkaistava ilman muutoksia tai jätettävä pois

Tua Forsström oli 90-luvulla mukana kirkkotekstejä muokanneessa työryhmässä, jonka tehtävänä oli uudistustyön lisäksi kirjoittaa myös uusia tekstejä. Kirjoitettuaan tämän uuden tekstinsä Forsström luovutti ”Synnintunnustuksensa” työryhmän kokouksessa kevättalvella 1997. Tällöin kirjailija ilmoitti, että hänen teoksensa on julkaistava sellaisenaan tai muussa tapauksessa se on jätettävä julkaisematta. Voiko sen selvemmin sanoa?

Tämä ei kuitenkaan kirkolle sopinut. Jokin Forsströmin alkuperäisessä tekstissä mätti ja sitä piti vastoin kirjailijan tahtoa muuttaa uuteen uskoon. Oliko alkuperäisessä tekstissä siis jokin opillinen ristiriita Kirkon viralliseen julistukseen verrattuna?

Forströmin Syndabekännelse alkaa näin:

”Evige Gud, jag ropar till dig.

Hör min röst, käre himmelske Fader.

Du ser mig: jag är människa och otillräcklig. …”

Kirkko muutti sen muotoon:

”Evige Gud, vi ropar till dig.

Hör vår röst, käre himmelske Fader.

Du ser oss: Vi har brutit mot dina bud. …”

Kaksi ensimmäistä riviä ovat muilta osin samat, mutta minä-muoto on muutettu memuotoon. Kirkko siis katsoi, että synnintunnustus on tehtävä kollektiivisesti eikä yksilöinä. Sen jälkeen on muutettu koko rukouksen sävyä: ”minä olen ihminen ja riittämätön” sai muodon ”Me olemme rikkoneet sinun käskyjäsi”.

Sekö ei ollut kirkolle riittävän nöyrää, että rukoilija tunnustaa riittämättömyytensä? Ei, ei, heristää joku puhdasoppinen sormeaan; Täytyy ihan suoraan Jumalalle sanoa, että olemme rikkoneet sinun käskyjäsi. Sekö tekee tunnustuksesta kelvollisemman? Vastaavia muutoksia on Forsströmin alkuperäistekstiin tehty pitkin matkaa. Maallikkoseurakuntalaisesta ne tuntuvat järjettömiltä latistuksilta.

Kirkko ei siis tässä tapauksessa kunnioittanut kirjailijan omaa vakaumusta. Mahtikäsky kuului, että alkuperäinen runo on muokattava kirkon muottiin ja julkaistava, viis kirjailijan tahdosta tai tunteista. Se ei käynyt, että olisi jätetty kokonaan julkaisematta. Luvaton muuntelu tehtiin kirkolliskokouksen käsikirjavaliokunnassa, jonka yksi jäsen oli piispa Erik Vikström.

Kirkko vetosi oikeudenkäynnissä siihen, että työryhmän jäsenenä kirjailijan olisi pitänyt ymmärtää, että kaikki tekijänoikeudet siirtyivät oitis kirkolle. Olisi pitänyt tietää, että kirkko on tekijänoikeuksien yläpuolella. Kas kun ei kaiken maallisen lain ja moraalinkin yläpuolella. Hämmästyttävintä kirkon perusteluissa on se, että moraalisia tekijänoikeuksia ei Suomen maallisen lain mukaan edes voi luovuttaa, ainoastaan taloudelliset.

Kirkko vetosi siihen, että sillä on aina ollut autonomia: ”kirkkolain on tullut olla kirkon oma laki, kirkon itsensä omien perusteidensa pohjalta säätämä.” Ja erilaisista mietinnöistä kirkko on löytänyt mm. seuraavia perusteluja: ”valtion korkein lakia säätävä elin, eduskunta, on luopunut oikeudestaan myötävaikuttaa kirkkoa koskevien säännösten aikaansaamiseen ja suonut kirkolle oikeuden antaa yksinään [kirkkolakia] koskevia määräyksiä. ” ”Kirkko on aina korostanut sitä, etteivät sitä velvoittavat keskeiset normit nojaa valtion lakiin vaan Raamattuun ja tunnustukseen.”

Kirjailija Tua Forsströmiä hänen runonsa muuttaminen ja muutettuna julkaiseminen oli loukannut syvästi. Lisäksi hänelle on tuottanut jatkuvaa kärsimystä jokainen kerta, kun muutettu teksti on julkisesti esitetty jumalanpalveluksissa.

Käräjäoikeuden tuomio on tiukka. Siitä löytyy mm. seuraavat kohdat:

”on selvää, että Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla ei ole jumalanpalvelusten asialliseksi toteuttamiseksi ollut todellista, oikeudellista tai kirkon sanomaan perustuvaa tarvetta ilman tekijän lupaa ryhtyä muuttamaan Tua Forsströmin luomaa teosta.”

”käsikirjavaliokunta on muuttanut Tua Forsströmin alkuperäisestä versiosta selvästi poikkeavan, typistetyn, kirjallisena teoksena selvästi heikomman mukaelman.”

”Erityisen moitittavaa Suomen evankelis- luterilaisen kirkon menettely on ollut sen vuoksi, ettei teoksen luojalle Tua Forsströmille ole annettu mahdollisuutta siihen, … että teos olisi jätetty kokonaan pois … ja siten turvattu Forsströmille ne moraaliset oikeudet, jotka hänelle on laissa taattu luomaansa teokseen … Menettelyllään Suomen evanlelis-luterilainen kirkko on tahallisesti rikkonut Forsströmin tekijänoikeutta.”

***

Entä mihin moraaliin perustuu hengellisen musiikin tekijöiden syrjintä?

Suomen eduskunta käsittelee parhaillaan hallituksen esitystä tekijänoikeuslain muutoksiksi. Esityksen mukaan jumalanpalvelukset eivät enää jatkossa olisi maallisen lainsäätäjän erityisessä suojeluksessa ja niissä tapahtuvat teosten esitykset tekijänoikeuden ulkopuolella. Kirkko on vedonnut siihen, että uskonnonvapauden nimissä säveltäjillä ja sanoittajilla ei jatkossakaan tulisi olla mitään sanomista siihen, saako heidän teoksiaan vapaasti esittää jumalanpalveluksissa. Tämä vapaa esitysoikeus koskee myös niiden tekijöiden teoksia, jotka eivät usko tarkalleen kirkolliskokouksen kulloinkin hyväksymän virallisen opin mukaisesti. Tätäkö tarkoittaa kirkon mielestä uskonnonvapaus?

Valtaosalla seurakunnista on Teoston kanssa sopimus, joka kattaa jumalanpalvelusten ulkopuoliset musiikkitilaisuudet. Korvaus on runsaat kuusi senttiä seurakuntalaista kohden vuodessa. Kokonaissumma on 250.000 euroa vuodessa.

Jos jumalanpalvelukset tulevat esitysoikeuden piiriin, neuvottelevat Teosto ja kirkko uuden sopimuksen. Jumalanpalveluksia järjestetään Suomessa noin 70.000 vuodessa. Vaikka könttäkorvaus tekijöille tuplaantuisi, tekisi se vain muutaman euron yhtä jumalanpalvelusta kohti. Riittääkö se edes yhden jumalanpalveluksen kynttilöihin. Häitä ja ristiäisiä muutos ei koske, joten kenenkään ei tarvitse pelätä muutaman euron lisäystä hääbudjettiin. Ja kuten sanottu, Tua Forsströmin tekijänoikeuksien polkeminen voi hyvinkin johtaa kirkon maksettavaksi koituvaan loppulaskuun, joka ylittää sen mitä jumalanpalvelusmusiikista vuodessa aiheutuisi seurakunnille.

Jos maksat 30.000 euron vuosituloista kirkollisveroa 300 euroa, ja siitä maksimissaan muutama sentti kulkeutuu jumalanpalveluksissa esitettävien suojattujen teosten tekijöille (eläville tai enintään 70 vuotta sitten kuolleiden perillisille), onko se vastoin moraaliasi?

Vaikka evankelisluterilaisen kirkkomme kollektiivista moraalia saa välillä peräänkuuluttaa, toivottavasti sitä on seurakuntalaisilla yksilöinä. Ja kansanedustajilla.

MARTTI HEIKKILÄ


teksti: Martti Heikkilä

-Nuotin vierestä


Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 1/2005

Selaa lehden artikkeleita