Loiskiehuntaa
ja hauskempiakin asioita…
Lehdistössä on taas aikamoinen loiskiehunta tekijänoikeuden ympärillä. Taas ollaan sitä mieltä, että taiteilijoilla menee liian hyvin ja että Teosto ja Gramex ovat laitoksia, jotka dollarinkuvat silmissä imevät tavalliset kuluttajat kuiviin. On mitä omituisimpia argumentteja. Eräs neropatti kirjoitti: että kun radiosta tulee ainoastaan roskaa ”teostomaksuja” pitäisi alentaa. Minua tietenkin ärsyttää, että nykyään entistä enemmän käytetään termiä ”teostomaksut”, kun tarkoitetaan tekijänoikeuskorvauksia. En tiedä tapahtuuko tämä tahallaan. Teostomaksu kuulostaa paljon enemmän pakkoverolta kuin tekijänoikeuskorvaus, josta jo vähän tyhmemmänkin pitäisi ymmärtää, että kyseessä on oikeus, jonka perusteella tekijä saa korvausta.
Toinen hyväkäs kirjoitti vastustavansa piraattitoimintaa, mutta ilmoitti ostavansa levyjä Mustamäen torilta, koska alkuperäiset olivat liian kalliita eivätkä hänen tapauksessaan piraattilevyt ollenkaan vähennä artistien tuloja. Hän ei ostaisikaan alkuperäisiä ja ne piraattituotteet, joita hän ostaa, toimivat lähinnä artistien mainoksina. On ollut paljon puhetta siitä, että piraattiäänitteiden tuonti pitäisi kriminalisoida myös silloin kun niitä tuo ainoastaan omaan käyttöön. Mielestäni rikoslaistamme löytyy pykälä, joka on kuin tehty tätä toimintaa varten. Rikosnimike on ”Varastettuun tavaraan ryhtyminen”. Tavarahan on varastettu silloin, kun ei artisti, ei tekijät, ei kustantaja eikä äänitetuottaja saa korvauksia. He ovat panostaneet äänitteeseen ja jos äänite tuotetaan ilman samanlaista panostusta, se on ihan selvää varastamista. Petteri Järvinen tuntuu aina vaan olevan sitä mieltä, että ainoastaan hänen toimintansa tulisi olla suojattua; kaiken muun olisi oltava vapaasti käytettävissä. Varsinkin lakiehdotus, jonka mukaan tallentavat laiteet pitäisi saada ”tyhjäkasettikorvausten” piiriin, on hänellä väärässä kurkussa. Hän esitti asian ihan kuin se olisi suomalainen keksintö. Sitä se ei ole, vaan esim. Saksassa ”tyhjäkasettikorvaukset” on alusta lähtien sidottu myös laitteisiin.
Vanha rabbi Ben Akiba on joskus sanonut, että ei ole mitään uutta auringon alla. Tämä tuli mieleen kun silmäilin Teoston 25-vuotishistoriikkia. Siinä kerrotaan, että vuonna 1961 astui uusi tekijänoikeuslaki voimaan. Lehdissä oli mm. seuraavanlaisia otsikoita: ”Säveltäjäraukalle jää vain kaluttu luu kouraan” ja ”Teosto tuohtunut, mutta kirjailijat ja kuvataiteilijat ovat tyytyväisiä”. Pyssy Turunen oli aika tuohtunut ja kirjoitti: ”On suorastaan tyrmistyttävää jälleen todeta, että säveltäjät erotukseksi kaikista muista ammattikunnista lain määräyksellä pakotetaan harjoittamaan hyväntekeväisyyttä. Kaikilla muilla on mahdollisuus itse päättää luovuttavatko he ilmaiseksi työnsä tuloksia erilaisiin hyväntekeväisyystarkoituksiin vai ei. Säveltäjällä ei ole tätä oikeutta. Hänen teoksiaan saadaan korvauksetta esittää ei vain kansanvalistustilaisuuksissa vaan myös yleishyödyllisissä ja hyväntekeväisyystilaisuuksissa. Tietääksemme ei tähän mennessä minkään Bernin liittoon kuuluvan maan tekijänoikeuslaissa ole näin pitkälle meneviä rajoituksia säveltäjän vahingoksi.” Kohtuuttomana hän pitää myös sitä, että kirjastot ja koulut voivat nauhoittaa esityksiä ja kopioida nuotteja säveltäjien kustannuksella.
Mutta mennäänpäs toisiin, vähän hauskempiin asioihin. Eduskunnassa on perustettu Rokkiklubi. Sen puheenjohtaja on Kirsi Piha ja sen jäsenet ovat naisia ja miehiä yli puoluerajojen. Erittäin kannatettava ajatus. Kerho haluaa paneutua rokkareiden pulmiin ja käydä rokkikeikoilla (kuuleman mukaan omalla kustannuksella) ja miettiä millä muulla tavalla voitaisiin edesauttaa rockmusiikin asioita. Eräs asia, joka minua (kaiken edellä sanotun lisäksi) ilahduttaa on se, että ”edusrokkikunta” on päättänyt vaatia Suomalaisen Musiikin Päivän. Minua tämä ilahduttaa erityisesti sen takia, että vaikka monet musiikkialan järjestöt olivat aikoja sitten ehdottaneet, että Suomalaisen Musiikin Päivää vietettäisiin liputuksineen kaikkineen ja sen lisäksi 8.12. eli Sibeliuksen syntymäpäivänä liputettaisiin mestarin kunniaksi, siitä ei ole tullut tähän saakka mitään. Siitä syntyi aikamoinen kalabaliikki. Meidän tietämättämme Minna Lindgren oli jo aikaisemmin ehdottanut, että nimenomaan 8.12. nimettäisiin Suomalaisen Musiikin Päiväksi. Mutta tämähän ei sopinut meidän muiden ajatuksiin. Nykyään sekä 6.12. että 8.12. soitetaan voittopuolisesti Sibeliuksen musiikkia ja kun ajattelimme, että Suomalaisen Musiikin Päivänä soitettaisiin paljon muutakin suomalaista musiikkia kuin Sibeliusta, emme voineet hyväksyä sitä, että taas ajatellaan pääasiallisesti Sibeliusta kun puhutaan suomalaisesta musiikista. Enkä oikein usko, että rokkarit ja popparit katsoisivat tulevansa kunnioitetuiksi Sibeliuksen syntymäpäivänä. Olen joskus irvistellyt, että rokkarit vetäisivät varmasti lipun puolitankoon; onhan 8.12. myös John Lennonin kuolinpäivä.
Omituista on, että kukaan ei ole tehnyt asian eteen mitään pitkään aikaan ja tuntui siltä, että Suomalaisen Musiikin Päivä olisi jo unohdettu. Tämän takia olin hyvilläni, että ”edusrokkikunta” otti asian esille ja kirjoitinkin heti Kirsi Pihalle tilanteesta. Meidän mielestämme sopiva päivä olisi 11.3. Se on se päivä, jolloin vuonna 1882 päätettiin perustaa musiikkiopisto, josta sittemmin tuli Sibelius-Akatemia. Saas nyt nähdä, meneekö asia eteenpäin kun se nyt on ”korkeamman käress'”.
Seuraava hauska asia on, että vuonna 2002 vietetään Georg Malmstén 100-juhlavuotta. Jori nimittäin syntyi 27.6.1902. Idea juhlan viettämiseen taisi tulla Turusta. Siellä toimii Sinitakkien marssi -niminen yhdistys. Sen palava sielu on soittokunnan entinen tuuban soittaja (joka tunnetaan myös erinomaisena laulajana) Pertti Keihäs. Hän otti yhteyttä meihin, eikä hänen tarvinnut paljoa selostaa asiaa, kun olimme jo täysin palkein valmiita ryhtymään hommiin. Olen tietenkin tehnyt kaikenlaista asian eteen, mutta tärkein, johon olen vaikuttanut, on se, että meillä on loistava juhlatoimikunta. Sen puheenjohtaja on Ilkka Kuusisto (professori!) ja jäseninä kulttuurijohtaja Georg Dolivo, kulttuuritoimen johtaja Marianna Kajantie, ELVISin edustajana Juhani Leinonen ja Georg Malmstén-säätiön edustajina Jaakko Salo ja minä. Tarmokkaaksi sihteeriksi saimme Eeva Somerton, joka oli Ilkka Kuusiston oopperanaikainen sihteeri. Loistavaa tässä on, että kaikki suorastaan pursuavat ideoita ja mikä loistavinta: kaikki ovat valmiita itsekin toteuttamaan niitä. Tapahtumia on jo nyt rutkasti ja koko ajan tulee lisää. Nyt tiedossa olevista mainittakoon tässä:
Helsingin kaupunginorkesterin Malmstén-konsertti 30.10.2002, johtajana Markku Johansson, Helsingin Juhlaviikkojen ja Suomen Lastenklinikoiden Kummit ry:n lastenkonsertti Huvilateltassa, Aikamiesten Malmstén-konsertti, erilaisten soittokuntien konsertteja, Sakarat-laulupelimannien erilaisia konsertteja ja yhteislaulutilaisuuksia. Juhlanäyttelyt Turussa, Haminassa ja Helsingin Jugend-salissa. Kaikille suomalaisille kouluille lähetetään maksutta Malmstén-paketti, joka sisältää ainakin muutamien kappaleiden nuotit teksteineen ja mahdollisesti äänitteenkin. Sakari Warsell kirjoittaa Georg Malmsténin elämänkerran, Leinosen Jussi on kirjoittanut näytelmän ”Sinitakki”, jota esitetään sekä Turussa että Haminassa ja paljon muuta. Joten näyttää siltä, että Jori saa nyt sen arvonannon, jota hänelle ei aina suotu, vaikka Suomen kansa on aina rakastanut hänen musiikkiaan sekä sävellysten että myös esitysten osalta.
Joku on joskus ihmetellyt, miksi esim. ELVIS on niin voimakkaasti tämän asian takana. Siihen löytyy monta syytä.
1. Georg Malmstén oli aikoinaan tärkeä henkilö kun ELVIS perustettiin. Hän toi aikoinaan tiedot Norjasta ja Ruotsista, joiden perusteella ryhdyttiin perustamaan Suomen Elokuvasäveltäjät ry:tä, joka aloitti neuvottelut Filmivalmistajien kanssa. Myöhemmin yhdistys muutti luonnettaan muutaman kerran ennen kuin päästiin siihen missä nyt ollaan.
2. Malmstén marssi muutaman kollegan (mm. Usko Kempin) kanssa Teostoon ja vaati, että Teoston jäseniksi pitää hyväksyä myös kevyen musiikin tekijöitä.
3. Hän oli ensimmäinen kevyen musiikin edustaja Teoston johtokunnassa ja puolusti siellä vuosikaupalla meidän intressejämme.
4. Hän oli ja on nytkin vielä se laulaja, joka teki eniten äänilevyjä (miltei 850 raitaa). Tämän kautta ja myös muulla esiintymisellä hän toi kansalle kosketuksen suomalaiseen kevyeen musiikkiin.
5. Hän sävelsi uskomattoman hienoja kappaleita; niin iskelmiä kuin laulelmia ja ennenkaikkea lastenlauluja.
Tämä tarkoittaa, että ilman Joria suomalainen kevyt musiikki ei olisi nyt se, mitä se on. Ja tästä kaikesta olemme hänelle kiitollisuudenvelassa, jota nyt yritämme maksaa juhlimalla häntä koko vuoden.
Toivoo
Arthur Fuhrmann
PS. Edellisessä Selviksessä oli referaatti Jani Uhleniuksen kirjoituksesta Keski-Uusimaa -lehdessä. En halua ottaa kantaa Dannyn professorihankkeeseen, haluan ainoastaan yhtyä Janin näkemykseen, ettei Dannyn nimittäminen tai nimittämättä jättäminen ole ratkaiseva tekijä kevyen musiikin arvostuksessa. (Danny tuntuu olevan toista mieltä. Mutta nythän hänelle avautuu loistava tilaisuus. Seinäjoen kaupunki on puuhaamassa yhdessä Sibelius-Akatemian, Länsi-Suomen lääninhallituksen ja Seinäjoen elävän musiikin yhdistyksen SELMUn kanssa tango-rock-professuuria. Jos Danny ottaisi sen, hän voisi todistaa kouluttajankykynsä.) Jani jo mainitsi muutamia, jotka ovat saaneet kunnianosoituksia, vaikka he ovat ”meidän” alalta. Listaan voisi vielä lisätä vaikkapa seuraavat nimet: Harry Bergström oli aikoinaan director musices (ei kukaan muista tätä, vaikka kaikki muistavat Harry Bergströmin), samoin Veikko Huuskonen. Musiikkineuvoksen tittelin saivat aikoinaan Klaus Järvinen ja Ossi Runne. Georg Malmstén sai vuonna 1980 Valtion säveltaidepalkinnon ja Toivo Kärki vuonna 1987. Pro Finlandia -mitalin ovat saaneet Jaakko Salon lisäksi esimerkiksi Rauno Lehtinen ja Heikki Laurila. Erkki Melakoski sai jonkin muun ritarimerkin ja nyt vähän aikaa sitten musiikkineuvoksen arvonimen sai myös Rauno Lehtinen, jota täten sydämellisesti onnittelen.
6.12. tuli lisää arvostusta. Eino Grön sai Pro Finlandia -mitalin, Valto Laitinen ja minä saimme Suomen Leijonan ritarimerkin ja Tasavallan Presidentin vastaanotolle oli kutsuttu reilusti parikymmentä kevyen musiikin esittäjää ja tekijää iskelmälaulajista ja kansanmuusikoista jazzin soittajiin, poppareihin, rokkareihin ja lauluntekijöihin. Siis moninkertainen määrä verrattuna ”eliittimusiikin” edustajiin. Se tosiasia, että eduskuntaan perustettiin rokkikerho, on kai myös tulkittava huomionosoitukseksi. Arvonantoa tulee siis entistä enemmän myös viihteentekijöille. Mutta kuinka paljon meitä arvostetaan on ainoastaan itsestämme kiinni.
teksti: Arthur Fuhrmann
