Piipahdin toukokuussa Vaasan kuorofestivaalilla. Musiikkijuhla on löytänyt paikkansa suomalaisessa kulttuurikesässä ja Vaasassa jos missä saavat kaikki kukat kukkia. Laulajia löytyy joka lähtöön. Ei saisi olla ilkeä, mutta kyllä maailmaan mahtuu myös huonoa kuorolaulua. Jos kohta hyvääkin. Vaasa on monen laulajaryhmän kevätkauden toiminnan päätösetappi. Viimeinen voimainkoitos ennen lomakautta.

Festivaali tarjoaa oivallisen tilaisuuden tutustua kuoroihin ja monipuoliseen kuoromusiikkiin. Myös suomalaiseen. Kotimaisia ryhmiä seuratessani panin merkille huolestuttavan seikan: kuorot ikääntyvät. Suurten ikäluokkien lähestyvä eläköityminen näkyy myös lauluharrastuksessa.

Kuorojahan maassamme löytyy joka lähtöön, kuten jo edellä totesin. Monet ovat tinkimättömästi taiteellista huippua tavoittelevia, mutta joukossa myös ryhmiä, joille riittää pelkkä laulamisen ilo.

– ”Meillä on mukava kuoro joka laulaa mukavia lauluja. Ei me tässä sen kummempia tavoitella…”.

* * * * *

Oman ryhmänsä laulajien joukosta muodostavat nk. viihdekuorot, jotka potevat pulaa miesäänistä. He kaipaavat kolmiäänisiä sovituksia: sopraano, altto ja basso. Lisäksi mahdollinen nk. komppilappu säestysryhmälle. Alan harrastajajärjestöiltä (mm. Sulasol ja STM) löytyy materiaalia esimerkiksi kotimaisesta iskelmästä, mutta lisää kaivattaisiin. Kysyntä sen kun kasvaa.

Tietenkin on mukavaa, että Liljankukasta, Karjalan heilistä sekä Sinisestä ja valkoisesta löytyy helppoja sovituksia. Onpa Suomen Työväen Musiikkiliiton kamarikuoro Stemma taltioinut Jouni Apajalahden sovituksina myös äänilevyllisen Juice Leskisen keskeistä tuotantoa. Mutta jotakin puuttuu. Orginaalit, nimenomaan kuoroja varten sävelletyt ja sanoitetut teokset, joiden tyylilaji on kepeähkö, korviintarttuva, iskelmäntyyppinen laulu. Tuollaiselle uudelle materiaalille olisi mm. Sulasolissa työskentelevän kuoromiehen Reijo Kekkosen mukaan valtavaa kysyntää, joka kiinnostaisi myös alan kustantajia. Suorastaan markkinarako. Vaasassa heitettiin pallo suomalaisille kevyen musiikin tekijöille. Ja ei kun kuorobiisejä tekemään.

Oma markkinarakonsa samankaltaiselle musiikille löytynee myös koulumaailmasta, jossa taideaineiden määrä tosin alkaa olla niin suppea, että jos yhden musiikkitunnin viikko-ohjelmasta vähentää niin jäljelle ei jää mitään. Huolestuttavaa.

* * * * *

Tekijänoikeuden ja tekijöiden kesän kuuma peruna on edelleen: mikä ministeriö vastaisuudessa tulee hoitamaan tekijänoikeusasioita? Paljon puhutut markkinavoimat ajavat asiaa KTM:n tai nykyään työ- ja elinkeinoministeriön huomaan, tekijäpiirit vannovat edelleen OPM:n nimiin. Aihe on vanha tuttu, aiemminkin tässä lehdessä käsitelty.

Tuntuu luonnolliselta, että kulttuurityöntekijöitä suojaavat lait valmistellaan omassa ministeriössä ja se on OPM. Kaavailun alla olevalle siirrolle ei ole mitään järkeviä perusteita. Mahdollinen siirtoidea ei myöskään ole lähtöisin puolueista vaan suurista mediayhtiöistä. Kysymys on siis rahasta, saada toisten työn ja mahdollisen yritystoiminnankin tulokset omaan käyttöön entistä halvemmalla.

Opetusministeriö tuntee parhaiten kulttuuriväen tarpeet ja tekijänoikeudet ovat elinkeinoministeriöissä vain 10 prosentissa maailman maista. Mahdollinen siirto siis poikkeaisi myös kansainvälisestä käytännöstä.

Tekijänoikeussuoja ei riipu siitä tehdäänkö teos ansiotarkoituksessa. Asiaan löytyy myös seuraava näkökulma: valtaosa tekijänoikeuden suojaamista teoksista syntyy vapaa-aikana, harrastusjärjestöissä tai vaikkapa kouluissa. Myös siksi tekijänoikeuden kosketuspinta on OPM:n sektoriin huomattavasti laajempi kuin työ- ja elinkeinoministeriöön. Luovalle alalle ei mahdollisesta siirrosta syntyisi lisäarvoa. Kulttuurialan viennin ja yrittämisen edistäminen on jo työ- ja elinkeinoministeriössä hyvässä hoidossa. Ja se riittää.

Jani Uhlenius

---

-Janitsaari