Pekka Nissilä on löytänyt Elokuva- Aitta -lehden numerosta 12/1953 artikkelin otsikolla ”Tiedättekö mikä on SuVISTY?”. Heti jutun alussa selviää, että kyseessä on Suomen Viihde- ja Iskelmämusiikin Säveltäjäin ja Tekstinkirjoittajain Yhdistys.

Yhdistyksen nimi on jutun kirjoittajan, päätoimittaja Valma Kivitien mukaan turhan pitkä näin ”hauskoille tekijöille”. ”Eikö Iskelmäsepot ry olisi ollut lyhyempi ja ytimekkäämpi”, hän kysyy.

Iskelmäseppojen yhdistyksen kerrotaan puolustavan oman alansa musiikkia mm. sillä, että ”musiikin harrastus alkaa tavallisesti helppotajuisesta ja kehittyy siitä edelleen.” Eli kun iskelmistä aloittaa, voi vähitellen kehittyä taidemusiikin harrastajaksi.

Yhdistys toimii jutun mukaan myös alan rikkaruohojen kitkemiseksi, onhan alalla myös paljon heikkoja tuotteita. Tässä kitkennässä auttaisi se, jos lehdistössä olisi joku alan erikoisarvostelija eivätkä iskelmämusiikkia arvioisi ainoastaan taide- tai jazz-musiikin arvostelijat.

Tärkeintä uuden yhdistyksen toiminnassa on siis jutun perusteella alan arvostuksen kohottaminen. Lopuksi sanotaan, että myös taloudelliset edut on turvattava. SuVISTYn puheenjohtajana poseeraa lehden valokuvassa George de Godzinsky ja sihteerinä jutun mukaan Toivo Lahtinen (lienee Tapio Lahtinen eli Kullervo). Iskelmäseppojen kantajoukkoa ovat kuvassa myös Harry Bergström, Toivo Kärki, Georg Malmstén, Arvo Koskimaa, Kullervo Linna, Aarno Walli, Kaarlo Valkama, Masa Jäppilä ja Yrjö Saarnio.

Melkein samat herrat (Godzinsky, Bergström, Kärki ja Malmstén) perustivat syksyllä 1954 Elokuvasäveltäjät ry:n eli nykyisen Elviksen. Mihin katosi SuVISTY?

Kävikö niin, että kun yhdistyksen päätarkoitus oli alan arvostuksen kohottaminen ja vasta toisella sijalla tuli taloudellinen edunvalvonta, niin riittävää ”sosiaalista tilausta” ei tältä pohjalta ollut. Elokuvasäveltäjillä sen sijaan oli selkeä lähtökohta ja tavoite: yhdistää voimansa suhteessa elokuvatuottajiin ja neuvotella alalle työehtosopimus. Perusta oli siis sama kuin ammattiliitoilla.

Teosto, Elvis ja vapaa kilpailu

Teostohan perustettiin jo 1928. Samana vuonna astui Suomessa voimaan laki tekijänoikeudesta henkisiin tuotteisiin. Ennen sitä kuka tahansa oli saanut esittää musiikkia vapaasti missä tahansa tekijöiltä lupaa kysymättä. Vain näyttämöteoksen yhteydessä esitetyllä musiikilla oli ollut lainsuoja.

Nykyaikaisen tekijänoikeuden syntyhistoria oli liittynyt kirjapainotaidon keksimiseen 1450-luvulla. Aluksi kyse oli kirjankustantajan yksinoikeudesta tiettyjen teosten painattamiseen. Vähitellen tultiin siihen johtopäätökseen, että kustantajan oikeushan ei olekaan alkuperäistä, vaan teos syntyy kirjailijan luomistyön tuloksena.

Myös Teoston perustamisen motiivina oli tekijöiden ja musiikin kustantajien tarve voimien yhdistämiseen. Vastapuolena neuvotteluissa olivat musiikin käyttäjät. Asetelma on sama vielä tänäänkin. Tämän päivän Teostolla samoin kuin Elvis ry:llä on yksi ratkaiseva ero ”oikeisiin” ammattiliittoihin verrattuna. Molempien toimintaa säätelee kilpailuoikeudellinen lainsäädäntö.

Ainoastaan ammattiliitot saavat tehdä koko alaa sitovia työehtosopimuksia. Teoston ja Elvis ry:n kohdalla sellainen katsottaisiin määräävän markkina-aseman väärinkäytöksi.

Sen sijaan Suomen Muusikkojen Liitto on ammattiliitto, joka neuvottelee muusikoiden palkoista ja palkkioista ihan samoilla eväillä kuin muutkin SAK:n jäsenliitot. Muusikoiden saamat korvaukset Gramexista eivät kuitenkaan kuulu tähän ammattiliiton toimialueeseen, vaan Gramex on kilpailuoikeuden suhteen Teostoon verrattavassa asemassa.

Ammattiliittojen neuvottelemat työehtosopimukset merkitsevät sitä, että kukaan ei voi tarjota tai ottaa vastaan työtä, jossa palkka on alle alan työehtosopimuksen. Laki määrää myös järjestäytymättömät työntekijät ja työnantajat samaan ruotuun. Musiikin tekijää ja tilaajaa ei sen sijaan mikään estä neuvottelemasta korvausta vaikka nollaan, jos tekijä ei ole Teoston asiakas.

Pitäisikö Elvis ry:n kuitenkin aktiivisesti rohkaista tekijöitä pitämään puoliaan? Otetaan esimerkiksi tilanne, jossa manusteoksen tekijältä pyydetään nuotin julkaisulupa. Moni tekijä on iloinen siitä, että nuotti tulee vaikkapa Toivelaulukirjaan tai oppikirjaan. Käy helposti niin, että manustekijä suostuu alempaan rojaltiin kuin kustannetun teoksen kustantaja? Tai kun karaokeen pyydetään tekstintekijältä julkaisulupa, manustekijä saattaa antaa luvan ilmaiseksi ”kun laskun kirjoittamisesta on enemmän vaivaa”.

Pitäisikö Elvis ry:n suorastaan antaa jäsenilleen suositus, että julkaisuluvasta maksettavan rojaltin manusteokselle tulee olla vähintään 15 prosenttia? Tämäkin voitaisiin katsoa sellaiseksi elinkeinonharjoittajien hintayhteistyöksi, että se rikkoisi lakia kilpailunrajoituksista.

Elvis ry:llä on edelleen kaksi tariffisopimusta Yleisradion kanssa. Kilpailuvirasto ei ole tähän puuttunut, koska sopimuksen toisena osapuolena on ainoastaan yksi alan toimija eli Yleisradio. Nämä sopimukset perustuvat siis kummankin osapuolen yhteiseen tahtoon. Vuosittain niihin on tehty Tupon yleislinjan mukaiset korotukset. Aikanaan meillä oli vastaava sopimus myös MTV:n kanssa, kunnes se kilpailunrajoituslain nojalla kiellettiin.

SuVISTY näyttää siis syntyneen kevyen musiikin tekijöiden tarpeesta kohottaa oman alansa arvostusta ja Elokuvasäveltäjät ry puolestaan syntyi tarpeesta neuvotella työehtosopimus elokuvatuottajien kanssa.

Elvis ry:n nykyistenkin sääntöjen mukaan ”jäsenistön taloudellisten etujen valvominen” on yhdistyksen ydintoimintaa. Tämän tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys ”käy jäsenistönsä taloudellisia etuja koskevia sopimusneuvotteluja jäsenistönsä edustajana”. (§2)

Säännöissämme on edelleen tiukka pykälä jäsenen velvollisuuksista (5 §):

”Yhdistyksen jäsenen tulee tuotantoaan levittäessään ja myydessään noudattaa yhdistyksen neuvottelemia ja hyväksymiä yleisiä ehtoja eikä jäsenillä ole oikeutta solmia näistä oleellisesti huonompaan suuntaan poikkeavia sopimuksia.”

Sääntökohta on perua ajoilta, jolloin sitovat sopimukset olivat alallamme mahdollisia. Miten pykälä pitäisi muotoilla, jotta se vastaisi tämän päivän haasteisiin eikä olisi ristiriidassa kilpailulakien kanssa?

***

Jakosääntö ja teosrekisteri

Elvis ry järjesti jakosääntöseminaarin 7. maaliskuuta Ravintola Tekniskassa. Teoston edustajat Sanna Haanpää ja Piia Keskimaa pitivät ansiokkaat ja informatiiviset esitykset jakosäännön kiemuroista ja siitä, miten ne nivoutuvat yhteen Teoston teosrekisterin ja yhteispohjoismaisen Nord-Doc:n kanssa. Otto Donner puolestaan valotti jakosäännön filosofiaa ja historiaa periaatteellisten kysymysten näkökulmasta.

Yhteenvetona seminaarista voi arvioida, että vapaita osia sisältävien teosten jakosääntö muuttui 90-luvun lopun jakosääntöuudistuksessa Teoston hallinnoinnin kannalta työlääksi ilman, että uudistukselle välttämättä oli riittäviä perusteita. Lyhyesti sanottuna kyse on siitä, että kakkumallin sijasta ryhdyttiin soveltamaan hyötymallia. Tämä on sitä jakosääntömaailman sisäistä jargonia, jonka suomentamiseen tila ei tässä riitä.

Tulevaisuuden uhkakuvia puolestaan nähtiin siinä, että jos kustantajan osuuteen tulisi joustoa, sitä käytännössä olisi enemmän ylöspäin kuin alaspäin. Todettakoon, että Ruotsissa instrumentaaliteosten mekanisointikorvauksissa kustantajan osuus on 50 prosenttia.

Säveltäjien ja sanoittajien välisiä sopimusrajoja pidettiin seminaarissa perusteltuina, kun sen sijaan vaihtelevia mielipiteitä oli siitä, tulisiko sovittajan osuudelle on katto nykyiseen tapaan.

Keskustelu jatkuu ja toivottavasti vielä tämän vuoden aikana saadaan tietoa sitä, minkä verran muista pohjoismaista löytyy valmiutta seurojemme jakosääntöjen yhtenäistämiseen. Hallinnoinnin kannalta siitä olisi monia etuja, mutta eri ryhmien etujen kannalta myös monenlaista neuvoteltavaa.

Jakosäännössä on kysymys Teoston luomasta neuvottelumekanismista säveltäjille, sanoittajille, sovittajille, kääntäjille ja kustantajille, kun korvausten jakautumisesta yhden teoksen sisällä sovitaan. Kaikkihan voisi olla myös täysin vapaasti sovittavissa, mutta näin villi ja vapaa maailma voisi lopulta olla uhka koko tekijänoikeudelle.

***

Levytanssien tilitykseen muutoksia

Teoston johtokunta hyväksyi kokouksessaan 1. kesäkuuta periaatteet, joiden mukaisesti viime vuoden esityskorvausten tilitys myöhemmin kesäkuussa tapahtui. Tilitys- ja jakosäännön perusraamit on määritelty yhdistyksen kokouksen hyväksymässä tilitys- ja jakosäännössä ja näiden raamien sisällä johtokunta voi tehdä tiettyä hienosäätöä.

Merkittävin muutos viime vuoteen verrattuna verrattuna on se, että ravintoloissa soitettu mekaaninen tanssimusiikki (=levymusiikki) tilitetään nyt osittain tiettyjen radiokanavien esitysten mukaisesti. Aikaisemmin kaikki nämä korvaukset on tilitetty huvi- ja ravintola-alueen elävän musiikin esitysten mukaisesti.

Kyseessä on tässä tilityksessä 408.000 euron potti, josta kaksi kolmannesta tilitetään edelleen elävän tanssimusiikin esitysten suhteessa. Kolmasosa tilitetään seuraavasti: Iskelmä-ketjun esitysten suhteessa 50 %, Kiss FM:n 16,7 %, SuomiPOP:n 16,7 % ja NRJ Energy:n 16,6 %. Muutoksen tarkoitus on, että tilitys aikaisempaa paremmin kohdentuisi sille tanssimusiikille, joita ravintoloissa äänitteiltä soitetaan. Ravintolat ja tiskijukat eivät ole velvollisia tätä musiikkia raportoimaan. Toivottavasti tekniikan kehittymisen myötä sekin päivä vielä koittaa.

Muuten tilityksen pääperiaatteet pysyivät entisinä. Esimerkiksi tv-alueen kertoimet pysyivät ennallaan, jolloin alimmat kertoimet on ns. formaattiohjelmien musiikilla ja seuraavaksi alimmat tv-elokuvien ja draamaohjelmien musiikilla. Johtokunta on määritellyt erikseen ne formaattiohjelmat, joissa on tuo alin kerroin.

Partituurimusiikin tuki pysyy entisellään, eli sitä maksetaan tilityksen yhteydessä kakkos- ja kolmosgenren teosten eläville tekijöille ja kaikkien kyseisten teosten kustantajille yhteensä 245.000 euroa.

MARTTI HEIKKILÄ

---

teksti: Martti Heikkilä

-Nuotin vierestä