MIKSI MEILLÄ ON RADIO?

Pääkirjoitus

MIKSI MEILLÄ ON RADIO?

”Nuorukaiselle kyllä kuuluu ja niin edespäin” todistaa Vesa-Matti Loiri häkellyttävässä Saattokeikka-rapissaan vuodelta 1987. Ja näin tietenkin on. Mutta kun on myös niin, että kyllä kuuluu muillekin. Ja demokraattisen yhteiskunnan periaatteena on, että kaikki otetaan huomioon.

Tuntuu kuitenkin siltä, että esimerkiksi musiikkitarjonnassa ei ihan kaikkia välitetä ottaa huomioon. Yritystoiminnan suuntaviivat ja tuotantopäätökset tietenkin tehdään omista näkökulmistaan, ja samoin omista näkökulmistaan tekee päätöksensä kuluttaja. Löytääkö kuluttaja tarjonnasta itselleen sopivia hyödykkeitä, on tietenkin toinen asia.

Mutta julkisin varoin ylläpidetystä palvelusta hänen pitäisi omansa löytää. Tästä on palvelun ylläpitäjän – ja sisältötuottajan – huolehdittava. Tätä taustaa vasten on ollut masentavaa, ja hieman pelottavaakin seurata tiedotusta Yleisradion kanavauudistuksesta. On itsestään selvää, että uudistumista pitää tehdä, ja sellainen tietenkin vie aina jotakin pois samalla kun tuo jotain uutta mukanaan. Infrastruktuurimme muuttuu jatkuvasti, ja siinä on oltava mukana, sitä omalta osaltaan luomassakin.

On käsittämätöntä, että YLE lähtee viemään linjaansa kaupallisen kanavan toimintamallin suuntaan. Jo julkaistut suunnitelmat antavat ymmärtää, että musiikin tarjonta minuuttimääränä jopa laskee. Väheneminen tuntuu vielä lisäksi osuvan musiikinlajeihin, joilla jo tähän mennessä on ollut huonommat asemat esilletulossa. Suurta ihmetystä ja huoltakin on herättänyt radioyleisön ikärakenteessa huomion siirtäminen nuorempaan väestönosaan. Yli neljänkymmenenviiden kun on, alkaa YLEkin menettää mielenkiintoaan, ja niinkuin tuntuu, aivan perusteettomasti.

Vaikka nykyinen toimenkuvanikin jo edellyttää, että tiedän kaveristakin keskivertoa enemmän, niin silti käytän esimerkkinä itseäni, sillä parhaiten kuitenkin tiedän itsestäni. Sijoitun tuohon yli neljävitosten laajaan ryhmään, ja kulutan paljon musiikkia. Kulutan – laitan siihen siis rahaakin – paljon enemmän kuin oma 17-vuotias poikani, joka kyllä myöskin on aivan kohtuullinen musiikinkuluttaja. Olen jo pitkään todennut radiokuunteluni vähentyneen siitäkin syystä, etten löydä sieltä kovin paljoa kuunneltavaa. Nyt näyttää siltä, että jatkossa löydän vielä vähemmän.

En etsi radiosta mielimusiikkiani, sitä voin kuunnella omasta valinnastani tarvittaessa aivan riittävästi. Haluan, että radio tarjoaa mielenkiintoista, monipuolisesti edustettua musiikkia, juuri erityisesti niitäkin alueita, joita en itse pääsääntöisesti selaa. Toki radio voi, ja sen on syytäkin tarjota myös muuta mielenkiintoista kuin musiikkia.

YLEn tehtävänä nimenomaan on huolehtia niistä musiikin alueista, joilla markkinavoimien säätelemässä tuotantomaailmassa ei ole erityisempiä mahdollisuuksia. Tähän tarvitsemme yhteisin varoin ylläpidettyä, useamman kanavan radioyhtiötä. Emme tarvitse sitä top40:n soittamiseen.

Pekka Nissilä


Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 4/2002

Selaa lehden artikkeleita