(Alkuperäinen julkaisuvuosi 1997)

Säveltäjien, sanoittajien, sovittajien ja kustantajien ammattikielenkäyttöön on tullut jos ei ihan uusi, kuitenkin harvoin käytetty nimike: kustanne. Tähän saakka olemme puhuneet ainoastaan kustannusobjektista. Tarkkaan ottaen se on kuitenkin harhaanjohtava. Sopimuksessa kustannusobjekti on tietenkin teos, josta sopimus solmitaan. Se minkä kustantaja sitten aikaansaa, on kustanne. Teoston asiakasoppaaseen pitää siis muuttaa (joidenkin muiden asioiden lisäksi) se kohta, jossa sanotaan: Kustantaja on asiakassopimuksella sitoutunut:…toimittamaan Teostolle vaadittaessa kappaleen kustannusobjektista. Siellä pitäisi siis lukea: …kappaleen kustanteesta.

Tähän asti tästä ei ole ollut haittaa. Teosto ei ole tietääkseni koskaan vaatinut kustantajalta todistusta siitä, että sopimuksen mukainen kustanne on todellakin olemassa. Kustantajat väittävät alituisenaan, ettei tämä kuulu Teoston tehtäviin. Olen tästä tietenkin täysin vastakkaista mieltä.

Teosto on säveltäjäin tekijänoikeustoimisto. Hyväksyn tietenkin sen, että Teosto toimii myös sanoittajien, sovittajien ja kustantajien tekijänoikeustoimistona. Teostolla on Suomessa monopoliasema. Tämä tarkoittaa myös, että Teosto tekee käyttäjäasiakkaiden kanssa sopimuksia, joissa se vakuuttaa, että se jakaa korvauksia mahdollisimman tarkkaan niille, joille korvaukset kuuluu. Jos kustantajat nyt solmivat sopimuksia, joissa ei ole määritelty vastiketta, joiden ainoa tarkoitus on ottaa osa tekijöiden korvauksista itselleen, on sellainen toiminta rinnastettava mafian suojelurahatoimintaan. Kun mafia sanoo pitävänsä huolen siitä, että yrittäjä voi rauhassa hoitaa liiketoimintaansa pelkäämättä sitä, että häntä häiritään, se on täsmälleen sama asia, kun kustantaja sanoo tekijälle, että teoksesi pääsy äänitteelle estetään, jos et solmi kustannussopimusta, etkä anna kustantajalle osaa tekijänoikeuskorvauksistasi.

Tämä asia on hyvin tiedossa kaikilla, jotka alallamme liikkuvat. Jos Teosto ei nyt asetakaan mitään ehtoja korvausten maksamiselle kustantajalle, vaikka Teosto tietää, että usein on kyseessä vastikkeeton sopimus, Teosto on samassa asemassa kuin pankki, joka toimii rahanpesulaitoksena. Ja tätä Teoston maine korvausten jakajana niihin oikeutetuille, ei mielestäni kestä. Teosten käyttäjät varmaan maksavat, jos eivät mielellään niin kuitenkin sopimusten perusteella, tekijänoikeuskorvauksia tekijöille. Jos syntyy mielikuva, etteivät korvaukset menekään aina tekijöille, vaan siihen liittyy enemmän tai vähemmän epätervettä liiketoimintaa, tämä maksuhalukkuus varmasti heikkenee huomattavasti. Ja se ei ole hyväksi Teostolle, tekijöille eikä niille kustantajille, jotka harjoittavat aitoa kustannustoimintaa ja hoitavat asioitansa moitteettomasti.

PS. Skisma, joka tällä hetkellä vallitsee tekijöiden ja kustantajien välillä, on oikeastaan hyvin ymmärrettävä. Eivät säveltäjät ja sanoittajat eivätkä sovittajatkaan luo teoksia ensisijaisesti rahan himossa, vaan usein luomisen pakosta tai sen takia, että he hyödyntävät heille annettua lahjakkuutta. Kustantaminen sen sijaan on liiketoimintaa, jonka päämäärä on voiton maksimointi.

Jos sitten otetaan huomioon vielä se, että koko toiminnassa törmää yhteen tekijänoikeus- ja sopimuslainsäädäntö, moraali ja kohtuus ja tekijöiden ja kustantajien keskinäiset valta-asetelmat, on ihan varma, ettei pienellä tekijällä ole paljon mahdollisuuksia saada ääntään kuuluviin, vaan hänelle usein sanellaan ehdot, joilla kustantaja on valmis tekemään jotakin teoksen hyväksi. Kun sen lisäksi hyvin usein kustantajat ovat ainoastaan äänitetuottajien bulvaaneja ja kun kaiken kukkuraksi radio- ja televisioyritykset ovat ääniteteollisuuden talutusnuorassa, on pienellä tekijällä miltei olemattomat mahdollisuudet luoda sellaista musiikkia, jota hän haluaa. Kaupallisuus ylikansallisine yrityksineen muodostuu rajoittavaksi tekijäksi luovalle toiminnalle, joka tarvitsee vapautta. Mihin olemme menossa?